Maanantaiaamuna kun lähdettiin Glastosta, piti ehtiä kivasti Lontooseen että ehtisin heittää rinkan ilmaisine bisseineen himaan ja sitten rientää omaa rakasta äitikultaa vastaan Stanstedille.
Raahauduin viimeisillä voimillani Stanstedille kaks tuntia myöhässä koska oltiin jumituttu ruuhkaan jonnekin Englannin maaseudulle. Onneks äiti aina ymmärtää!
Mulla siis on takana nyt parin viikon mitä ihanin ja rakkain loma, ekaks siellä festareilla rymyämässä ja sit melkein viikko äipän kaa. Äippä on maailman suurin Robbie Williams -fani, ja tosiaan kun olin vielä muinoin jollain tapaa rahoissani (kiitos Suomen valtio), ostin meille liput Robbiebobbien keikalle Wembleylle - äiskä kun ei ikinä vielä mun tulevaa isäpuolta oo livenä nähnyt.
Wembley on itessään jo jotain ihan käsittämätöntä. Se yleisö siellä, miten se elää mukana! Robbie oli mun suosikki Take Thatista, olin ihan fani sillon kymmenvuotiaana. Sitten se eros bändistä ja mun sydän meni särki :( Tykkään kyllä ihan sen joistain biisestä, mut en tajunnut et mäkin oon ihan hulluna siihen - tältä nimittäin vaikutti keikalta. Osasin sanat vaikka mistä biiseistä, boogattiin äipän kaa täysillä ja hoilattiin mukana. Sanoinkuvaamatonta, ei ihan ees tajua että saatiin jakaa se kaikki yhessä.
Ja Robbiella on kyllä ehkä enempi karismaa kuin kellään tässä maailmassa. Se osaa kyllä lirkutella kameralle ja ottaa yleisönsä. Se veti myös TT:n biiseistä vähän kohtia, Everything Changes ja Never Forget (ah!). Tää keikka kyllä kiilas parhaimpien ikinä joukkioon!
Äippä ei myöskään oo koskaan ollut Lontoossa, ja mulle oli sanoinkuvaamattoman tärkeetä että se pystyi tulemaan ja näkemään et miten esikko täällä elää. Oli niin ihana viettää laatuaikaa ihan kahestaan, en ees muista koska oltais viimeks kunnolla oltu ihan vaan kahestaan. Yleensä aina kun oon Suomessa/Porissa, on joko Jazzit tai joulu, ja koko suku koolla. En nyt missään nimessä tarkoita etten haluis olla koko perheen kesken, mut välillä tuntuu et koska haluaa olla jokaisen kaa ja antaa jokaiselle huomiota, niin sitten ei tavallaan pysty antamaan kellekään niin paljon kahenkeskistä aikaa kun haluaisi. Nyt just kun kävin vanhemman pikkusysterin lakkiaisissa Suomessa, niin oli ihanaa kun vähän sai olla jokasen kanssa ees pienen hetken kahestaan, siinä pystyy keskittymään ihan eri intensiteetillä.
[Tähän väliin pakko huomauttaa että taas viime aikoina oon muistanut ja ymmärtänyt ja kokenut sen minkä aina kyllä oon tiennytkin; mulla on maailman parhain ja rakkain perhe, maailman parhaimmat ja rakkaimmat ystävät, ja siinä oikeastaan on paras lahja mitä ihmisellä voi olla.]
Mutta niin! Kierreltiin sitten Lontoota ristiin rastiin (hello Primark), käytiin myös paikoissa missä mä en aiemmin oo ollut (Natural History Museum ja Kensington Gardens, tiiän, huono lontoolainen) joka oli tosi kivaa että päästiin yhessä ihmettelemään niitä juttuja. Onneks se Robbie-shöy oli heti tiistaina niin saatiin se alta pois (kovin rankkaa), molempia jännitti ja oltiin niin täpinässä, et sitten oli kiva keskittyy kaikkeen jatkokivaan vähän enempi antaumuksella sitte sen jälkeen.
Toi Natural History Museum (ilmainen, kuten lähes kaikki Lontoon museot - Kiasma, pay attention!) on siis ihan kohtuu asiallinen pytinki jo itsessään. Tai no asiallinen ja asiallinen, käyttäisin ehkä sanaa lumoava.
Onkohan T-Rexillä PMS?
NHM löytyy South Kensingtonin tubeaseman välittömästä läheisyydestä, samoin kuin V&A Museum, joka on kyllä seuraava museo minne tahdon suunnata! Ollaan selkeesti äitin kaa sukua, silläkin on näköjään tapana kertoa et missä kaikkialla se "sitten ens kerralla" käy.
Museolta on kiva kävelymatka Kensington Gardensiin, jossa on Dianan entinen ja Wills&co:n tuleva kotikolo. Puisto on ihana, rakastan Lontoon vehreyttä ja sitä miten keskeltä hulinaa voi löytää tollasia rauhan tyyssijoja ja keitaita.
Sitten mentiinkin kaljalle, kun oli niin kuuma ja jano. Kierreltiin toisina päivinä myös Camdenissa ja keskustassa, mutta tää vika kunnon turistipäivä jäi molemmille mieleen kun oli niin kiireetöntä ja kivaa yhdessäoloa. Miten tyypillistä et ainoo kuppila jossa juotiin ei yhet vaan kahet, oli tää kaikista kallein jossain Bayswaterin alueella - tosin siinä oli niin kiva vaan olla, että tokkopa tuo haitannee. Camdenista äippä tykkäs kans kovasti, mut sinnehän mennään sitten tietty ens kerralla paremmalla ajalla.
Oli kyllä niin parasta. Mun äiti on niin paras. Sitten kentällä aloin pillittää ja kaks päivää purskahtelin aina itkuun vahingossa milloin mistäkin syystä, koska oli vaan jo niin ikävä sitä. Se jätti mun kämppiksille ihanan kiitos-kortin et sai olla täällä, ja mun kämppisvuokraisännälle joka on onneton kokki mutta innostu meijän ostamasta tiikerileivästä mitä tarjottiin sille, niin sellasen äiskä sitten osti sille, ni aina kun näin nekin ni johan tuli vettä silmistä. Kämppikset oli noista ihan otettuja niin oli tosi kiva sanoo äiskälle sitten et pieni huomionosotus kyllä huomioitiin.
Aaah nyt mun on pakko alkaa taas kattomaan lentoja Suomeen. Mulla ei vieläkään oo niitä.
