perjantai 30. syyskuuta 2011

Rum and coke £2.20

Joojoo vähän oon paska bloggaaja. Ois ehkä järkevämpää vähän jaotella näitä juttuja, tai siis että yhessä postauksessa kertois vaan aiheesta X eikä mainittis sieltä täältä aiheista Z, Y, Ä ja Ö. Nyt musta tuntuu et oon unohtanut et mistä oon aiemmin ees puhunut. Tekis mieli nytkin kertoa tosta torstain jokiristeilystä, avautua kouluongelmista (siis että mitä teen tulevaisuudessa) mut oon mahdollisesti kertonut niistä jo aiemmin, ja sitten pari käytännön asiaa täältä uutena asukkina. Ei truu-hyvät bloggaajat tee niin, ne kertoo aiheesta X ja siks niitä kommentoidaan! Mennään sit tolla jokiristeilyllä.

Meillä oli torstaina vika CIM, jonka jälkeen tiedossa oli risteily Thamesilla ja ekat opiskelijapippalot. Opiskelijabaareja on kaks, The Hub ja The Rocket. Rocket on pohjoiskampuksella (jossa mäkin oon) ja toi Hub keskustakampuksella. Onneks meidän course leader -ope tietää mitä priorisoida ja käski hakea omat juomat mukaan tonne paatille, koska siellä on kuulemma kallista :) Käytiinkin sit Alexin (se mua vuoden vanhempi tyttö) kanssa ostamassa kulmakaupasta tietenkin kaljaa. Laivalle päästyä oli vähän ongelmallista koska kaikki muut näköjään käsitti "omat juomat" limppareina, mut eipä se henkilökunta mitää meillekään sanonut. Tääl on ollut ihan törkeen kuuma, me no like, ai että maistu hyvältä se kylmä mallasjuoma!



Bussissa matkalla joelle me oltiin ihan kuuden tytön kesken, kaikki meidän kurssilta, ja kaikki oli tosi kivoja. Jännä miten nyt oikeesti huomaa et se ikä on vaan niitä numeroita: yks ihana uus tuttavuus oli 18-vuotias. Aluks mulla oli kyllä jännitys et miten tuolla kenenkään kaa tulee toimeen, mut nyt on tutustunut jo niin kivoihin tyyppeihin! Harmi et meillä varsinaisia luentoja ei ihan kauheesti oo yhessä, eli ens viikolla kun koulu kunnolla alkaa pitää taas tsempata ja sosiaalistella. Hui. Meidän bussissa oli aivan ihana ope, joka ennen on ajanu turistibusseja ja se sitten piti meille kunnon saittarin ku ajeletiin itäisen keskustan läpi. Sen nimi on Bruce Almighty (okei toi sukunimi tuli vaan sen yleisestä mahtavuudesta), ja nyt me mietitään et miten monta human resources -kurssia vois mahduttaa omaan aikatauluun, se opettaa niitä.

Jostain syystä meidän paatti lähti Thamesia väärään suuntaan, eli sinne päin missä on Greenwich ja Canary Warf. Oli kyl ihan kiva nähä noita paikkoja, koska tuolla päin ei hirveesti oo tullu pyörittyä. Jännä miten tuntu et on matkalla maailman ympäri 80 minuutissa, maisemat vaihteli Amsterdamista New Yorkkiin ja välissä vähän 80-luvun Egyptiä.



Kruisailun jälkeen mentiin baariin. Hubiin oli ihan kaamee jono, eli mentiin sitten sen vieressä olevaan oikeeseen baariin Alexin kanssa. Se oli tosi kiva (kolme Becksiä vitosella!) ja siitä saattaa tulla MEIDÄN opiskelijakuppila. Hannah (toinen tyttö ketä tapasin heti ekana päivänä) tuli mukaan, ja oli kyllä tosi kivaa kolmestaan puida ensivaikutelmat koulusta. Sovittiin jatkotoimenpiteistä seuraaville viikoille, et käydään tekemässä yhtä ja toista kimpassa. Mentiin sitten Hannahin kanssa katsastaa toi Hub, joka vaikutti ihan hostellin baarilta. Siniset seinät, ja vähän semmonen yökerhomainen - ei superparas, mut tosiaan rommikola rapiat kaks puntaa niin kyllä siellä hetken aikaa viihty. Joku poika tuli meille juttelemaan, Adam meidän kurssilta, ja se on selkeesti se sosiaalinen sydän. Superkiva, ja siltä löytyi jo kaikkien puhelinnumerotkin. Jatkettiin kolmestaan Rockettiin joka oli tosi kiva! Etenkin iso takapiha josta sai ilmaisen burgerin - kyllä muuten tossa vaiheessa jo maistui. Ei jaksanut enää kauheesti kreisipailaa, niin olin sitten nätisti kotona ennen yhtätoista. Aika hyvä fiilis jäi ekasta opiskelijariennosta, uusia tyyppejä, ja tuntuu et noi Hannah ja Alex on kyllä just ne munlaiset tyypit :) Yhä kyllä hottispojat uupui.




Eilen olikin vähän väsy fiilis, meinasin suunnata nukkumaan kasilta kun samaan aikaan kämppis S koputti oveen ja kertoi että yllärigrillaus alkaa nyt. Eihän tollaselle voi sanoo ei!

Nyt pitäis lähteä puistoon moikkaamaan yhtä ranskistyttöä jonka tapasin hostellissa. Ihanaa hellesää ♥

NOT.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

The school is my oyster.

(paitti et mulla on ärsyttäviä ongelmia oyster-kortin kaa)

Kolme päivää jo takana ja ihan iloisena oon mennyt joka päivä koulutielle! Tänään oli vaan vapaapäivä, kävin mature student meet & greetissä (oon siis mature jopa viis vuotta ikäni valehtelevana...) mutta eihän siel ketään ollut. Olivat varmaan bingossa. Sain sitte ihan yksityissession tutor-oppilaan kanssa, mikä oli tosi kiva, sai vähän purettua mieltä kaikesta mitä tässä nyt on eilisen jälkeen ajatellut.

Eilen meillä oli eka course introductory meeting eli CIM. Niitä on kolme pakollista tällä viikolla, ja niillä läpikäydään tulevaa rupeamaa. Meidän ryhmä vaikuttaa aika yllättävän kivalta, pelkäsin jo pahinta pissislaumaa, meitä on noin 40, tyttöjä ehkä poikiin suhteessa 65-35 (tuleeko tosta sata?), ja tosi paljon ulkomaalaisia. Samassa ryhmässä on ne joilla on pelkkä Advertising&Marketing -tutkinto, sekä ne joilla on tuohon yhdistettynä jotain muuta. Mulla on Media studies, ja muilla oli vaikka mitä kivaa, journalismia, event managementtiä, PR:ää.. Mun lisäks media studiesia on vaan yhellä New Yorkista tulleella tytöllä. Se vaikutti ihan kivalta, vaikka sen ranteessa lukikin joku jumala-juttu.



Jännä miten ehkä vartin sisällä oli jo löytänyt kaks ensivaikutelman perusteella omanlaisinta tyyppiä joiden kanssa sit käytiinkin lounaalla. Ne on molemmat brittejä, ja omg, se toinen on MUA VUODEN VANHEMPI. Ette usko miten onnellinen olin (ja samalla vahingossa unohdin valehdella oman ikäni). Muutenkin ainakin ekan päivän perusteella ryhmä vaikuttaa aika yhteishenkiseltä, vai voiko tommosia sanoa ekan päivän perusteella. Course leader eli CL eli meidän koko tutkinnon läpi luotsaava "ryhmäope" oli silleen fiksu et ekat pari tuntia vaan tehtiin tutustumisjuttuja, ja aika kiitettävästi siinä saikin sanasen jos toisen vaihdettua monen kanssa.

Tää meidän CL on kyllä yks elämää suurempi tapaus! Ihan mieletön. Se on Romaniasta, nainen, ja muistuttaa tosi paljon mun romanialaista kämppistä (löydän tässä nyt romanialaiset ihan uudelleen kun ne ei notku Kalasatamassa): suora, rehellinen, sarkastinen, ja ihan mieletön huumorintaju. Se veti meiltä kyllä heti luulot pois, mikä on tosi hyvä. Että mitä tää ala parhaillaan ja pahimmillaan on, miten meidän kaikki teot nyt vaikuttaa tulevaisuuteen vuosien päästä, ja nyt pitäis jo samantien olla täydentämässä cv:tä kaikilla mahdollisilla aktiviteeteillä joita työnantajat haluaa. Ton tsemppaamana oonkin koko tän päivän vaan rekisteröitynyt eri paikkoihin koulussa ja katellut aikatauluja.

Mutta nyt on vähän hukassa-olo. Aluks mulle oli jotenkin selkeää et teen täällä myös maisteritutkinnon, nyt en oo enää varma. Se on paljon rahaa ja ainakin vuosi koulua lisää, eikä sillä välttämättä ole täällä niin väliä jos sun cv on muuten pro, eli oot tehny alalla tarvittavia asioita. Toisaalta Suomessa musta tuntuu et jos et oo maisteri, oot aika turha. Ei kyllä Suomeen paluu oo ihan päällimmäisenä mielessä, mut eihän elämästä koskaan tiiä. Tottakai mulla on aikaa miettiä tota ja muita juttuja vielä, mut vähän tuli uus vaihde eilisestä päälle. Olin esim. aatellut et nyt koulu on tärkeintä, ja ihan sama mitä työtä tekee kolme vuotta että saa rahaa. VÄÄRIN! Se koulun ohessa työskenteleminen pitäis jo olla alku-uraa. Onneks mulla on Suomesta toi melkein viis vuotta työkokemusta tältä alalta, mut eipä se kolmen vuoden päästä hirveesti välttämättä auta. Huoh.

Aattelinkin nyt alkaa semmoseks superärsyttäväks ylisuorittajaks (onneks koululla on terapiaa tarjolla, burnout ennustettavissa ennen maaliskuuta...) joka yrittää ehtiä tekee kaikkia. Mut tiiättekö, tää on nyt uus alku, loppuelämän eka päivä, ja mä haluan tätä. (Voitte vapaasti muistuttaa mua tosta lauseesta kun ylihuomenna itken että on scheissea.)



Huomenna onkin kolmas ja viimeinen pakollinen alustusluento, Siitä sitten Thames-risteilylle ja sitten on meidän laitoksen eli business schoolin pippalot.
Aattelin vetää kämnit. (jeesustelijoille tiedoksi että tuoppi maksaa 1.50 puntaa ja perjantaina mulla on vapaata)



Ainiinainiin, kuvituksena tässä käytin kämppisten mulle hommaamaa ihanaa Glee-kakkua. En muista oonko täällä maininnut miten älyttömän paljon (eli kahden tuotantokauden ostamisen verran) oon koukuttautunu siihen sarjaan. Kämppikset tuli maanantai-iltana koputtaa mun ovelle, kakku ja kukka ja skumppapullo kädessä laulaen. Oli aika liikkistä ♥
/Paitti voi terve nyt kun sain nää kuvat ladattua tänne niin ei nää nyt kyllä yhtään sovi tähän postaukseen. No olkoon kun kerran taas joutu tappelee niin paljo tän kanssa.

PS. Pahoittelut tosta koululyhenteiden ja enkkusanojen invaasiosta! Valitettavasti niitä varmaan alkaa tulla koko ajan enemmän, kun meille puhutaan noista lyhenteistä ja ite kun sisäistää ne niin alkaa pitää niitä ihan perussanoina. Se on ärsyttävää, tiedän, kuten sekin että käyttää finglishiä. Se vaan tulee kun käyttää kahta kieltä ja osa sanoista tulee vaan enkuks, en siis yritä nyt olla tosi stuck-up bitch (ha!) ja leikkiä hienoa ulkomaalaista. Kysykää jos joku ihmetyttää :)

Totuus on paljastunut!

Apua! Ette kuulkaa usko mitä tänään on tapahtunut.

Oon aiemmin väittänyt olevani kehno kokki. Tänään kuitenkin tein au pair -äidin muinoisten keitosten inspiroimana ekaa kertaa tonnikala-vuohenjuustolasagnea. Se oli syötävää! Vähän paloi päältä, mutta yllättävän hyvää ekaksi kokeiluksi multa.

Eikä siinä vielä kaikki. Äsken kun pyörittiin kämppisten kanssa keittiössä, kävi ilmi että tuo kämppis A joka alunperin opetti mua käyttämään uunia (tai no ei sekään osannut niin yhessä käänneltiin kaikkia nappuloita), opetti mua VÄÄRIN! Mä oon käyttänyt koko ajan siis uunin grilli-toimintoa. Eipä ihme että grillattu lasagne on vähän kärtsähtänyt. Kämppis S sitten äidin kädestä annatti meille, onneks mulla on ihan hyvät syyt koska en oo asunut täällä kauaa - ja erityisen painavaa oli se että mun opit on kämppis A:lta.

Olen aivan ekstaasissa, mitä kaikkia mahdollisuuksia uunin oikea käyttäminen avaakaan!

maanantai 26. syyskuuta 2011

HENGISSÄ!

Huuhaa. Eka koulupäivä takana! Olo on hyvä ja iloinen, kahden synttäribissen takia vähän kikattelevainen, mutta tossa kun istuin vanhan kunnon lähikuppilan terassilla ja mietiskelin syntyjä syviä, tai no tätä ekaa koulupäivää, niin oli hyvä fiilis. Ihan mielelläni meen huomenna takas.

Kaikki henkilökunta oli tosi kivaa, eikä noi koululaisetkaan näyttäneet niin chaveilta ja pissiksiltä ja nuorilta mitä aluksi pelkäsin. Oikeastaan kaikki näytti just siltä miltä musta tuntui, jännittyneeltä. Mun tutkinto on Business Schoolin alla, eli tänään kaikki enrollanneet (enrolment on siis se kouluun rekisteröitymispäivä, ja tänään hoidettiinkiin vaan kaikki paperihommelit) on varmaan ton BS:n alta. (Hahaa, toivottavasti en kotvasen päästä käytä tota lyhennettä siks et se ois bullshittiä) Ehkä? siksi väki olikin aika international-painotteista, tai musta ainakin tuntu et tosi moni oli Euroopan ulkopuolelta, erityisesti Lähi-Idästä ja Aasiasta.

Nyt seuraa sitten mahdollisimman informatiivinen postaus enrollauksesta, joka toivottavasti auttaa mun blogia seuraavaa juurikin London Mettiin hakevaa tiedonjanoista yleisöä. En tiedä miten tuo hallinnollinen puoli muissa yliopistoissa hoidetaan, mutta meillä meni näin.

Enrollaus alkoi 10:30, ja silloin oli aika kovat jonot jo. Meille jonoon jaettiin laput, joissa kerrottiin että mitä missäkin vaiheessa A-E tapahtuu, mitä papereita katotaan. Jono liikkui suht nopeasti, oisinko mä oottanut puolisen tuntia ennen kuin olin ekalla tiskillä. Siinä tsekattiin admission letter eli todistus siitä että oot valittu yliopistoon, passi ja jos UK:n hallitus maksaa lainana sun lukukausimaksut, niin se. Sitten varsinaiseen rekisteröintiin. Siinä kysyttiin läpi rikosrekisterihommat, piti allekirjoittaa "sopimus" yliopiston kanssa, ja sitten ne halusi sun alkuperäiset koulutodistukset joiden perusteella oot hakenut kouluun (eli yo-todistus ja lukion päättäri). Mulla oli ne mukana, mutta ei käännöksiä. Hain alunperin Kilroyn kautta, jonne toimitin noi todistukset, ja ne käänsi ja lähetti yliopistoon hakuvaiheessa (käännökset tarvitsee jo hakuvaiheessa). Olin jotenkin ajatellut että niillä on ne jo, eikä mun tarvi niitä erikseen toimittaa. Väärin! Mä sain sitten lapun että todistukset käännöksineen pitää toimittaa 31.10. mennessä tai lentää ulos koulusta - sain kuitenkin ton enrolment-rekisteröinnin hoitaa loppuun asti.

Seuraavaksi mentiin tiskille, jossa tehtiin ID-kortit. Ihanvitunhirveäkuva. Onneks henkilökunnan jäsenistäkin pari sanoi kun sitä kauhistelin et ei niissä kukaan näytä hyvältä.

Lopuksi oli vapaaehtoinen tiski, jossa kirjotettiin opiskelijalle "standard letters" eli UK:ssa elämää helpottavia lappuja. Kirje pankille (piti päättää siinä että minne pankkiin tilin haluaa, ne osoittaa sen suoraan ko. pankille) että opiskelija on opiskelija, sitten semmonen yleinen koululle rekisteröitymis-todistus (jonka Kela vaatii) ja täällä maksettavaa council taxia varten todistus (opiskelija saa siitä vapautuksen jos asuu pelkästään opiskelijoiden kanssa, tai alennusta mikäli kämpässä asuu myös työssäkäyviä - mä en rehellisesti tiedä miten toi menee, maksan mun kämppisvuokranantajalle könttäsumman kuussa ja siihen sisältyy kaikki, pitää kysellä).

Mulla tais mennä tohon kaikkeen kaks tuntia. Koska vähän stressas toi todistusten käännösten toimittaminen, menin käymään koulun admissions-toimistossa josko niillä olisi mun hakemus liitteineen tallessa. Olihan niillä! Sain siitä kopiot (huom! mä vein kopiot jotka oli ok, varmuudeks mulla oli myös alkuperäiset suomalaiskopiot tallessa, mutta en tiedä käykö pelkät kopiot aina) ja jonotin taas puolisen tuntia tonne enrollaus-saliin. Onneksi heti ekalla tiskillä oli kiva setä, joka hoiti asian ilman et jouduin jonottaa sille toiselle varsinaiselle rekisteröitymistiskille.

Ajattelin hoitaa tilinavaamisen samalla sitten pois alta. Pyysin koululla että kirjoittavat todistuksen HSBC:lle sittenkin, aluksi olin ajatellut Barclay'siä mutta sinne pystyy vaan jotkut tietyt henkilöt kirjottaa todistuksen (eli koulun joku toinen hallintotoimisto). En jaksanut jahkata niin otin sitte ton kakkosvaihtoehtoni.

Menin pankkiin. Tuli ongelma. Mun todistuksessa koululta luki sama osoite vakkarikotiosoitteena ja lukukauden aikasena osotteena. Ne kuulemma tarvii tiedot kahdesta edellisestä kämpästä = sun nykyisestä ja edellisestä, tai useessa tapauksessa sun kotimaan osoitteen (vanhemmat tms.). Mulla ei ole Suomessa vakiosoitetta koska en siellä asu, mut oon jonnekin laittanut tädin osotteen koska kun oon Suomessa niin siellä lähinnä majailen, plus asuin siellä viikot ennen muuttoa tänne. Tämä kuulemma ok.

No mulle saatiin sitten vietyä tilinavaamisprosessi mahdollisimman loppuun, tarvii vaan viedä niille uus todistus koululta jossa lukee kaks eri osoitetta. Mun pitää siis vaihtaa se koulun intrassa ensin ja sitten pyytää jotain toimistoa printtaamaan se. Toi opiskelijatili HSBC:llä maksaa 8 puntaa kuussa, ja saan Visa Debit-kortin viidessä päivässä. Voi käyttää mitä vaan pankkiautomaattia täällä pankista riippumatta. Tilille pano on ilmaista, sieltä ulkomaille siirtäminen maksaa 9 puntaa kerta. Ok, vähän ehkä kallista, mut toisaalta lähinnä ehkä siirtelen Suomen tililtä rahaa sinne. Tilin halusin avata tänne parista syystä: siksi, että UK:lta opintotukea hakiessa pitää olla UK:n tili ja siksi, että toi Suomen kortin vinguttelu on vähän kallista.

No morjens oliko vähän väsynyt räpätys ilman kuvia? Oli. Siksi tässä onkin lopuksi

MUISTILISTA:
- Mukaan enrolmenttiin: admission letter, todistus Students Loans Companylta että ne maksaa sun lukuvuosimaksut (tai sitten maksat paikan päällä itse jos oot rahakas), passi (jos se on yli 3 vuotta vanha, pitää olla vanha passi myös!), alkuperäiset yo- ja lukion päättötodistus, JA NIIDEN KÄÄNNÖKSET
- ID-kortin kuva otetaan heti ekana päivänä! Harjoittele hymyilyä!
- Pankki: tarkista että koululta saatavassa todistuksessa on kaksi eri osoitetta (jossa asut nykyään sekä esim. vanhempien osoite)

Päällimmäisenä tästä päivästä ja koulusta jäi tosi hyvä fiilis. Henkilökunta oli kivaa, kaikki paikat oli selkeästi merkitty, ja apua sai kiitettävästi jos sitä tarvi. Muutenkin musta koulu on hoitanut kaiken kiitettävästi, meiliin on tulleet aika selkeät ohjeet että missä pitää olla ja milloin, jopa lukujärjestys tuli ihan valmiina! Käsittääkseni Suomessa esim. pitää aika paljon itse huolehtia, ihan lukiosta asti, muistan miten niitä kurssitarjottimia väänsi ja käänsi. Paskin asia päivässä oli ID-kortin kuva, mutta toisaalta mun naamahan se on, vaikea muita siitä syyttää. Kai sitä ois voinut pyytää uuden kuvankin niitä ottamaan, mutta olin niin hämmentynyt etten tajunnut.

Ainoa asia mikä mua vähän tässä päivässä harmitti oli että vaikka tosi moni kattoi mun henkkarit, ei ykskään onnittelut :( Ehkä ne on vaan päivämäärän ymmärrys -haasteellisia. Tuntuu harvinaisen vähän synttäripäivältä, vaikka postissa tulikin ihana kortti ja ihan lahjakin, ja kämppikset oli koristellet meidän yleisen viestitaulun eli jääkaapin oven aamulla synttäritoivotuksilla.

Huomenna mulla onkin aamusta eka kolmesta pakollisesta alustusluennosta, joilla käsitellään et mitä ko. pääaine antaa, vaatii, tarjoaa ja silleesti. Iltapäivällä on sitten toinen samanmoinen. Keskiviikko menee ihan vaan sosiaalisissa merkeissä, aattelin käydä vanhempien opiskelijoiden tapaamisessa ja ehkä leffaa katsomassa koulun viihdekompleksissa. Torstaina on vika alustusluento, jokiristeily ja BS:n iltapippalot. Perjantaina taas voi vaan valita mitä haluaa tosta alottelijoiden viihdeoppaasta. Maanantaina alkaa sit ihan varsinainen koulu.

Kun uni ei tule.

Möh. Mitä voi tehdä kun uni ei tule?

Okei, tän päivän tapahtuma eli eka koulupäivä saattoi vähän valvottaa, mutta oon muutenki joka päivä pyörinyt sängyssä eikä uni vaan tule. Eilen menin nukkumaan kybältä, vielä kaheltatoista vaan pyörin sängyssä ja stressasin. Heräsin puoli kolmelta, ihan sairaita painajaisia nähnyt muutaman tunnin, ja taas meni hetki että uni tuli.

Varmaan ois hyvä "puhdistaa" ajatukset niin ettei sängyssä alkais sitten ajattelemaan kaikkea mahollista, mut mä en osaa. Onks kellään mitään supervinkkejä?

Lähen nyt tästä sitten kohta kouluun. Hyvä tapa juhlistaa 22-vuotispäivää.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kuukausi takana - fiilispurkaus.

Torstaina tuli täyteen tasan kuukausi Lontoossa asumista, mutta olin silloin liian kiinnostunut terassilla istumisesta etten jaksanut tehdä tätä silloin. Toisaalta tänään onkin parempi päivä, koska tänään on elämäni yhden ainutlaatuisen jakson viimeinen päivä. Mulla on ollut kuukausi aikaa vaan olla, yleensä nää "vapaa-ajat" on joko täyteen tuupattuja lomia töistä jolloin pitää tehdä liikaa kaikkea, tai sitten yhden jakson päättymisen jälkeisiä pakkolöytäätöitäsenkintyötön-jaksoja, jotka on ihan helvetillisiä.



Mutta nyt mä oon siis vaan ollut, levännyt ja nauttinut kuukauden. Huomenna mulla alkaa koulu, ja myöntää täytyy että en tiedä yhtään millainen elämä tästä nyt sitten alkaa. Odotan innolla ja kauhulla. Eilen nukkumaan mennessä tuli semmonen iloisen jännityksen fiilis, kun pari päivää oon ollut oikeesti aika kauhusta kankeena. Ehkä huomenna tulee semmonen VMP-postaus enkä mene enää ikinä kouluun ilman et mun kämppis saattaa mut sinne aamuisin.

Muutama eka päivä täällä meni vähän ahdistuessa, en kokenut sellaista järjetöntä jee vihdoinkin täällä -hysteriaa mitä olin odottanut. Minä, kaikkien seikkailijoiden Sanna, mietein oliko tämä järkevää, oli ikävä äitiä ja isää ja siskoja ja kavereita ja kaikkia, Lontoo tuntui isolta, edessä oleva harppaus tuntemattomaan pelottavalta. Noiden purnauksien innoittamana Hanna olikin tehnyt hienon kulttuurisopeutumis-käyrän, jonka luin vielä kun en ollut ihan varma oliko missään mitään järkeä. Nyt äsken luin sen uudelleen, ja se tuntuu entistä järkevämmältä. Tunnistan suurinpiirtein oman tämänhetkisen vaiheeni, seuraavasta vaiheesta onkin jo merkkejä, mutta toivon että koska tähän kulttuuriin (ei!ei! se oli Skotlantia ja olen näköjään unohtanut sen tärkeimmän eli miten erillinen se on) sopeuduin aika nopeasti ja hyvin aiemminkin, on tämä paluumuuttaminen helppoa.

(Tässä vaiheessa oletan että jokainen tätä lukeva käy nyt tutustumassa tuohon Hannan hienoon teoriaan.)



Hassua miten mulla on jotenkin koko ajan ollut hirveä tarve harpata suoraan tohon vikaan vaiheeseen, siihen itsenäistymiseen. Että olisi heti valmis lontoolainen maahanmuuttaja, eikä suurta tunnemyrskyä tulisi missään vaiheessa. Sanna, toi on ihan tyhmää. Ei se päämäärä vaan matka. Kotiutuminen uuteen maahan ja oikeastaan uuteen elämään on niin iso juttu että se pitää kokea niine vaikeinekin vaiheineen, sitten vasta on valmis. Ymmärrän tän nyt (mutta kai silti saa toivoa että kaikki vaiheet menis vaan tosi nopeesti:).

Mulla ei alussa ollut semmoista honeymoon-vaihetta ollenkaan, oliko se sitten alkushokkia vai mitä. Aika nopeesti kuitenkin kodin löytymisen jälkeen tuli semmoinen alkuhuumaa muistuttava olotila. Toisaalta nyt mietin et miten paljon se on alkuhuumaa ja miten paljon sitä, että oon vaan onnellinen.

Muistan että musta tuntui samanlaiselta silloin kun muutin Helsinkiin. Kaupassa käynti tuntui jotenkin ihanalta, räntäisellä Helsinginkadulla, rahaa oli niin paljon että piti arpoa leivän tai tuoremehun väliltä. Mutta silti, sisäisesti tunsi vaan olevansa kotona.



Tuosta teoriasta luulisin olevani jonkinlaisessa kakkosvaiheessa, eli siinä honeymoonissa. Kolmosesta on kuitenkin vähän jo merkkejä, huominen synttäripäivä ei auta hirveästi siinä että nyt kaipaa sitä Suomessa ollutta lähipiiriä, jotka tuntee sut läpikotaisin ja on siinä silti, sitäkin yhtä kaveria jolle aina voi soittaa kun töissä on paskaa tai se toinen jonka kanssa mennään aina sunnuntaisin pitsalle. Koulussa kun kuitenkin tulee olemaan paljon erilaisia ihmisiä ja keski-ikä suhteellisen paljon mua nuorempi, niin varmaan tässä seuraavien kuukausien aikana korostuu toi ulkopuolisuus ja niiden "mun ihmisten" kaipaaminen. Toivottavasti kaikki kuitenkin menee hyvin - mä tämmösenä karma-haahuilijana uskon vakaasti siihen että koska mä nyt pääsin tonne kouluun aika helposti, se oli tarkotettu niin ja mä kyllä pärjään.



Se että asuu Helsingissä tai vaikkapa Lontoossa ei (ainakaan mun tapauksessa) tarkoita sitä että olis koko ajan tekemässä kaikkea übermageeta ja jännää. Ihan samalla tavalla mä niin täällä kuin siellä kävin kaupassa, keitin aamukahvit, katoin telkkaria tai vaikka feisbuukkailin. Mutta normaali arki tuntuu jotenkin paremmalta silloin kun sitä elää paikassa joka tuntuu kodilta. Asuin Helsingissä kahdeksan vuotta, ja se tuntuu vieläkin siltä paikalta missä Suomessa oon eniten kotonani. Mutta nyt kun oon kattonut taaksepäin mun elämää Suomessa, näen jotenkin selkeämmin miten ahdistunut olin ollut jo kauan. Hetkittäin mietin miksen lähtenyt jo kauan sitten, mutta muistan että oon suunnitellut tätä lähtöä jo monen monituista vuotta ja vasta nyt aika oli oikea siihen että lähti. Siinä vaiheessa kun miettii liikaa että miten hoitaa tuon ja tämän asian, keksii syitä miksei voisi lähteä, miten hankalaa se olisi... siinä vaiheessa ei ole vielä valmis. Kyllä sen tietää sitten kun hetki on nyt.



En muista oonko koskaan täällä sanonut, mutta mulla on ala-asteelta asti ollut suunnaton Lontoo-himo (no kuulostaapa oudolta). Siis oon tuntenut suurta kaipuuta Lontooseen, aatellut et tää on mun paikka, koti. Sitten kun vihdoinkin tulin tänne ekaa kertaa, työmatkalle, niin petyin ihan kauheesti. Se tunne kun paikka jonka on aatellut olevan se paikka jossa mun kuuluu elää, tuntuukin ahdistavalta ja täysin väärältä... se oli melkoisen tyhjentävä hetki. Tarvittiin monta kertaa että aloin ajatella että ehkä tää voikin olla mun paikka.

Tällä hetkellä tuntuu että on. Mun Lontoo ei ole se turisti-Lontoo, mun Lontooseen ei kuulu Harrodsilla shoppailu, länsi-Lontoossa mustalla taksilla yökerhosta toiseen ajelu. Mun Lontoota ei oo hengailu Camdenissa tai Brick Lanella (ainakaan vielä:). Mun Lontoota tällä hetkellä on mun koti, nää lähikulmat, parin kadun päässä oleva lähipubi, kahvilan edessä kodittomien lehteä myyvä setä jonka kanssa aina moikkaillaan, mun kämppisten kanssa keittiössä käytävät "miten sun päivä meni?" -jutustelut. En sano että mun Lontoo ei tästä muuttuis, huominenhan avaa ihan uuden lehden, mutta yritän siis sanoa että ei mun elämä täällä ole suurta luksusta ja blingblingiä tai uskomattomia bileitä joka päivä. Mut jotenkin se oli/on just sitä mitä tällä hetkellä eniten kaipasin. Tuntuu hyvältä alottaa koulu nyt kun oon jo vähän kotiutunut tänne, että muutto Lontooseen oli oma juttunsa ja nyt toi koulu ja kaikki (toivottavasti kiva) mitä se tuo tullessaan, niin on ihan oma uusi juttunsa.




(kuvituksena käytetty "just tolta musta tuntuu" -fiiliskuvia täältä)

lauantai 24. syyskuuta 2011

Lauantaihuumaa!

Moikka! On varmaan ollut ihan kauhee ikävä jo.
Mulle tuli torstaina täyteen kuukausipäivä Lontoon kanssa, ja meinasin tehä hienon "miltä nyt tuntuu?"-postauksen mut menin mieluummi lähipubin terassille, ni teen sen sit joskus toiste.

Juon tässä just toista printterinasennuskaljaa (asennus suoritetty onnistuneesti!). En ikinä aatellu et tarvisin printteriä, mut mun kaikilla kämppiksillä on, ja sit huomasin et noita halpislentolippuja pitää aika paljon ite tulostella, samoin ekana (ja varmaan muinakin) koulupäivänä pitäis olla jos jonkinlaista lappusta printattuna. Oli hirvee ongelma et mistä jotain printteriä lähtee ostaa, mut yks päivä vahingossa bussi meni Curry'sin ohi ja muistin et ahaa, sieltähän niitä saa. Tommonen perusprintteri makso £19, värikasetti ja paperit ja johto (siis kaks johtoo koska ekaks ostin vääränlaisen) olikin sit pari puntaa enemmän yhteensä. Ja ah, nyt se on asennettu, ja oon sillä printtaillukki jo kaikkea! Tunnen miten mulle on kehittymässä printtailuongelma.

Koska kaikilla vehkeillä pitää olla nimi, saanen esitellä: Paul the Printer!



Nyt on sitten kaikki valmiina ekaa koulupäivää varten (toivottavasti). Oon varmaa unohtanu jotain maailman tärkeintä. Tosi asiallisen ja aikuisen näköinen tää mun ekaluokkalaisen varustus.



Lähetään illemmalla kämppiksen kaa kattoo Tinker, Tanker, Soldier, Spytä. Joku vakoilujuttu, mut siinä on Gary Oldman ja Colin Firth :) Seuraava mitä aattelin mennä kattelee on joku Killer jotain -leffa, erityisesti siks et sitä mainostettiin bussin kyljessä ja siinä luki et siinä on Jason Statham ja Robert de Niro, eli kaks tosi hyvää syytä.

PS. Jee. Tänne on luvattu ens viikolle intiaanikesä, 28 astetta. Ette uskokaan miten TAJUTTOMAN ONNELLINEN olen.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Pimp my study room!

X-zibit, missä olit! Silmänruoka tässä tuunausproggiksessa oli täysin pakkasen puolella.
Toi on aika hankalan muotonen toi huone valokuvailun kannalta. Ehkä joskus reipastun ja teen videopostauksen (äidin sanoin: ois kiva kuulla vaan sun ääntä) koko armaasta kotikolostani. Noi keltaset seinät näyttää kuvissa suht hurjilta, mut ne on oikeasti vähemmän kirkkaat, ite tykkään. Matkalaukku ei ole suuri innovatiivinen sisustusratkaisu, vaan pakon sanelema käytännönongelma joka poistuu lokakuussa :)

Ennen:







Jälkeen:












Oon ite aika tyytyväinen, ihan ei visiot toteutuneet koska viiden tunnin Oxford Streetin kiertelyn jälkeenkään en löytänyt täysin vision mukaisia tavaroita. Mulla on Suomessa matkalaukuissa valmiiks pakattuna vielä muutama sisustuksellinen juttu, eli ton studyn ja mun muunkin huoneen sisustuskin elää vielä.
Seuraavaks pitäis kehittää "päähuoneeseen" naulakko tai laatikoita, sitten kun nuo kerrotut matkalaukut Suomesta kiikutan tänne niin tarttee ettiä lisätilaa huiveille ja laukuille. Ai nii ja kengille. Hankittava siis myös kenkäteline. Öhöm.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Jee-päivä!

Hei murmelit,
ihan ekaks maailman isoin kiitos kaikista ihanista viesteistä täällä ja muualla eiliseen vuodatukseen liittyen ♥ Eilen illalla olin niin eri sfääreissä kuin mitä eilen aamulla. Se että sai muilta kuulla saman mitä ite oli ajatellut teki ne ajatukset "oikeiksi" ja tiiän nyt mitä teen. Tai no kukapa koskaan oikeasti tietäis mitä tekee...

Eilen onneksi ennen suurta työnmetsästystä ajattelin ohimennen perehtyä vähän mun koulunkäynnin ekoihin viikkoihin. Huhuh! Kalenteri täytty aika reippaasti, ja sitten lukkarikin pongahti meiliin.



Okei, koulua kolmena päivänä ei kuulosta paljolta, mutta aiai ne kurssikuvaukset. Meinas ihan hiki tulla kun niitä luki. Tosi paljon on semmosta mitä pitää ite/ryhmätyönä tehdä koulun ulkopuolella, mistä oikeastaan ihan tykkäänkin. Pari kuppia kahvia, hyvät musiikit taustalle ja yö on kiva viettää leikkien suurta ajattelijaa kun naputtelee esseitä menemään.



Harmittaa vähän kun heti tokan viikon perjantaina joudun olee pois koko päivän, mun lento Suomeen ystävän häihin lähtee kukonlaulun aikaan. Jos en saa ees yhtä lentoa sovitettua kätsästi lukkariin niin mitenköhän joku työ sitten... Nyt siis otan ihan iisisti nää ekat kuut, katon mitä toi koulu antaa myöden. Sitten kun tiiän mikä tää tilanne on niin alan miettii sitä työtä. Nyt vaan laitan yhden meilin paikkaan jossa haluisin olla töissä.

Mutta joo, jee! Nyt kun koulunalkuu on enää rapiat viikko aikaa, niin alkaa jännittää sekä hyvällä että huonolla tavalla :) Eiköhän tää tästä. Kuitenkin jos tällee hölmösti voi sanoa ni tavallaan elän unelmaani tässä nyt. Dindindin.



Seuraavaksi pari aivan rändöm-asiaa jotka haluan kuitenkin jakaa (huomasin etten oo niistä ennen blogissa sanonut ja jotenkin ne tuntuu tärkeiltä asioilta. Yeah yeah, I should check my priorities..)

- Ranskalaiset. Siis ihmiset, ei ne perunat. Mä en tykkää ranskalaisista. Pariisi on musta uskomattoman kaunis kaupunki, ainoo ongelma et se on Ranskassa eli siellä on noita ranskalaisia. Oon tavannut useita ranuja matkoillani ja ne on aina olleet ylimielisiä ja inhottavia. Mutta nyt! En tiiä mikä on muuttunut, koska mun hostelissa tutustuin aika moneen ranskalaiseen ja ne oli superkivoja. Ihan erilaisia kuin ennen; ne haki kontaktia muihin (aina ennen ne on lähinnä liikkuneet ryhmässä ja mulkoilleet muita) ja oli tosi ihania. Tutustuin yhteen ranskalaiseen tyttöön joka jäi tänne työharjotteluun, ja se on tosi ihana. Nykyisin mun ykkösinhokkeja on dormihuoneissa paneskelevat espanjalaiset. Tiättekö kun ne aina liikkuu jätkäryhmässä, ja sitten niiden mukana on se yks hapannaamamuijakaveri joka vaan kyttää sua niinku sulla roikkuis räkää nenästä?

- Mun koti. Tosiaan silloin kun muutin tänne ekan viikon lauantaina, niin sovittiin et kokeillaan testiviikko asua yhdessä ja katotaan miten kemiat kohtaa. Ne kohtas niin hyvin et 13h myöhemmin mulle kerrottiin ettei tartteta mitään testiviikkoja vaan voin ihan jäädä :) Että jos Suomessa asuntoasiat menikin loppuvaiheessa aika v*tun käteen niin täällä ne tuli ihan annettuina. Sillä mielellä multa on myös vähän hankala kysyä apua kodinmetsästykseen jos tänne muuttaa, mulla on no idea miten se oikeesti toimii.

Ja lopuksi vähän musiikkia!
Mulla käy usein niin et kuulen jonku biisin ja metsästän sen nimeä ihan tuskassa, ja ai että se tunne kun löytää oikeen biisin ja löytää sen Spotifystä ja lopulta MP3-soittimestaan. No yhen Musen biisin kuulin elokuun alussa Porisperen jatkoilla, tai olin siis kuullut sen ennenki mut nyt jäi vaivaa et mikä se on. Eilen, vihdoinkin, yli kuukauden metsästyksen jälkeen, mä löysin sen.
/Arg Musen videoita ei voi upottaa. No mut se on tää Plug in baby.

(PS. Ens vuoden Porisperen tunnuslause on V*tuttaa jo nyt. Pakko mennä!)

Mukavia hetkiä.

Eilisen ahdistusvuodatuksen jälkeen voisin esitellä tosi hienoja kuvia ja äärettömän kiinnostavia kertomuksia siitä, miksi oon ollut täällä niin onnellinen. Kattokaas little things in life!

"Talo ei ole koti ennen kuin siellä on tehty perunamuusia." Oon myös ihan rakastunut brussel sproutseihin, joiden nimeä en suomeksi tiedä. Vuohenjuusto toimii aina. Ja kana.



..Oikeastaan mikä tahansa juusto toimii aina. Tiedättekö sen hetken kun pikkuhuppelissa notkuu sängyllä ja yhtäkkiä muistaa että mullahan on jääkaapissa brietä? Se on kuulkaas hieno hetki se.



Whitechapel Gallery (metroasema Aldgate East) on mun uus lempipaikka. Kävin katsomassa Thomas Struthin valokuvanäyttelyn, ja nautin suunnattomasti. Esillä oli valokuvia ihmisistä ihastelemassa taideaarteita, perhepotretteja ympäri maailmaa, ja valokuvia kaduista maailman eri kolkissa.



Mun paikallinen, joka on tosi kiva. Terassilla voi istuskella lukemassa ilmaislehden oikein tarkasti, ja nauttia auringonpaisteesta.



Reilun puolen tunnin reippailu koululle. Ainahan sanotaan että uudelle koululaiselle on hyvä tuntea koulureitti jo etukäteen! Vaikka se oli iso, ja pelottavan näköinen, se tunne kun näki ton tekstin ekaa kertaa ja tajus että "toi on MUN koulu".



Kauniina päivänä on kiva kävellä kaunista kanaalia pitkin Camdeniin (joka ei edelleenkään ole mun suosikkipaikka). Parasta on just päivitetty MP3-soitin josta ei löydy yhtään kelattavaa kyllästysbiisiä.







torstai 15. syyskuuta 2011

Ahdistaa.

Oon ollut joka päivä tosi onnellinen. Eilenkin olin (ja vähän huppelissakin saatoin olla). Mun päällimmäinen tunne täällä on ollut onni, siitä että oon täällä, että mulla on kaikki hyvin, että mä uskalsin lähteä tänne.

Vihdoinkin, vihdoinkin mulla on ollut aikaa nukkua ja nauttia. Oon nukkunut joka yö 12h yöunia, saattoiko olla vähän univelkaa? Viimeiset kuus vuotta oon tehnyt vaan töitä, kärsinyt burnouteista, viis vuotta tehnyt kahta duunia päällekkäin. Tehnyt duunini niin hyvin kuin ikinä osaan.

Mun koulu alkaa 26.9. Mä tulin tänne 22.8. eli mulla on reilu kuukausi aikaa olla, levätä, miettiä että mitä hittoa tulikaan tehtyä. Oon viettänyt aikaa tutustumalla uuteen kotikaupunkiin (joka muistettavasti kuitenkin on Lontoo eli täällä vähän riittää nähtävää), ostellut vähän jotain, kokeillut kulinaarisia ihmeitä keittiössä, käynyt kävelyillä, valokuvannut, istahtanut kaljalle kivan näköiseen paikkaan, tehnyt ihan vaan sellasia asioita mitkä tuntuu hyvältä. Call me selfish mutta musta mulla on oikeus vähän joskus rentoutua ja levähtää. Ottaen huomioon että mulla ei myöskään oo mitään hajua mitä toi yliopistossa opiskelu tulee olemaan. En tiiä miten paljon se vie aikaa, miten rankkaa se on - mä en oo koskaan tehnyt sitä ennen. Voin vain toivoa että kaikki menee hyvin, että löydän omanhenkisiä ihmisiä joita voin myöhemmin kutsua ihan ystäviks. Mulla on sisäänrakennettu halu tehdä kaikki niin hyvin kuin osaan, ja se että pääsen opiskelemaan asioita joihin koen oikeaa intohimoa, niin uskallan epäillä että musta ei tuu se lintsaava, hälläväliä-opiskelija.

Yritän siis antaa itelleni luvan nyt hetken vaan olla. Nukkua myöhään ja olla tekemättä mitään jos siltä tuntuu. Kuitenkin mua ahdistaa ihan helvetisti. Sydän hakkaa ja tuntuu et kurkussa on valtava pala.

Kun ei oo niitä töitä. Truth be told, en oo ees hakenut tai kattonut niitä. Oon ajatellut koko ajan että kyllä mä ehdin ennen koulua. Siihen on nyt enää rapiat viikko aikaa. Tässä viimeiset päivät ekana ajatuksena aamulla ja vikana ajatuksena illalla on että etitöitäetitöitäetitöitä. En tiedä vippaako mulla itellä päässä niin paljon (luultavasti, jos miettii mun työelämähistoriaa) että työ on ihmisen autuaaksi tekevä ja sitä on pakko olla. Mulla ei tällä hetkellä oo rahallisesti vielä pakkorakoa ettiä sitä duunia, ja mua myös pelottaa et miten mä sen saan yhdistettyä tohon opiskeluun. Että montako päivää pitää fyysisesti olla koululla, miten paljon esseet sun muut vie aikaa - mä en tiedä ollenkaan. Ja oon kuitenkin tullut tänne opiskelee enkä tekemään töitä (vielä). Se että mä pärjään mun opinnoissa on mun ykkösjuttu. Suurin vaikute mulla tohon työelämään on tällä hetkellä se että jos nyt löytäis jotain, vois toivottavasti kesäduuni olla turvattu sit kesäksi. Toinen suuri syy on sosiaaliset piirit; toisaalta mun elämä just nyt kun tunnen tästä kaupungista mun kämppikset ja yhden entisen kollegan, niin ehkä se toivottavasti vähän vaihtuu sitten kun koulu alkaa.

Niin että en tiedä onko tämä ahdistus ja pakkous musta johtuvaa, vai sitten Niistä Muista. Niistä jotka jäi Suomeen, ja tuntuu että ne kyttää mun jokaista liikettä. Rivien välistä syyllistämistä kun kerron että tänään kävin kaljalla, että sää on lämmin ja aurinkoinen, mulla menee hyvin, olen onnellinen. No mutta eikö niitä töitä ole? Eikö sun pitäis olla koulussa? Mä ymmärtäisin, hyvinkin, ton jos olisin vaan laahustanut elämäni läpi ilman päämääriä tai tekemistä. Että olisin maannut vaan himassa, reissannut työttömyystuilla, notkunut Kallion lähiräkälässä kittaamassa sossun rahoja. Mut kun mä en ole. Mä oon tehnyt töitä niin helvetisti ja aina yrittänyt antaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja auttaa kaikkia jos suinkin voin. Mä hain nyt yliopistoon toiseen maahan, koska mulla on halu oppia uutta, tietää enemmän, olla parempi siinä mitä mä teen. Tää on ihan hirmu pelottavaa jo nyt, koska mä kuitenkin oon muita huomattavasti vanhempi. Tässä iässä täällä mun kuuluis olla jo vähintään maisteri. Mutta mä yritän, vaikka mua välillä jännittää ihan hirveesti, tää on jo tarpeeks iso asia ilman että muut painostaa koko ajan. Vai oonko se sittenkin minä itte. Suomalaisilla tuntuu olevan hallitsevana luonteenpiirteenä se että vain työnteko on autuaaksi tekevää.

Musta ois kiva joskus elää vuosi ilman että mulla on tajutonta burnouttia. Tää kesä on ollut ihan hirveä jo. Oon nyt onnellinen, tuntuu että saan taas vähän sitä Sannaa takas joka itelleni oon. Musta myös tuntuu jotenkin et oon pettynyt ihmisiin. Toisaalta, se kun muuttaa ulkomaille, aika hyvin karsii jyvät akanoista. Että keneen pitää yhteyttä ja keneen ei - kuka haluaa pitää suhun yhteyttä. Jotenkin on vaan paha mieli siitä että en sitten ookkaan kovin merkityksellinen ihminen aika monelle. Mutta ne, jotka on mua "seurannut" tänne asti, on kyllä osoittaneet olevansa ystäviä ja läheisiä isoilla alkukirjaimilla.



Ah. Että semmosta. Kiitos kun kuuntelitte ♥

PS. Mikään ylläolevista asioista ei viittaa ihmisiin jotka tätä blogia lukee, tai ystäviin, tai perheeseen. Te, ne, he, ootte ollut mun tukena aivan ihanasti, enkä tiedä mitä tekisin ilman teidän jatkuvaa rohkaisemista ja ystävyyttä.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Oon onnellinen.



More informative post coming soon to a blog near you!

(kuva weheartit)

lauantai 10. syyskuuta 2011

Getting drunk on a middle-class raspberry afternoon cocktail.

Meidän keittiössä on blenderi, ja mulla oli vadelmia joille en keksinyt mitään tekemistä (niitä ei huvittanut mennä ulos eikä shoppaamaan ja olin jo ite kutonut vähän eli ei niistä ois ollu hyötyy siinäkään).

Sain Hyvän Idean. Mustahan on siis täällä tulossa kunnon kokki kolmonen, ja rommi nyt maistuu aina.



Vetelin tehosekottimessa vadelmat, uutta rakkauttani vaniljakermaa (voi laittaa vaikka vaniljakastiketta), rommia ja granaattiomena-mustikkamehua. HERKKUA!



..No okei vähän maistuu kitkerälle, en tiiä onko vadelmat vähän pilalla vai rommia liikaa. Toisaalta toi mehu on snadisti hapanta, eli tähän voi ihan oman maun mukaan sitte vaikka mansikkamehua tai muuta.

Tunnustan myös että kun olin kaupassa, innostuin tästä pirtelöjuopottelusta niin että ostin myös rasian mansikoita. Ai että, mulla ei oo ikinä ollut omaa blenderiä, ja oon ihan onnesta soikeena että mitä kaikkea sillä voi taikoa!
(Hei sukulaiset, aion myös tehdä sillä alkoholittomia asioita.)

Tsintsin.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Keittiöihme.

Osaan kokata. Osaan kokata tonnikalanuudelia, tonnikalapastaa, ja ihan killeriä perunamuusia. Usein myös paistamistani kalapuikoista tulee ihan hyviä. Sämpylät menee jos on tarpeeks voita päällä, ja myös munakas on toisinaan maukasta.

Mutta nyt! Eilen tein kasvispastaa, joka maistui ihan intialaiselle. Ja tänään totaalisesti ylitin itseni tekemällä uuden aluevaltauksen, jota kutsun jääkaapistalöytyvienasioidenyhdistely-laatikoksi. Tämä on aika upeasti suoritettu multa, joka eilen keittiötä siivoillessaan vahingossa käänsi kaasuhellan päälle. Meni tunti ennen kuin tajusin että se että kämppä haisee kaasulle saattaa mahdollisesti olla vaarallista. Vähän jännitti sytyttää liekkiä kaasun saastuttamassa keittiössä, mutta todistettavasti olen edelleen hengissä.

Koska siis tämä jääkaappijämälaatikko maistui aika hyvältä, aion nyt tehdä jotain hemmetin historiallista ja jakaa reseptin täällä. Tärkeimmät ainekset olivat, ylläripylläri, pasta, tonnikala ja erinäiset juustot.

Alkutilanne:



Ruoanlaitossa tärkeintä on oikea tunnelma:



Ennen uunia:



Uunin jälkeen:



Avot! Ei paskempaa. Paistoin tuoreita herkkusieniä (nää tuoreet herkkusienet on mun uus ykkösrakkaus) ja purjoja, lykkäsin tonnikalan vähäksi aikaa pannulle lämpenemään. Sotkettiin uunivuoassa tuo ja pasta, sekaan fetaa. Kupissa äidin ohjeiden mukaan pari munaa ja tilkka maitoa (se kuulemma kiinteyttää laatikon, toisaalta se ei kyllä kiinteytynyt yhtään, eli ehkä sitä maitoa ei tarvitse ihan niin isoa tilkkaa mitä mä laitoin). Samaiseen mukiin vähän levitettävää vuohenjuustoa ja mausteet. Tykkään ite lähinnä raaka-aineiden mausta enkä osaa käyttää mausteita (vannon yleensä pitsamausteen ja ranskanperunamausteen nimeen), niin heittelin vähän vaan pippuria mukaan. Oikein makoisaa. Siis jos tykkää pastasta, juustoista ja tonnikalasta. Jos ei niin on tosi outo.

Muuten sitten tänään kävin taas kulttuuria harrastamassa. Kätevästi naapurikadulta löytyi ilmainen galleria Candid Arts, jossa oli meneillään valokuvanäyttely (huom. ilmainen). Kuvat oli osa ihan hienoja, osaa en yhtään tajunnut. En tiiä mikä koko näyttelyssä oli se punainen lanka vai oliko sitä.





Jatkan nyt tätä huumaperjantaita telkkarin ja lopun valkkaripullon merkeissä. Aion myös mahdollisesti syödä Kitkatin. Ihanaa viikonloppua!

torstai 8. syyskuuta 2011

Yhdeksäs vauva!

Hyvää synttäripäivää multa mulle!

Ennen...



...jälkeen!



Ah, rakastan ♥ Kävin naapurissa olevassa Skunkz Tattoossa, ja suosittelen! Mun tatskaaja oli Steve, joka oli tosi ihana. Oottelen kosintaa, koska se ei pyytäny mua pussailee takahuoneesee session jälkee, ni se varmaa suunnittelee jotai isompaa. Toi kuva makso 80 puntaa. Tykkään ihan kauheesti :) Tiättekö sen tunteen kun on just ottanu uuden tatskan ja sitte vaa tuijottelee sitä koko ajan?

PS. Läskikäsikommentit, ette oo tervetulleita.

Kulturelli keskiviikko.

Kämppisten kanssa käytiin eilen kattomassa mangatanssiteatteria. Kyllä, katsokaas kun oon nyt lontoolainen niin pitää alkaa sivistyneeksi myös! Olin aatellu että se ois jossain hämyisessä underground-tanssistudiolla jossa yleisöä on ehkä kakstoista ihmistä, mutta ehei. Sadler's Wells oli tosi iso ja hieno, ja esitys oli varmaan loppuunmyyty.



TeZukA-esitys oli tosiaan jotain ihan muuta. Mä oon teattereissa nähnyt vaan näitä normaaleja teoksia, ja tää oli eka kerta kun näin muutakin kuin sitä perus-Shakespearea. Esityksessä yhdisteltiin mangasarjiksia, tanssia ja vähän vaikka mitä. Tykkäsin, nautin, esiintyjät oli äärimmäisen lahjakkaita, japanilainen musiikki ihanaa, ja ne paidattomat superhyväkroppaset tanssijapojat oli kans ihan ookoo. Arvostin siis tiettyjä juttuja mut ehkä se Suuri Hieno Ajatus teoksen taustalla jäi mulle vähän kysymysmerkiks.



Sitten mua koko ajan vaan jännitti kun pojat kiehnäs toisissaan valkosissa alkkareissa et mitä jos niillä yhtäkkiä alkaa seisoo. Stressasin siitä koko toisen puoliajan.



Lähen nyt kokkaamaan koska oon yksin kotona, ja kukaan ei pääse todistamaan miten käsi mä oon keittiössä. Tätä ennen oon yrittäny vaan paistaa yhen valmispitsan. Se paloi. (No okei salaatin mä sain tehtyä ilman ongelmia.) Kokkailuepisodin jälkee meenki tekee jotain tosi ihanaa, josta saatte ehkä tietää illalla, kjähähäh.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Here, have some music.

Toivottavasti teidän päivä on tänään eri hieno ♥



maanantai 5. syyskuuta 2011

Kuka sanoi että shoppailu ei tee onnelliseksi, oli varmaan väärässä.

Hellurei!

Kiva päivä tänään. Pienellä liekillä kytevää flunssaa uhmaten päätin että shop or drop. Mulla oli asioita mitä piti ostaa, ihan oikeasti oli, ja oli kiva päästä ulos kotoota ulkoilmaan. Sääkin oli kiva, tai no oikeestaa ei ollut. Mä luulin et täällä sataa aina, mut eilen ja tänään on ollut semmonen hiostavan kuuma (okei ja sit kohta on satanut). Mun pitääkin siis ostaa vielä uus kaulahuivi, koska mulla on mukana yks lämmin joka on liian lämmin ja yks ohkanen joka on liian viileä. Voi että tää on niin kiva antaa itelleen lupa ostaa huivi tai laukku tai kengät, perustella se järkisyin miksi semmosen tarvii, yleensä kun en todellakaan tarvi, kiellän itseäni ostamasta, ja sitten ostan kuitenkin. Siitä tulee paha mieli :( Saatan mahdollisesti myös ostaa sateenvarjon. Kyllä, minä! Onneks niitä on tosi söpöjä. (Ostan siis sateenvarjon ööö tarpeeseen, en siks että niitä on niin söpöjä.)

...Niin siis lyhyesti sanottuna menin shoppailemaan.



Koululaukku ♥ Eikö oo ihan Sanna? 8 puntaa kirppikseltä, ja mä yritin olla ostamatta tota, mutta ostin sitten näköjään. Sitä paitsi ihan oikeesti tartten koululaukun, ja toi on ihan täydellinen mulle.



Aattelin lähettää kortit muutamalle seniorisukulaiselle.



Oon myös päättäny alkaa kirjeenvaihtoon ehkä melkein kaikkien kaa. Kohta mulla on rannetulehdus kun ei oo tottunu kirjottaa ihan oikeella kynällä. Hitsi täältä on edellee tosi hankalaa löytää kivaa kirjepaperia, mut tommonen rivitön värikäs glitterpaperi ei voi olla huono! Onnea vaan lukemiseen, tulevat kirjekaverit.

Siellä on vissii oltu huolissaan et syön terveellisesti? :D Fear not. Kuvassa illalliseni.



Sitten shoppailun jälkeen tapasin Mariellea, ranskalaista tyttöä johon hostellissa tutustuin. Mentiin yllättäen hostellin baariin ja otettiin yhet. Oikeasti yhet!

Oikeastaan tää koko päivä on ollu jotenki niin kiva. Aamu (tai no iltapäivä, miten ihminen jaksaakin nukkua kellon ympäri yli viikon) alkoi ilouutisilla että iskä ja pikkusisko tulee maaliskuussa tänne. PARAST! Ja kohta piipahdan ite Suomessa häissä, ja sitten novemberina tulee ihmisiä tänne.

Okei nyt menee taas liian hyvin. Huomenna varmaan oon kuollut tähän flunssaan ku piti riekkua tää päivä, tai sit tukehdun kylmään ranskalaiseen koska ne on tossa vieressä ja kuitenki syön yhen vielä vaikkei tee ees mieli.