Varotus: Hirvee kuvaspämmi, ja ne on kaiken lisäks huonolaatusia.
Jee! Vihdoin kävin museossa jonne oon halunnut ehkä vuoden: Museum of Brands, Packaging and Advertising. Sijaitsee ihanalla alueella Notting Hillissä (lähimmät tubet Ladbroke Grove ja Notting Hill Gate).
Meillä on tällä viikolla koulussa activity week, eli perusluentoja ei ole vaan kaikkee erilaista ohjelmaa. Päästiin tonne museoon sitte koulun kaa tiistaina, ei onneks ite tarvinnut maksaa (yleensä liput on rapiat £6).
Tykkäsin ihan hirveesti! Erilaisia pakkauksia oli ihan 1800-luvulta asti, ja mieteinkin että miten ne ees saa noita haltuunsa - onks joku kurkkupastillirasia kulkenut vuosikymmenet, tai jopa -sadat, suvussa ihan siltä varalta että se on joskus muinaisaarre?
Muutenkin päivä oli ihan loistava, tuntu siltä et ois ollu luokkaretkellä! Mukana oli meijän kurssin ne hyvät tyypit, ja mulle ainakin toi et kävi vähän Länsi-Lontoossa eli ei-niin-tutuilla hoodeilla, ni se tuntuu aina siltä et ois jossain ulkomailla tai lomalla. Mentiin sitte tosi kivaan pubiin samalla alueella, ja tollaset ex tempore -päivähuppelit seurassa jossa saa vaan räkättää koko ajan, tuli kyllä tarpeeseen. Oli kiva hengailla enemmän noiden tyyppien kanssa, tietty omien kavereiden kanssa tulee oltua usein mut just sellasten tyyppien kanssa kenen kaa on samalla kurssilla mut luentojen ulkopuolella ei pidetä mitään yhteyttä. Mahtava päivä!
Varoitus: Sisältää sumeita ja huonolaatuisia kännykkäkuvia.
(Pitäis ehkä laittaa tää joka postauksen alkuun...)
Viime perjantaina oli vähän parasta! Yks mun lempparibändejä, Bloc Party, oli keikalla Earls Courtissa. En oo ennen nähnyt niitä livenä ja voi pojat, mikä keikka! Olin positiivisesti yllättynyt siitä että laulaja-Kele otti niin paljon kontaktia yleisöön. Ärsyttää ja harmittaa ihan suunnattomasti bändit, jotka ei puhu yleisölle mitään, se on niin aliarvioivaa ja epäkunnioittavaa. Keikalle oli ihan mahtava fiilis, ihan ku ois ollu festareilla. Ne veti kaikki parhaat biisit, ja siellä sit "tanssein" sydämeni kyllyydestä. Visuaalisesti keikka oli mieletön, upee valoshow ja screeneissä oli nähty vaivaa - ei ollu pelkät kankaat vaan kuvaki vaihtu keikan mukana, tai ne kuvan efektit.
Paikkana toi Earls Court kiilas kyllä yhdeks suosikkipaikaks keikkailla: vaikka ne ottaa vesipullon pois (oon jo tottunu siihen ni en panikoi siitä enää niin paljoo), niin tuolla sentään oli hyvät tupakointialueet jonne pääsi heti. Bliss! Joissain paikoissa ne ei päästä ihmisiä ulos ollenkaan ennen ku pääbändi alottaa. Keikan jälkeen oonkin ollu ihan BP-taivaassa ja kuunnellu vaan repeatilla niitä.
Tää biisi sopii hienosti tähän hetkeen: It's so cold in this house.
Meidän boileri tosiaan hajos viikko sitten ja on ihan hemmetin kylmä. Anteeks kirjotusvirheistä mut en tunne mun sormia enää. Oottelen just korjaajasetää, vihdoin, se tulee kätevästi välillä klo8-13.
Yks superkiva ylläri tolla keikalla oli lämppäri: The Joy Formidable! Aaaah! Oon tykänny niistä vaiks kui ja kauan, varmaan täälläki tainnut pakkosyöttää (pakkosoittaa?) niitä ja miettiny niidenkin keikkalippujen ostamista mut nyt ei tarvi kun ne tuli tollee kaupan päälle :) Ois kiva nähä ne jossain festareilla, tolla niiden keikalla oli äänentoisto aika paska ja basso ja kitara vaan kuulu läpi liikaa. Mut oikein hyvä ensikosketus livebändiin.
Ainoa miinus siitä et hukkasin rakkaan mustan kaulahuivin :( Sellasen tuubihuivin. Salaiset ihailijat, lahjuksia otetaan vastaan!
Eikö oo jännittävää vaihtelua! Pariviikkoisen ajastetun maratonpostauksen sijaan saatte tällasen reaaliaikasen pikafiilispurkauksen! Ilman kuvia! Siellä ollaan nyt ihan varmaan jännän äärellä!
No mutta joo. Vittu mikä päivä. Nää keskiviikot on muutenkin aikamoisia kun on 10-16 koulua ilman yhtään taukoa, ei ehi syyä eikä tankata kahvia. Molemmat puoliskot päivästä on vielä vaativien (mutta usein antoisien) opettajien kanssa, eli pitää pinnistellä ihan älynsä ja kestävyytensä rajoilla ja tsempata koko ajan. Tää iltapäivän ope on melkosen tuima täti, mulla meni ehkä koko syksy (ja edelleen aina sen tuntien jälkeen epäilen) päästä siihen sisälle ja sen hyviin kirjoihin. Se pitää tiukkaa kuria, mikä tossa eläintarhassa on kyl hemmetin hyvä, on pelottavan fiksu ja siviilissä kiva ja hauska. Mut auta armias kun se tykittää sulle palautetta... Siinä tulee äitii ikävä.
Ja meillä on toi iltapäivän kurssi sellasten räkäapinoiden kanssa et huh. Se opekaan ei voi sietää niitä. Tiiätte tyypin: noin 15-vuotias henkisesti, teini-iän angsti jäänyt päälle, pitää hoviaan siellä takapulpetissa, ei omaa minkäänlaista kunnioitusta ketään kohtaan, häirittee opetusta koko ajan... No tää tiukkisope sitten tunnilla pariin kertaan komensi näitä ämmiä, kunnes näiden jo valmiiks ärsyttävä johtaja päätti et mikäs sen parempi hetki kovistella kuin iso luentosali missä voi sitten vittuilla takas opettajalle.
Siis miten henkisesti rankkaa kuunnella sivusta tollasta! Tuntuu et posket kuumottaa vieläkin. Se myötähäpeän määrä! Ja tää touhu jatkui vielä seminaarissa. Tavallaan oon open puolella koska se ihan oikeista syistä kovisteli näitä tyyppejä, toisaalta sen tyyli sanoa asiat vois välillä olla vähän vähemmän, no, rehellisempi.
Ehkä se on joku lapsuuden periytyvä trauma että en vaan kestä riiteleviä ihmisiä. Oon ite myös melkosen huono riitelemään, harvoin sanon suoraan jos joku ärsyttää - en vaan osaa käsitellä kielteisiä tunteita muiden kanssa. Paitti nyt ehkä pikkuhiljaa oon alkanut oppimaan. Ei, en oo niitä ihmisiä joiden mielestä mitä vaan voi paukauttaa päin naamaa koska "hei, tää on vaan mun rehellinen mielipide, oma vika jos et osaa ottaa sitä vastaan" mutta oon tosi ylpee itestäni siinä että nykyisin oon välillä kykeneväinen puolustamaan itteeni. Tänään oli ihan tyhmä juttu aamusta yhen kaverin kanssa, joka on sellasesta kulttuurista et siellähän tunteet näytetään. Joku ihan hölmö ja viaton sananvaihto oli, ja sit kärvistelin vähän aikaa kunnes sanoin jotain itteeni puolustaakseni, ja sit käsiteltiin asia - tai no päälipuolisesti, koska sovittiin sit viel illalla puhelimessa paremmin. Mut jotenkin tuntu tosi hyvältä etten vaa jättäny sitä noteeraamatta koska musta noi tilanteet tuntuu niin pahoilta ja ahistavilta, vaan uskalsin sitte sanoa vastaan.
Niin että siks mua ahistaa tollaset tilanteet ylipäätään missä ihmiset tappelee. Ja toi kärhämä (hyvin liioiteltu kuvaus) kaverin kanssa oli kans tylsä alku päivälle.
No mutta sitten! (No mutta sitten Sanna opetteli vihdoin käyttämään muitakin ilmaisuja kuin "no mutta".) Meillä on koulussa kaikenmoisia karseita muutoksia käynnissä, ollut ja tulee olemaan eikä aina oo ihan epästressaavaa olla tuolla. Tänään oli tapaaminen Deputy Deanin (en ees yritä kääntää, suht iso kiho) ja meidän oppilaskunnan edustajien kanssa. Sekin meni taas semmoseks ihmeen terapiaistunnoks että kaikki aikuiset ihmiset unohtaa vastapuolen auktoriteetin ja tilannetajun ja kaiken, ja tilittää menneistä yksittäisistä tapauksista. Miten ahdistavaa. Ja taas täynnä myötähäpeää, ja se koko tilanne oli vaan jotenkin aivan karmea. Onneks muut käyttäyty niin huonosti ni sitte meidän kurssilaiset näytti paremmilta ja fiksummilta ja saatiin ne pari tavotetta täyteen, mitä meillä tohon tapaamiseen oli :D
Huh. Miten on nyt jotenkin niin hirveen hankalaa tää suomi. Montakohan englismiä/finglismiä/anglismia sain tähänkin tungettua?
Mutta eikös sitä niin sanota että all's well that ends well! Mun yks lempparilempparibändejä, CSS, tulee Lontooseen keikalle toukokuussa! Ja samaan aikaan tulee tietty yks rakkaimpia muruja ketä bändistä myös tykkää! Aaaah!
Viime sunnuntaina oli sen verran ihana, keväinen ilma että sisäinen kulttuuri-ihmisenikin heräsi. No okei, osasyy saattoi olla että kerrankin mulla oli viikon Oyster käytettävissä eli saattoi matkustaa suht vapaasti. Mietein eka et olis piipahtanut noissa isoissa museoissa (ne on kans melkein aina ilmasia) mutta sitten löysinkin The Geffrye Museumin. Siellä on näytteillä siis brittiasumista 1600-luvulta nykypäivään, joten mikäs sen kiinnostavampaa kuin vähän kurkistella menneisyyden sisustukseen! Paikka oli myös saanut paljon kehuja, ja sijaintikin oli melkosen passeli.
Museo sijaitsee Hoxtonissa jonne mun luota pääsee kätsyllä 10min kävely+10min overground -yhdistelmällä. Museo on ihan aseman vieressä, sinne on selkeät opasteet. Jo paikan piha on jotenkin tosi kiva, ja rakennus itessään myös uhkuu semmosta vanhaa brittiläisyyttä - se on alunperin ollut vanhainkoti.
Ensimmäiset ihmiset mukavan respasedän jälkeen oli tietysti suomalaisia turisteja. Jännän kotoisa olo tuli heti, how fitting, kotimuseossa kert kun oltiin. Esillä oli siis olkkareita menneiltä ajoilta, ja huonetta edelsi aina semmonen infohuone missä kerrottiin tarkemmin että kuka talossa on voinut asua, oli pohjapiirrosta ja esineitä tarkemmassa esittelyssä.
Silloin kun talo oli alunperin ollut se vanhainkoti, siellä oli myös ollut kappeli, joka oli edelleen esillä ihan melkein semmosen kuin oli ollutkin. Sitten oli pari eri lukuhuonetta, mikä oli musta ihan mahtava idea: siellä oli siis vapaasti luettavina vaikka mitä sisustus- ja puutarhakirjoja.
Tykkäsin tosta museosta kyllä kovin, semmonen symppis ja musta kovin mielenkiintoinenkin. Harmitti vähän ku oli köyhäilymielellä liikkeellä, siellä oli meinaan ravintola jossa myytiin perinteistä brittiruokaa - se vois olla aika kiva lisä tolle visiitille!
Äh, pahoittelut tästä kuvien vähyydestä ja paskuudesta - mua aina pelottaa kuvata museoissa, siks en oikee tee sitä. Se on aina kielletty joka paikassa, ja koska oon ehkä lainkuuliaisin nössö tällä planeetalla, en uskalla harrastaa sitä. Tuolta nettisivuilta saa aika hyvän tuntuman paikkaan :)
Jos teillä ois millanen vaa museo, millanen se olis?
Huh, mietein jo että pitääkö taas laittaa että First Spring Day tai On siis kevät otsikoks. Jotenki sellanen fiilis että molempia on käytetty tässä bloginrähjässä jo luvattoman monta kertaa.
No mutta! Aivan mahtava viikonloppu takana, keli on ollut niin keväinen. Tiiättekö sellanen kun ilmassa tuoksuu lämpö ja kevät, tennarit tanssahtelee asfaltilla ja jotenkin hymyilyttää ja hyräilyttää? Sellaisia päiviä että herää ajoissa iloisena ja päivään mahtuu hyvin päikkärit ikkuna auki, niin että Ultra Bra soi unimusiikkina. Ja oikeestaan on soinut non-stop muutenkin, jotenkin se vaan sopii niin parhaasti tähän keväiseen ja melkein jo keväiseen fiilikseen. Oon melkein tuntenut olevani Helsingissä ja kohta lähössä terassille.
Nää kuvat nyt ei yhtään anna oikeutta sille keväiselle fiilikselle mikä tuolla ulkona on. En tiedä ketä syyttää. Kameraa? Maisemaa itseään? Koska luonnollisesti vika ei vaan voi olla mussa.
Ultra Bran lisäksi sellasta nostalgisen melkein haikeaa tunnetta on ruokkinut pikkusiskon penkkarit. Oon ehkä epänormaaliuteen (what else is new) kytännyt sen penkkariajelujen kuvia. Muistan edelleen ton abiviikon fiiliksen, vaikka siitä nyt mahdollisesti muutama vuosi onkin vierähtänyt, että elämä edessä ja kaikki on mahdollista. Sitä oli vaan niin täynnä elämäniloa! Ja ihanaa et mun pikkusisko (ollaan kaiken lisäks samasta koulusta) saa elää tota nyt, ite vaan muistelee haikeesti että no eipä se sitten mennytkään ihan niin, se elämä. Kiva että elämän tähtihetket on menneisyydessä. Tai no ehkä tulevaisuudessakin, eihän sitä vielä voi tietää.
Perjantaina käytiin kämppiksen kaa siellä samassa etiopialaisessa, missä kävin murujen kaa syyskuussa. Suuren leipädraaman runtelemana tilasin nyt sitä saamarin injeraa, eli perinteistä kumppania etiopialaiselle ruualle - eli sen leivän avulla syyään niitä ruokia. No nyt on maistettu, ei pahaa (paitti helkkarin hapanta itekseen), mutta otan kyllä ens kerralla ihan riisiä tai perunamuusia vaikka se ois sitte miten noloa. Jos kokeilette leivän kanssa niin varatkaa nessuja! Suttaavaa puuhaa. Edelleen kyllä suosittelen tota Lalibelaa, ruoka ja atmosfääri on ihan mahtava.
Lauantaina näin Lontoossa lomailemassa olevaa saksalaiskaveria, ei olla nähty ehkä kolmeen vuoteen. Tai neljään. Ei oltu ihan varmoja ees siitä koska on viimeks nähty. Mukana oli sen aivan ihana nappisilmä-tytär 9kk ja aina yhtä hauska aviomies. Hassua miten elämä kuljettaa. Viimeks kun nähtiin, se oli Helsingissä kylässä, se ei halunnut mitään niin paljon ku olla äiti, ja mä haaveilin muutosta Lontooseen.
Tubessa matkustaessa aika monessa reittikartassa on varotus että Covent Gardenin asema on ääriruuhkainen lauantaisin ja jos mahollista, sitä kannattaa välttää. No mullahan ei oo tosta kokemusta koska pönötän aina vaan täällä omissa oloissani, joten aattelin et ei kai se nyt... Hevonvitut. Välttäkää jos mitenkään mahdollista. Se on ihan järkyttävää. Mistä niitä ihmisiä riittää? Esimerkiks laitureilta on katutasolle hissit ja rappuut, hissialue oli ihan tukossa joten aattelin et eikös tää yks rautareisi nyt yhet rappuset selvitä. Hevonvitut osa 2. Puolet niistä ruuhkaihmisistä on siellä rappusissa, ne rappuset on ehkä kymmenen kilsaa pitkät ja niiden kapuamisessa meni semmonen kolme päivää, liiottelematta. Oli kaveri vähän vihanen ku olin monta päivää myöhässä :(
Huonona lontoolaisena taas kävi niin että mun vieras tiesi paremmin ja paremman treffauspaikan ku minä. Mentiin Covent Gardenissa sijaitsevaan Candycakesiin. VOI LUOJA JA SATA SYDÄNTÄ. Siellä myydään siis mitä ihanempia cupcakeja, kaikkia herkkupirtelöitä ja mitä tahansa söpöä ja sokeriöverin aiheuttavaa. Mä otin KitKat-pirtelön ja ton kuvassa olevan pienemmän cupcaken, mikä maistu kahvilta. Pakko oli ottaa pienempi koska ison muffan syöminen tilanteessa missä ei oo yksin omassa huoneessa ja ei tarvi välittää siitä miten se levii ympäri naamaa, niin ei oo ihan mun juttu. Syömissiisteyteni on tasoa kädetön etana.
Sunnuntaina, tai "tänään" joku voisi myös sanoa, oon taas nukkunu päikkärit ikkuna auki. Kävin fiilistelemässä myös yhtä kivaa museota (laitan siitä oman postauksen) ja söin kurkkua ja valkkaridippiä. Siis ei valkoviini vaan valkosipuli. Olipa hämmentävää.
Äh, en viitti ees sanoa enää että "sori hiljaisuudesta" tai etenkään et "yritän jatkossa olla ahkerampi". Tällasta tää on.
Mutta kiitoksena siitä että joku ehkä joskus vielä eksyy tänne, niin en tehnytkää sitä perinteistä Sanna stressiavautuu -postausta vaan tällasen ihanan kännykkäkuvapostauksen kivoista jutuista! Tai siis pari kivaa juttua mitkä on piristäny tän henkisesti hajottavan 2013 alkupuolen aikana.
Noi kuvat on siis tollasia aika paskoja kännykkäkuvia. Siitä vois päätellä että niitä ei ole otettu uudehkolla iPreciouksella. Ai miksi, kysytte. No koska tasan viikko sen jälkeen kun sain sen toisen korvaavan puhelimen niin se pöllittiin. En ollu ees kännissä.
Sanna 0 - Lontoon iVarkaat 3.
Tänään oli palkkapäivä. Ostin puntakaupasta koulutarvikkeita ja oon ihan fiiliksissä. Niiden innoittamana tämä perjantai-ilta kuluukin kotona: ekaks lajittelen luentomatskuja kivasti tonne kansioon, ja sitten seuraavaks ompelen irronneen napin villatakkiin kiinni ja korjaan vähän yhtä toista. Sitten ku ne on tehty, mietin hetken että hitto oon kyllä maailman paskin ompelija. Sen jälkeen meenkin nukkumaan jotta jaksan sit huomenna herätä ajoissa kirjastoon.
Ostin myös uuden hammasharjan ja tahnan, ja pesin äsken hampaat ihan vaan huvin vuoksi. Yks ärsyttäviä arkiasioita on tyhjä hammastahnatuubi mitä joutuu puristamaan ihan tuskassa et sieltä jotain tulis. Samaisesta puntakaupasta ostin myös käsirasvaa mikä tuoksuu hyvälle. Toinen arkiasia mikä mua ahdistaa on kuivat kädet. Raah raah.
Parin viikon päästä perjantai-ilta tosin näyttää vähän erilaiselta. Niin niin, valitan aina ettei oo rahaa; tän lipun taisin ostaa lokakuussa kun rahaa vielä oli. En oo koskaa nähny BP:tä ja oon niiiiiin fiiliksissä!
Tällanen perjantai oli pari viikkoa sitten. Sillon meni selkeesti paremmin kuin tänään, koska oli ees poppareita ja alesiideri. Siis ei sellanen bisse-alen ja siiderin sekotus vaan halvennuksessa oleva siideri.
Kaveri antoi luennolla pääsiäiskarkin. En yleensä tykkää Maltesereista mut toi oli hyvää - ja makeinta oli ehkä koko ele. Sama tyttö teki meille taivaallisia suklaamuffinseja ryhmätyötapaamiseen, ja otinkin niistä hienon kuvan, mut kolmisen tuntia sen jälkeen se puhelin varastettiin.
Pari kuvatonta ekstraa vielä:
♥ Iholla - etenkin eilinen Paavo-kisun kiipeyskohta. Bless! Itkin ja katoin sen joku kuus kertaa. Aion mahdollisesti palata siihen useasti.
♥ Huominen jälkijoulu-kotibileet Suomi-hengessä.
♥ Äsken tullut vahvistusmeili et saan bursaryn (oisko joku stipendin tapanen tai apuraha tai joku) tänäkin vuonna. Pystyn maksaa vuokran ja Glastonbury-lipun. Itkin taas.
