Mitä tein tänään, mitä haluan huomenna, miksei, minne menen myöhemmin, miksi aina minä, miten mahtavaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pointti mikä pointti. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. lokakuuta 2013
Too school for cool .
Miten menee, murut? Onko ollu ikävä? On varmaan tästä kommenttisateesta päätellen! Mikä ei kyllä yhtään ihmetytä jos vertaa sitä tähän suunnattomaan mielenkiintoisten postausten määrään.
Fest29 on nyt ohi. Keksein nelipäiväseksi venähtäneelle synttärijuhlinnalleni tollasen nimen, ei tunnu sit niin nololta sanoo et humputteli neljä päivää putkeen - koska kaikkihan festareilla juo!
Koulu alko vihdoin tällä viikolla. Olo vaihtelee akselilla hemmetin innostunut - jokseenkin määrätietoinen - tärisevä stressikimppu - itkevä kasa. Tästä vikasta vuodesta tulee kyllä melkonen taistelu, mut jos tähän asti on päästy niin mikä jottei jatkais sitten samaan hyömyyn.
Ehkä yks tärkeimpiä (uudelleen)tajuamisia tällä viikolla on ollut se, että haluan muistaa että kuka oon, kuka haluan olla ja etenkin että mitä en ole enkä halua olla. Täällä Lontoossa helposti sokaistuu kaikesta ja vähän eksyy ittensä kanssa. Tällä hetkellä (älkää huoliko, postitan kyllä angstiavautumisen jahka se varmaan taas pian muuttuu!) tuntuu että mulla on Sanna hallussa.
Mitä teille kuuluu? Mitä te haluaisitte kuulla?
perjantai 21. kesäkuuta 2013
Juhannusjuhannusjuhannus.
(Varoitus: Tekstin kirjoittajana näytti toimivan Angsti-Sanna 15-vee.)
Jeeee! Keskikesän juhla! Mittumaari (sana kiellettävä)! Kokko! Grillataan! Kavereita! Joku idyllinen järvi! Ja kylmiä juomatölkkejä! Jumalauta nyt on juhannus!
VOI ELÄMÄ. Pakko ehkä laittaa kaikki ärsyttävät juhannuksen viettäjät piiloon tuolla sosiaalisessa mediassa, tai siis anteeksi somessa (sana kiellettävä). Oon niin järkyttävän kateellinen ja surumielinen noita ihanien, ikävöityjen ihmisten kesäkuvia katellessani että.
Niin ai se mun juhannus? Just kuuntelen kun sade hakkaa ikkunaa, kohta pitäis imuroida, sitten pesen hiukset. Töistä peruttiin vuorot eiliselle, tänäiselle ja huomiselle, ja tuntuu että tuun ihan mökkihöperöks. Oon pahalla tuulella koska näköjään ollaan taas siinä pisteessä et mun sosiaalisen elämän tapahtumapaikka on duuni. Musta on ihan pepusta etten voi olla töissä. Oon vaan kattonut laatuviihdettä (Undercover Boss joka aina itkettää, sit kuuman Phil Spencerin asunto-ohjelma, iltapäivällä Engaged and Underage joka on mun uus lemppari, ja sitte illalla vähän ihanminkävaanmaan Next Top Modelia). Onneks mulla ei oo luottokorttia tai tuhlaisin mun kaikki sosiaaliavustukset ostosteeveeheen samalla ku raavin milloin mitäkin ruumiinosaa sohvalla täällä mun council estatessa. Silittelen mun kymmentä kissaa ja ootan et häirikköteinilapseni palaa huppu märkänä tuolta jostain. Aaaah mökkihöperyys.
Tekis ihan hirveesti mieli vetää perseet olalle, näin suoraan sanottuna. Kämppiksellä on huomenna synttäribileet, 90's-teemalla (en malta oottaa!) ja kävin eilen hakee harvinaisen pienen määrän (rahatilanteen, ei järkevyyden takia) ilojuomaa ja nyt ne huutelee mun nimeä. En oo juonut pitkään aikaan, ja tiiättekö nyt on sellanen olo et tekis mieli vaan olla aika tuiterissa. Onneks ens viikolla alkaa se Glastonbury, siellä kai sitten voi olla ihan heikunkeikun. Mut sinnekin on aikaaaaaa...
Mieli tekis myös avautua lisää tosta saamarin somesta ja siitä miten ahdistavaa kaikkien postailemat harjoittelukuvat on, ja etenkin miten tajuttoman ahdistavaa mun opettajan jatkuvasti postailemat painostuspostit on. Pitäis olla työharjottelussa! Verkostoitua! Tehdä kandityöehdotus! Verkostoitua! OLE HILJAA JO.
Äh. Onneks mulla on tää julkinen blogi ni voin tänne aina dumpata kaikki ajatukset joita kenenkään ei pitäis ikinä kuulla, mikäli haluan et joku vielä joskus tykkää musta tai jopa ottais mut vakavasti.
Ja sillä uhallakin et tää kuulostaa katkeralta sarkasmilta niin toivon oikeesti että teillä on tosi kiva ja aurinkoinen ja ihana juhannus rakkaassa seurassa :)

perjantai 8. helmikuuta 2013
Suuri ja mahtava elämäni.
Äh, en viitti ees sanoa enää että "sori hiljaisuudesta" tai etenkään et "yritän jatkossa olla ahkerampi". Tällasta tää on.
Mutta kiitoksena siitä että joku ehkä joskus vielä eksyy tänne, niin en tehnytkää sitä perinteistä Sanna stressiavautuu -postausta vaan tällasen ihanan kännykkäkuvapostauksen kivoista jutuista! Tai siis pari kivaa juttua mitkä on piristäny tän henkisesti hajottavan 2013 alkupuolen aikana.
Noi kuvat on siis tollasia aika paskoja kännykkäkuvia. Siitä vois päätellä että niitä ei ole otettu uudehkolla iPreciouksella. Ai miksi, kysytte. No koska tasan viikko sen jälkeen kun sain sen toisen korvaavan puhelimen niin se pöllittiin. En ollu ees kännissä.
Sanna 0 - Lontoon iVarkaat 3.
Tänään oli palkkapäivä. Ostin puntakaupasta koulutarvikkeita ja oon ihan fiiliksissä. Niiden innoittamana tämä perjantai-ilta kuluukin kotona: ekaks lajittelen luentomatskuja kivasti tonne kansioon, ja sitten seuraavaks ompelen irronneen napin villatakkiin kiinni ja korjaan vähän yhtä toista. Sitten ku ne on tehty, mietin hetken että hitto oon kyllä maailman paskin ompelija. Sen jälkeen meenkin nukkumaan jotta jaksan sit huomenna herätä ajoissa kirjastoon.
Ostin myös uuden hammasharjan ja tahnan, ja pesin äsken hampaat ihan vaan huvin vuoksi. Yks ärsyttäviä arkiasioita on tyhjä hammastahnatuubi mitä joutuu puristamaan ihan tuskassa et sieltä jotain tulis. Samaisesta puntakaupasta ostin myös käsirasvaa mikä tuoksuu hyvälle. Toinen arkiasia mikä mua ahdistaa on kuivat kädet. Raah raah.
Parin viikon päästä perjantai-ilta tosin näyttää vähän erilaiselta. Niin niin, valitan aina ettei oo rahaa; tän lipun taisin ostaa lokakuussa kun rahaa vielä oli. En oo koskaa nähny BP:tä ja oon niiiiiin fiiliksissä!
Tällanen perjantai oli pari viikkoa sitten. Sillon meni selkeesti paremmin kuin tänään, koska oli ees poppareita ja alesiideri. Siis ei sellanen bisse-alen ja siiderin sekotus vaan halvennuksessa oleva siideri.
Kaveri antoi luennolla pääsiäiskarkin. En yleensä tykkää Maltesereista mut toi oli hyvää - ja makeinta oli ehkä koko ele. Sama tyttö teki meille taivaallisia suklaamuffinseja ryhmätyötapaamiseen, ja otinkin niistä hienon kuvan, mut kolmisen tuntia sen jälkeen se puhelin varastettiin.
Pari kuvatonta ekstraa vielä:
♥ Iholla - etenkin eilinen Paavo-kisun kiipeyskohta. Bless! Itkin ja katoin sen joku kuus kertaa. Aion mahdollisesti palata siihen useasti.
♥ Huominen jälkijoulu-kotibileet Suomi-hengessä.
♥ Äsken tullut vahvistusmeili et saan bursaryn (oisko joku stipendin tapanen tai apuraha tai joku) tänäkin vuonna. Pystyn maksaa vuokran ja Glastonbury-lipun. Itkin taas.
Mitä kivaa teille kuuluu?

perjantai 14. joulukuuta 2012
Comeback.
PAIKOILLANNE - VALMIIT - HEP!
Nyt saa heittää mädillä/homeisilla vihanneksilla/hedelmillä maailman paskinta bloggaajaa.
Anteeks oikeesti että oon ollut hukassa näin kauan. Mieltä on kyllä ehottomasti lämmittänyt kommentit että postaa pian ja tuu takas - kiva tietää että on kaivattu ja jaksatte vielä käydä kattomassakin et onko täällä mitään elämää :) Lämmittää vanhan akan sydäntä. Toivon, luvata en uskalla, että tahti tästä taas kasvaa.
Ehkä ootte jo sen verran päässeet mun pään sisälle, et huomaatte miten mun mielialat heittelee tajuttoman upeesta helvetin hirveeseen? Kattelin että viimeks kun oon postannut niin oon taas ollut niin fiiliksissä koulun alusta ja elämästä täällä että. Ei mennyt ihan noin nää kaks kuukautta. Siis mitään pahaa ei oo tapahtunut, on vaan ollut jotenkin henkisesti aika rankkaa taas miettiä et missä elämä on ja mikä on minkäkin tarkoitus vai onko sitä ees. Tää toka vuosi koulussa oli kans aika rankka isku vasten kasvoja, tai siis stressikäyrät (varmaan tosi iso ylläri mun tunteville...) on taas kohonneet jonneki Plutoon asti. Pluto parka, ei oo enää ees planeetta ja silti joutuu kärvistelemään yhen Stressi-Sannan kanssa.
Teen nyt vaan kaks päivää viikossa duunia, ja sit loput kolme oon koulussa. Viikonloput on lähinnä menny kouluhommia pakertaessa, ja niitä ennen luonnollisesti vitkutellessa - oon kyl luonnonlahjakkuus siinä. Jotenkin aina illalla ku on tullut kotiin niin ei tuu yhtään mieleen tää blogi, haluis vaan kaatuu sänkyyn mut silti pitää tuijottaa ainakin yhteen asti yöllä jotain tyhjää word-dokkaria mikä sentään on tallennettu koulutehtävän nimellä.
Joo, onhan tässä maailmassa superihmisiä joilla on perhe ja työ ja sosiaalinen elämä jos toinenkin JA vielä blogikin, mut mä en oo superihminen. Oon vaa supersize me.
Mut siis joo, tänään oli vika koulutunti, viime perjantaina sain vikan tän lukukauden kouluhomman ja näillä näkymin vikan itsenäisen työn tältä vuodelta ehkä!) valmiiksi - ihana kun tietää et jatkossa on vaan ryhmätöitä hyvien, luotettavien tyyppien kaa, ja kivoista aiheista. Ens viikolla oon kaks päivää duunissa ja sit torstaina koto-Suomeen. Aaah. Just nyt on suhteellisen hyvä fiilis, pitäis vaan paketoida lahjat ja siivota ja kirjottaa joulukortit, mut se on kivaa - ai joo, ekaks pitäis ehkä raivata tää sikolätti. Sitten voin ehkä näyttää huoneesta panoramakuvia nyt kun ahkeran harjottelun jälkeen osaan käyttääki tota toimintoa :D
Katon oikeesti tässä samalla mun kalenteria ja kuvakansioita, että mitähän mä oon puuhaillut nää yli kaks kuukautta. En tiiä pitäiskö postata jälkikäteen vaikka mistä vai vaan alottaa tavallaan puhtaalta pöydältä ja kertoo et mitä nyt tapahtuu. Toisaalta tässä on kyllä tosi kivojakin juttuja ollut aina välillä, et katotaan mitä mun inspiraatio sanoo.
Ai niin! Täällä on nyt tänään vedettu talven ekat lipat. Sinänsä nolosti koska ei kyllä ollut ollenkaa liukasta enkä ollu ees kännissä. Minkäs sitä voi jos omat jalat ei tuu keskenää toimeen. Polvessa reikä ja verta tuli ja vähän sattuu. Onneks mulla oli söpö yleisö ni ei menny hukkaa mun jalopeuramainen kompurointi kontilleen.
Mitä teillä kuuluu? Ja kiitos ihan hirveesti et ootte jaksanu mukana ja kysellä perään ♥ Voinko jotenki palkita teitä?
Kuvituksena on kivoja kuvia, taattua iPrecious-laatua.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012
School's in for Autumn!
Kukkeliskuu!
Eka koulupäivä takana ja olipas ihan superkiva palata koulunpenkille. Tällä lukukaudella on tosi mielenkiintoisen kuulosia kursseja, pää ihan jyskyttää (jee kerranki muusta ku darrasta) ideoita ja inspiraatiota. Mulla on myös mun suosikkityyppien kanssa melkein kaikki kurssit, mikä on tosi kiva koska viime keväänä just senkin takia oli jotenkin niin paskat fiilikset koska ei melkein ketään kivoja tyyppejä ollut samoilla kursseilla. Kiva sitten yksin ähkiä jotain maailman tylsintä paskakurssia. On myös ihanaa että mulla menee ehkä just ja just vartti kävellen kouluun.
(okei, antakaa maksimissaan viikko niin oon taas perusvittuuntunut)
Tällä hetkellä kuitenki tuntuu että toi on kyllä niin omaa alaa kuin olla ja voi. Paljon tulee olee hommia ja varmasti stressitasot kohoaa vähintään kuuhun asti, mut nyt on kyllä ihana palata opiskelujen pariin vaikka työt jatkuukin näillä näkymin, muutaman viikon vuorossa.
Mitäs sinne kuuluu? Mulla tosiaan rakkaat ystävät Suomesta oli käymässä, sitten kun selvisin kyynelfestareista niiden lähdettyä niin vietettiin synttäreitä täkäläisten kaiffareiden kanssa.

maanantai 10. syyskuuta 2012
Arvoitus.
Kuka keksii alla olevista kuvista Sannan lemppari-kuvausaiheen? (Siis sellaisten kuvien jälkeen jotka otetaan puunlehdistä alhaalta päin niin että yllä näkyy aurinkoinen taivas. Voin tehdä havainnollistavan esimerkkipostauksen jos te taidefanit sitä vaaditte.)
Voittaja saa esittää postaustoiveen. Mieletön palkinto, osallistukaa kaikki!

lauantai 16. kesäkuuta 2012
Hearings.
Dippadai, dappadai. Toivottavasti kaikilla soi nyt se ärsyttävä rallatus päässä.
Just nyt juon olkkarin lattialla kaljaa. Kattelin kämppäsivustoja muutaman tunnin, ja nyt pitäis päivittää blogsukkaa ja ajastaa pari postausta. Anteeks vaan tosiaan että oon ollut hiljaa luvattoman kauan (tiedän että siellä on virrannut kyyneleitä ja elämänne on tuntunut tyhjältä!), tässä on vaan ollut vähän kaikenlaista. Aattelin kuunnella kunnon kesämusaa eli Tehistä, mut jotenkin kaikki biisit kuulosti potentiaalisesti itkettäviltä niin siirryin sit tohon Apikseen.
Tosiaan, viimeiset pari viikkoa on menneet tätä tahtia:

Herään, meen töihin, ja kun raahaudun kotiin ysin aikoihin, notkun kämppisten kanssa olkkarissa kattomassa joko Sinkkuelämää tai Ylpeys ja Ennakkoluuloa (mmmm Mr. Darcy ♥). Sitten puhutaan vaan muuttamisesta. Ei oo ollut mitään onnea sen kanssa vielä, teen postauksen siitä sitten kun voin kertoa et miten se oikeesti löytyy se tuleva koti. Vielä en tiiä.
Tekis mieli lähtee vähän ulos hurvittelemaan. Aamulla ei ollut yhtään vielä sellanen olo, mut sit kävin kaupassa, ja PLIM! Oon aina haaveillu et Se Oikea tulis vastaan vaiks kaupassa kun molemmat tapellaan vikasta bissepäkistä. No melkein. Joku ihana saksalainen poika kyseli multa et onko täällä rahkaa, et mun tää kaveri väittää et ei oo, mut voitko lovely lady (ja kaikki kommentit missä väitetään et lady viittaa siihen et se aatteli et oon niin vanha, ni deletoidaan suorilta käsin) kertoo et onko tää totta. Sanoin sit et joo, ja höpöteltiin jotain. Se vaan tuijotteli mua silmiin ja hymyili. Sit se meni pois ja sano et ihana tutustuu, lovely lady. MIKSEN MIKSEN MIKSEN pyytäny vaikka puhelinnumeroo tai pussailuseuraa? Äh. Potkin itteeni ikuisesti. Mut siitä tuli kiva fiilis ja nyt tekis vaa mieli lähtee vähän kikattelee jonneki terassille.

Sitten, pojista puheenollen, se mun tänne muuttaessa hostellissa tutustuma Se Oikea hollantilaispoika kirjotti mun seinälle FB:ssä. IIIIIK!! Siit ei oo kuulunu mitään (eihän niistä ikinä) vaiks mä aina välillä aattelen sitä. Sit yhtäkkii se kirjotti mulle! Luonnollisesti menin heti vaklaamaan sitä, ja äh se on kyllä niin ihana. Ja söpö. Se ois ihan täydellinen mulle ellei se ois sen yheksän vuotta nuorempi. En kestä. En vaan kestä.
Et sellasta. Mitä sinne kuuluu?

keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Vielä on kesää jäljellä :(
Koska tää kesä oikein loppuu! Tai voisko noi lämpöasteet ees tippua pienemmiks ku mun ikä on.
En tosiaan oo mikään kesäihminen. Koko ajan on ihan ahdistavan kuuma, ja eilen pelästyin et oon saanu lämpöhalvauksen. Yhtäkkiä nousi lämpö ja tärisin vaan. Hengitys oli pinnallista ja nopeaa, ja googlattuani lämpöhalvauksen oireita piti käydä vielä tarkistamassa kämppikseltä et onko mun iho sininen ja kuiva. Nyt ei onneks enää oo lämpöä, mut joka paikkaan sattuu.
Oon myös nukkunut tän viikon tosi huonosti. Oon yliväsynyt koko ajan, mut silti heräilen monta kertaa yössä enkä saa unta. Meen ihan zombiena nyt varmaan seuraavan kuukauden ku tekee vaan duunia ja venyttää penniä. Huoh.
Voispa pikakelata siihen päivään kun mun lento Suomeen lähtee.

lauantai 12. toukokuuta 2012
Moimoimoi.
Tyhmää laittaa otsikoks joku tervehdys koska nyt on jotenkin tosi hankala alottaa. Ehkä mun pitäiskin joskus tehä postaus mihin keräilen vaan kaikkia tervehdyksiä?
Suurin uutinen tällä viikolla on se että oon jo hymyillyt tossa yks päivä! Eli näköjään täältä suosta sittenkin voi nousta. Niinkuin aina ennenkin, silti sillon kun siellä makaa niin onhan se mahdoton muistaa. Että vielä ei mee ihan vahvasti mut siihen suuntaan ollaan pikkuhiljaa menossa. Jostain kumman syystä niinkin pienet asiat kuin kivat asiakkaat töissä, paskasta tilastokurssista saatu A-arvosana ja nopee jutteluhetki kämppiksen kanssa oli nää mielialaa kohentavat tekijät.
Että oikeestaan halusin vaan tulla sanomaan et kyllä tää tästä. Oon "just" lähössä kirjastolle hakee muutaman kirjan vikoja kurssitöitä varten, sit nähään kavereiden kaa päivädrinkillä ja sit tuun kotiin tekemään niitä koulujuttuja.
Puhelinasia, sormet ristissä, saattaa selvitä ens viikolla. Soitin kai tiistaina sinne poliisiasemalle kun sain postissa vakuutuspaperit että mikä se rikosreferenssinumero on, niin eihän niillä ollut mitään tietoa että oisin ikinä mitään raportoinut tai paria tuntia siellä kyttiksellä notkunut. Hetken jo ahdisti pahasti, mut onneks se tuli sitten seuraavana päivänä postissa. Vakuutuspaperit lähti eilen, ja mukavana pikkuyllärinä pitää maksaa 100 punnan vakuutusmaksu kun sitä hakee. Että hitsin hienoa. Eilen tuli postissa kans uus sim-kortti, toivon että sen vastakappale tulee sitten kohta kans.
Ihanaa viikonloppua murut! Kiitti kun ootte jaksanut toukokuun pahinta emokitisijää ♥
(Pahoittelut kuvattomasta postauksesta. Blogger ei halua tehä yhteistyötä. Ehkä sekin on terassilla.)

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Hei hei mitä kuuluu!
(Aaah samalla kun kirjotin ton niin tajusin et Apulanta! Apulanta auttaa tähän aikaiseen aamuun ja silmien väsymykseen ja henkiseen vetämättömyyteen.)
Huomenta suuri ja mahtava fanijoukkioni! Mulla ei kyllä ole mitään asiaa mutta pakko tappaa jotenkin aikaa ennen kuin koulutie kutsuu. Tänään ohjelmassa 3 tuntia Quantitative Analysis -kurssia. Exceliä ja matikkaa jeejeejee! Itse asiassa, ja tätä en aatellut koskaan sanovani, mä jotenkin tykkään tosta kurssista. Se on niin erilaista mitä yleensä tekee, ja tossa kun onnistuu jossain tehtävässä niin se palkitsevuuden tunne, ah! Siinä joutuu käyttää ihan eri osaa aivoista mitä yleensä. Vähän sellanen salapoliisi-fiilis, tiiättekö? Ja mua kiinnostaa markkinatutkimus, mihin toi on tosi tarpeellinen kurssi. Siinä joutuu kyllä keskittyy koko ajan ihan täysillä ja tekee töitä, plus se opettaja pelottaa mua välillä mut jotenki se on myös hyvä tyyppi.

Armas ainoa isäni tulee viikonloppuna visiitille! Jee en malta oottaa. Vähän ollut Suomi-ikävää tässä pari viikkoa, ees Satuhäät ei auta koska nolojen parien sijaan nään vaan Suomen kesän. Eniten just nyt haluisin päästä halailee siskoja, serkkua ja äitiä. Ja meijän kisua. Niin toi iskä tulee kyl just oikeeseen aikaan tänne, oon ihan supa häpi. Käydään vähän herkuttelemassa mun vakkariraflassa (tai no vakkarissa minne vien kaikki vieraat), kattomassa futista ja juomassa kaljaa. Ei vois enempää toivoa. Luultavasti myös vähän vittuillaan ja tiuskitaan, mut ihan hyvässä hengessä.

Pari mun murua muutti Hesahesahesassa uuteen kotiin, ja sain kuvia siitä. Oon nyt tuijotellu niitä kuvia ihan kateuksissani, se koti on niin ihana, ja ois ehkä parasta asua siellä! Tai no en kyllä haluis nyt muuttaa Hesaan, mut ois hauskaa asua niiden kaa, ja ois kiva et ois joku ihana kämppä jota sais sisustaa miten lystäis. Se toimintatonni ois kans kätevä.

Muuten tää viikko, ja koko viime viikonloppu, koostuu kouluhommista. Jotenkin yllättäen taas kaikkien hommien deadlinet on hiipiny yllättäen parille seuraavalle viikolle. Melkein kaikilla kursseilla on ekaks yks tehtävä ja sit pääsiäisloman jälkeen seuraava, eli niissä merkeissä loma. Etenkin yks ryhmäpresis jonka DL on tiistaina, on aiheuttanut suuresti päänvaivaa. Eilisen tapaamisen jälkeen fiilis oli kuitenkin yllättävän hyvä, positiivinen ekaa kertaa! Ehkä tsemppitaululla oli osuutta asiaan?

Hei oon ihan fiilareissa vieläkin Apiksesta. Jään ehkä vaan kotsaa kuuntelee tätä enkä mee kouluun.
Mitä te puuhailette tänään? Siitä potkua päivään.

tiistai 28. helmikuuta 2012
Pikamoi.
Möööh.
Hirvee angstistressi. Meinasin tehdä hienon mind mapin (En voi ymmärtää että oon vihdoinkin innostunut niistä! Yläasteelta lukioon niitä väännettiin joka tunnilla jahka opettaja oli kysynyt et ootteko ennen tehneet näitä. Saikohan ne provikkaa jokaisesta oppilaasta keille ne opetti ton uutena juttuna? Sama meno yliopistossa. Vihasin niitä. Nyt oon nähnyt valon. Listat on niin 90-lukua.) kaikesta siitä mikä stressaa, mutta koska kamera on jostain syystä Man Partyjen jälkeen mun kaverilla enkä tiiä koska saan sen takas, säästytte nyt tältä taidemuodolta.
Sanotaan nyt kuitenkin vaikka niin että olo on ihan vetämätön.
Ja koska se kamera ei omistuksessani just nyt oo, en pääse esittelemään toista taidemuotoa eli Sannan keikkakuvia (nykytaidetta, kivat värit ja tärähdys-efekti). Laittelen sitten kuvei sieltä Oh Landin keikalta ja juttelen niistä Man Partyista myöhemmin. Ettei ihan mee avautumisblogiks tää touhu.
Kivaa päivää :)

keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Normipäivä.
Aattelin jakaa kanssanne tämänpäiväiset tekemiseni, niin tiiätte vähän millaista arkea täällä elän.
6:00 Heräsin. Feisbuukkailin. Olin just menossa suihkuun kun kämppis kerkes sinne eka. Aaargh. Jos oon menossa kouluun aamulla, se menee yleensä samaan aikaan töihin, ja sit just kun oon menossa veskiin se paukkaa sinne ja viettää aikaa niin paljon etten ehi enää tehä mitään ennen kuin on aika painella bussiin. Välistä vituttaa.
9-12:00 Hengasin Quantitative Analysis -kurssin luennolla, seminaarissa ja IT-tunnilla. Totesin yhdessä välissä et "mä tajuan, mä tiesin ton". Käyttäydyin kavereiden kaa kuin mikäkin etupenkin häirikkö. Ihanaa kun me yritetään opettaa toisiamme vaikka kukaan ei tajuu mitään. Sitten IT-tunnilla ikkunasta häiki aurinko (kyllä!) ja mulla on ollut pää siitä asti kipee.
12 Mentiin lounaalle, mmm pitsaa, kannatti panostaa koska pitkä päivä, niin siis siihen meijän koulun lähipubiin. Rakastan sitä paikkaa.
14-15 Kirjastolla tekemässä huomiseen Internet and Business -seminaariin esitelmää. Herkuttelin comic sans -fontilla ja clip art -kuvilla. Ennen kuin kysytte että minkä helvetin takia noilla herkutteleva ees yrittää opiskella mainontaa, kerrottakoon että se oli läppä joka kuului presentaatioon. Kyllä mä tiiän mitä mä teen.
15-16 Säntäsin keskustan kampukselle työpaikkaneuvojan työ, ja hiottiin mun CV:itä vielä vähän. Matkalla metrossa juttelin mun kurssikaveripojan kanssa ja moikkasin alun perin sille ihan oma-alotteisesti.
16-17 Suoritin päivittäisen liikuntalenkin kävelemällä keskustakampukselta kotiin, meni ainakin puol tuntia. Kävin Tescossa järkevillä ostoksilla, päiväbudjetti on nyt siinä kolmen punnan paikkeilla (joojoo söin pitsan ja röökiä, mut kyllä mä tän handlaan, teen siitä vaikka excelin).
17-> Kokkasin jotain ihan uutta. Riisi-tonnikala-tomaatti -mössöä (ei siis pastaa eikä nuudelia!) joista erikoisen erityisen teki kastike: ostin Tescosta sellasia kastikemuruja mihin vaan heitetään vettä sekaan. Miten riittoisaa! Pari lusikallista muruja yhteen satsiin, maksoi 89 penceä, olen melkoisen etevä ekonominen kodin hengetär. (No kastiketta saattoi tulla vähän liikaa mutta kokeilu on opintojen äiti.)
Pesin myös pyykkiä ja tiskasin. Meillä yöpyy muutaman yön aiemmin täällä asunut kämppis, joka mulle on ihan tuntematon, ja juteltiin pitkään sen kanssa. Tykkäsin siitä heti, koska oon muutenkin aina tosi varaukseton uusia ihmisiä kohtaan.
Sitten tulikin aika surullisia uutisia Suomesta, vanhempi rakas sukulainen nukkui pois viime yönä. Tirautin pari kyyneltä ja yritän olla ajattelematta asiaa. Meinasin tehdä ensin jonkun henkevän kuolema-postauksen, mutta ehkä säästelen sitä paskemman itkupäivän varalle.
Mites teijän päivä meni?
(Okei okei; tää oli itse asiassa poikkeuksellinen päivä. Normaalisti mä en tee ainakaan kuutta näistä jutuista? Kuka arvaa mitä? Voitat Sannatuntija-tittelin ja lentopusun.)

keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Huoneessani asuu varas.
(Toi vois toisaalta ihan hyvin olla et huoneessani asuu valas. Kriaaauuu! vai mitä valas sanoo? Oon myös miettiny et ens synttäreillä kyl vihdoin vaihdan tän blogin nimeks ruttukassi.)
Ihan totta hei. Multa on nyt kadonnut ihan parin päivän sisällä mun lempparipaita, ripsiväri (KYLLÄ! aattelin alkaa tytöks, oon jo monta päivää harjotellu ton laittamista ja silmät vaan kutisee, eikä tää kyl kovin hyvin oo lähteny käyntii ku unohdin tänää kauppaanki laittaa tota) ja uuden mp3-soittimen tietsikkaan yhdistävä piuha. Ilman sitä en saa biisejä vehkeeseen, enkä ladattuu sitä.
Onkohan nää jampat ollu asialla?

Sain noi joululahjaks äipältä. Suur-Smurffi (oon synnynnäinen johtaja) ja Sisu-Smurffi, jolla siis on kiltti. KILTTI. Paljonkohan tota pitäis pussailla et se muuttuis joku yö semmoseks skottihottikseks? Voisin herää sen vierestä (mieluummin kyl niin et se ei ois sininen, toi hattu on ihan ookoo kyllä).
Ai niin, vähänkö oon moukka! HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! Toivottavasti kaikilla oli tosi kiva ja antoisa joululoma, ja vuosi on alkanut iloisissa merkeissä.

Noi oli raketteja.
Vietein lomat Suomessa siis, en tehnyt mitää, mikä oli ihanaa. Näin muruja ja makasin sohvalla ja lihoin, normimeininkiä siis. Joululahjaks sain kaikkee ihanaa, lähinnä aikuislahjoja. Vitsi ois ihanaa kun joskus tulis paketista joku Prätsi ja hirveesti kivoi vaatteita sille. No onneks mun lapsisukulaisten leluilla voi leikkiä.

En tykkää punkusta, mut toi maistu jopa - kyllä etiketti punkun tekee!
Kaikki varmaan kuuli mun joulukalenterittomuus-draamasta? Surullisia aikoja. Onneks mun pikkusisko oli maailman ykkönen ja teki mulle tammikalenterin! Siinä on 31 luukkua! Sitä on muutenki nii kiva availla aamulla, sieltä tulee kaikkia inspirational -lauseita, ni aattelin et käytän sitä ehkä joka kuukausi, vähän niinku horoskoopin asemesta.

Tosiaan tullessani Lontooseen niin mun kalenteritaikuri tuli mukana. Loma tavallaan siis jatkui viikon vielä, ja oli ihan superhauskaa. Ainoo mikä oli paskaa oli se, et tulin pahasti kipeeks (no älkää huolestuko! pahasti eli pahasti flunssakuumeisesti) eikä ehtinyt/jaksanut tekemää kaikkee sitä mitä aateltiin. Onneks matka tänne ei oo pitkä.
Eilen oli mun eka exam. Meni vähän penkin alle. No ihan omasta syystä, piti lukea tietty tosi hyvin, mut en sit jaksanut aiemmin ja sairastelun takia en voinut. Sain vastattua viiteen kyssäriin, kuten piti, tekstiä tuli hulppeat puol sivua jokaiseen. Toivottavasti pääsen läpi, luulisin, mut arvosanalla ei sitten kyllä hurrata. Onneks ekan vuoden tuloksia ei lasketa... asia joka vitutti mua eka mut nyt oon ihan ilonen siitä. Niin ja tietenkään en oppinut tosta kokemuksesta mitään: ens maanantaina seuraava koe, luen ehkä sit lauantaina kun toivun kämppiksen synttäreistä. Huominen on varattu vikan esseen teolle. Superjee.
Loppuillan aattelin viettää uusissa värikkäissä puhtaissa satiinilakanoissa ja tuijottaa Puhtaita Valkeita Lakanoita. Onneks on ainakin yks Fazerin punanen vielä! Namskis. (Saatan myös välillä nostalgisesti nousta heiluttamaan mun uutta Suomi-lippua.)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Kato moi.
Hähää, luulitte varmaan kun edellinen postaus oli millanen oli et no niin, nyt se on sydän särkyneenä mennyt ja tehnyt juliat! No en ollu. Oon vaa laiskotellu.
Toi ihastus-asia päätty ihan hyvin (tai toistaseks ellen saa jotain kilarimuija-vaihdetta päälle ja oo kohta taas ihastunu), totesin ettei se ollukkaa rakkautta vaa semmonen hetki et hämmentyy vaa siitä et saa huomiota kakslahkeiselta. Nyt me ollaa vaa kavereita, mikä on tosi kiva. Peeäs, edelleen haussa joku 80-luvulla syntynyt! Vinkvink kaikki brittihobitit. (tää onkin just oikee paikka ettiä sitä, varmaan moni sattumalta suomea puhuva brittihobitti lukee tätä.)
Mitäs sitte oon puuhaillu nää menneet viikot? No leikkinyt joulua ja juopotellut. Alotetaan siitä joulusta.
Mä oon Suomessa kolme viikkoa, mut joulu piti silti saada kotiin. Ainoa mikä puuttuu on joulukalenteri :( Tää on mulle melkosen kipee asia, monta viikkoa ollut kaupoissa kaikkii ihania kalentereita mut jostain syystä päätin ostaa yhen vast sitte joulukuun ekan päivän jälkee, eikä niitä myydä enää missään. Oon sit syönyt kaks konvehtirasiaa kostoks, tänään ostan kolmannen. In your face, joulukalenterit!
Niin että tälläseltä mun kotona näyttää nyt projekti joulustamisen jälkeen. No okei ja Oxford Streetillä.
Tunnisteet:
kuvei,
lontoo,
lontoon koti,
pointti mikä pointti
torstai 24. marraskuuta 2011
Ei mitään asiaa.
Ai että oon hyvä otsikoimaan! Tää blogi on muutenki nii kreisisuosittu et tollasilla otsikoilla suosio vaan kohoaa entisestään.
Nautin just vapaapäivästä. Pitäis tehä kouluhommia, mut eniten kiinnostais lähtee joululahjaostoksille.
Ihanaa ku sai vihdoinki nukuttuu hyvin. Pari yötä on ollu tosi hankalia kun oon niin hemmetin jäätävän kylmä ettei vaan pysty nukahtaa. Nyt vihdoinki uskalsin ottaa pelottavan näköset lämppärit käyttöö ja on ollu lämmintä. Jännää millasta sit mahtaa olla tammikuussa...
Eilen vitutti taas toi koulu. Tai no ei koulu, mut se yks kurssi mistä oon pauhannu aiemminki. Taas sellanen fiilis eilen et mitä vittua mä teen tällä kurssilla. Mun seminaaritutori ei tajuu yhtään mitään, muut ihmiset sillä kurssilla tajuu vielä vähemmän, ja koska lukukaudessa on vaan neljä kurssia, on niin turhauttavaa käyttää yks niistä hommaan mikä on ihan anaalista. Sit ens lukukaudella tota sosiaalipaskaa on taas yks kurssi. Voi vittu. Siis sosiologia on itessään kiinnostavaa, ja me käsitellään mielenkiintosia juttuja luennoilla, mut ne muut ihmiset vaan talloo mun motivaation ihan täysin. HUOKAUS.
Saatiin ekasta tehtävästä arvosanat viime viikolla (yhelle toiselle kurssille, koska tolla yllämainitulla kurssilla se urpotutori ei tietenkää tiiä koska me saadaan ne). Sain A:n.
Itkin ehkä puol tuntia yhen toisen A:n saaneen tytön kaa käytävällä. Oltiin molemmat käsitetty väärin yks tehtävä, ja saatu siitä 0. Nyt se tuntuu jo naurettavalta, ja oon ainaki oppinu et tuplatsekkaan kaiken jos en jotain ymmärrä.
Toi oli muutenkin aika hyvä hälytys itelle et mun pitää vähän olla kiltempi itteeni kohtaan. Että jos saan 84/100 pistettä, niin idioottimaista itkee koska se ei ollut yli 90. Tulee hankalat kolme vuotta jos vaatii iteltään mahdottomuuksia, ja kursseista tulee vaikeampia jatkossa, eli vähän jos ois hellempi itteensä kohtaan.
Joopa. Että oli taas asiaa. Mitä te haluaisitte lukea? Tai siis onko mitään toiveita?

keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Moi sanoi ajatus kun virtaamaan lähti.
Keskiviikkoisin on aina vähän hankalaa. Meillä on mainontakurssi ja siellä aina käsitellään kaikkia mainoksia, niinku suklaata, bisseä ja tänään jäätelöä. Puhuttiin Ben&Jerry'sistä pari tuntia. Pakko oli rientää kauppaan heti koulun jälkeen. Nyt sattuu :(

Mulla taaskaan mitään asiaa oo. Pitäis tehä koulun lehteen vika artikkeli StAR-studenteista eli opiskelijoiden edustajista. Tai mitä ne ois, vähän niinku lukiossa oli oppilaskunnan hallituksen edustaja joka luokalta. Mäkin oon semmonen ja oon siitä tosi innoissani. Lukiossa mut äänestettiin ekana meidän luokalta sinne, mut sanoin etten suostu, ja harmittelen sitä edelleen. Paikkaan sitä nyt sitten :)
Mä oon aina haaveillut et pääsis tekemään koulun lehteä. Oon nyt tehnyt seuraavaan numeroon KOLME (3) juttua, mikä on stressannut aika paljon ku on yrittänyt kasata niitä samalla ku koulujutut painaa päälle. Aattelin lähinnä lööbailla yks juttu per numero -tahtia seuraavaan kahteen numeroon. Vähän syö uskoa se että eka numero, missä en ollut ees mukana, ei oo vieläkään ulkona vaiks sen piti tulla syyskuun lopussa. Mut ihan kiva. Näyttää hyvältä CV:ssä. (Tosta on tullut jo läppä kavereiden kesken, kaikki mitä tehään tehään vaan siks et näyttäis hyvältä CV:ssä.)
Kavereista puheen ollen. Mä tykkään tosi paljon meidän luokasta, etenkin siitä noin 15 hengen "inside-ryhmästä", ja rehellisesti sanoen musta on tosi kiva kuulua siihen joukkioon ketkä on semmosia tunnettuja (miten itseriittoselta hei voin kuulostaa). Mut musta on ihanaa mennä kouluun kun siellä on ihmisiä kelle moikkailla, keiden kaa jutella, ketkä kutsuu sit pubiin koulun jälkeen ja ketkä, ärsyttävistä ensivaikutelmista huolimatta, on osottautuneet ihaniks. Tykkään niistä ihan hirveesti. Etenkin kun tuolla koulussa valtaosa väestä tuntuu olevan sellasta urpoviidakkoa, niin tuntuu hyvältä et ne ihmiset keiden kaa ite on niin on fiksuja ja normaaleja. Tai no normaali nyt ehkä on ihan väärä sana, mut semmosia munlaisia. Tänään tuli aamulla tekstari, kun olin myöhässä, et Are you alright love?xx niin kyllähän se lämmittää.
Oon nukkunut pommiin eilen ja tänään. Vähän alkaa huolestuttaa kun ei pääse aamusin sängystä ylös, näitä oireita tulee yleensä ennen ku burnout kunnolla pamahtaa. Mulla on vielä kaks koulujuttua, plus se lehtijuttu, tekemättä ennen ens viikonloppua kun murut tulee, onneks tässä on nyt viis päivää aikaa vääntää ne. Yhen ison tehtävän palautin maanantaina, tänään annoin kaks luonnosta opelle tsekattavaks (toivottavasti sieltä ei tuu mitään B=bullshit-merkintää, pitää sitten kirjottaa koko paska uusiks).
Ton stressikäyrän nousemisen huomaa kans siitä et oon taas alkanu pureskelee kynsiä. Oon tehny sitä aina, mut kun muutin tänne niin vihdoinkin lopetin hetkeks ja mun sormet näytti toisilta ku koskaan ennen. Harmittaa et tollee ratkesin.
No nyt tää kuulostaa taas kauheelta valitukselta, mut mulla on oikeesti aika onnellinen olo. Vaikka noi koulujutut stressaa, niin niitä on kiva tehä, ja se on musta semmosta normaalia stressiä eikä sellasta tyytymätön elämään suunnatonta ahdistusta, mitä musta tuntuu et mun elämä on ollut monta vuotta. Mitä nyt on jutellut ihmisten kaa niin aika monella tuntuu olevan melkonen koti-ikävä, ja oon miettinyt et onks mussa jotain vikaa kun mulla ei oo yhtään. Totta kai on ikävä perhettä ja ystäviä, mut Suomeen mulla ei oo ikävä ollenkaan. Kun katon taaksepäin mun elämää Helsingissä ja muutenkin, oon tajuttoman onnellinen et oon nyt täällä. Kun mietin et muuttaisin takas Helsinkiin kolmen vuoden päästä, niin en vaan osaa kuvitella sitä. Kolme vuotta on pitkä asia ja tietty mitä vaan voi tapahtua, ja ehkä mä ylihuomenna itken täällä sitä et nyt riitti Lontoo, mut tällä hetkellä tää tekee mut onnelliseks.
Aamu muuten alkoi tänään upeesti kun liukastuin rappusissa. Jäin makaa niihin ku en uskaltanu liikkuu, joka paikka sattu niin paljon, mut kyl se meni ohi siitä. Kankussa taitaa olla iso mustelma (paha tiirailla ku ei oo kokopeilejä paitti julkisissa tiloissa), mut ottaen huomioon etten eka pystynyt liikuttamaa jalkapöytää ni toi on aika ookoo.

Oltiin sunnuntaina kurssilaisten kaa illallisella Spitalfieldissä olevassa Las Iguanaksessa. Siellä oli kätevästi kaks cocktailii yhen hinnalla. Oli tosi hauskaa, ruoka oli herkullista, ja jatkopaikassa Cuba Libret liian vahvoja. Lähin kotiin ku huomasin et rahat oli loppu, ahdistava iskuyritys torjuttu ja olin myös kertonut vähän liikaa tarinoita intialaisista mun poikakurssikavereille.
Et semmosta. Pus.

opiskelu,
pointti mikä pointti,
sanna vähän juhli
perjantai 28. lokakuuta 2011
Mitä teen nyt?
Aattelin että teitä kiinnostaa ihan homona (no offence) et mitähän se Sanna tekee just nyt. No mä kerron.
Äsken siivosin huoneeni. Sisustelin vähän uudella taululla jonka toin Suomesta. Kaks äitin antamaa Kiroileva siili -mukia löys myös tiensä keittiön kaappiin. Samalla hokasin et unohdettiin eilen viedä kierrätysroskis ulos, eli nyt eletään taas viikko roskavuorta vältellen.
Pesin pyykkiä ja nyt ne on kuivurissa. Toivottavasti mun Chase Hunter -ruutupaita kuivuu ennen kello kuutta. Silloin meinaa mun kaveri(t) tulee tänne etkoilee ja sit mennää bileisiin. Superjee.
Seuraavaks pitäis imuroida ja tiskata. Kiinnostaa tosi paljon, ihan aloin tätäkin postausta tekee mieluummin.
Eniten tekis mieli avaa yks bisse, mut en haluu tuhlaa niitä. Kiva kun brittitili ei näy verkkopankissa reaaliajassa, et on vähän herran haltuun paljonko siel on rahaa.
Et semmosta. Mitä sä teet just nyt? (paitti luet tätä tai kommentoit, mitä toisaalta hyvin harva tekee, oon huomannu, sad face)

lauantai 22. lokakuuta 2011
Tarina siitä miten koulu on välillä paskaa, ja miten kalja maistuu hyvältä.
Äh no ei oo mikään tarina. Tai pitäiskö yrittää? Toisaalta oon vääntänyt reippaasti koulujuttuja viimiset yli 6h, että en tiiä miten luovalla tuulella enää on (koska koulujututhan on tosi kiinnostavia).

Eilen oli paskin päivä pitkään aikaan. Tää koulu on tämmöstä vuoristorataa ollut, et toisena päivänä parasta ja seuraavana pelkkää paskaa. Mut eilen oli tosi paha mieli ja huono päivä. Semmosta ei ookkaan pitkää aikaa ollu, tuntu melkein kotosalta et ai nii, näinhän nää ahdistuskohtaukset menee. Long story short, ahisti luennolla, ja huonoja uutisia seuraavasta kouluvuodesta. (Katri älä panikoi, ei sulle mitään! :)

Onneks mun kaverit täällä on niin ihania. Monesti oon kuullu et uudet kaverit on vaan pinnallisella tasolla, et niiden kaa voi pitää hauskaa, mut sit ei puhuu mitää syvällisempää, niin oon ollu jotenki onnekas - ja toivon etten joudu perumaan näitä sanoja - et noi mun tyypit kyllä tuntuu ihan syvemmiltäkin ystäviltä. Tai siis ei ollenkaa sitä mitä mulla Suomessa on, mut sillee et ne huomaa et sul on paha olo ja yrittää auttaa ja tsempata.
Sovittiin Alexin kaa et jahka pääsee kotii rauhottuu (meillä kaikilla kolmella oli aika rankka viikko) niin illemmalla sit yhille. Just joo. Hoipertelin kotiin viiden jälkeen ja nukahdin sohvalle. Onneks olin tehny varastoo perunamuusia ♥ Oli ihan superkivaa, avautuu vaan kunnolla hyvässä seurassa. Että jos eilinen alkokin tosi synkkänä niin loppu oli tosi aurinkoinen.

Tänään oonkin sit reippaasti tehny koulujuttuja! Okei ja vähän vetkutellut koska ahkeran opiskelun ykkösjuttu on hyvä soundträkki. Oon niitä tyyppejä jotka ei osaa keskittyy jos on hiljasta. Onneks on noi kämppiksen vinyylit! Meen kouluun seuraavaks vasta keskiviikkona, eli nyt ehtii hyvin tehä noita isompia kurssijuttuja ois alta. Niissä on palautukset just silloin kun murut tulee tänne, ja mieluummin silloin keskittyy sit niihin ku television historiaan.
Muutenki tänään on ollut jotenki tosi kiva päivä. Tykkään näistä päivistä kun näkee kämppisten kaa pidempää ku illalla keittiössä, ja jotenki on just semmonen tyttöjen juttuja -rupatteluolo. Ne on niin ihania.

Ja suosittuja. Kaikki muut on jossain pippaloissa, mä aattelin palkita itteni bissellä ja pitsalla. Sit huomenna näyttelyyn Suomi-tyttöjen kanssa!
Mitä sanoinkaan siitä fiilisten vuoristoradasta.
Ihanaa viikonloppua puput ♥
Ainiijoo noi kuvat. Jotain ihan rändömeitä. Eiks oo kiva kun säilyy jännitysmomentti!
Ainiijoo osa kaks. Mietin että oon puhunu mun koulusta ja kursseista aika suurpiirteisesti. Kiinnostaako ketään tietää enemmän? Tai siis onks siellä ketään ketä kiinnostais joku oikeesti järkevä käytännönläheinen vinkkailu siitä et mitä tää on?

mälsää,
opiskelu,
pointti mikä pointti,
sanna vähän juhli
perjantai 14. lokakuuta 2011
Iiik.
Oon nyt valvonut koko yön ootellen liian aikaisen aamujunan lähtöä lentokentälle. (vinkkinä kerrottakoon että jos haluutte Liverpool Streetiltä Stanstedille halvalla=bussilla, niin ostakaa se lippu netistä vähintään 12h ennen lähtöä, muuten joutuu menemään junalla joka on triplahintainen)
Valvomisen ohella oon kuunnellut yön ääniä tosta kadulta. Humalaiset huutelee. Tosi positiivinen ja innokas fiilis lähteä tonne talsimaan.
Pus murut ♥

lauantai 24. syyskuuta 2011
Lauantaihuumaa!
Moikka! On varmaan ollut ihan kauhee ikävä jo.
Mulle tuli torstaina täyteen kuukausipäivä Lontoon kanssa, ja meinasin tehä hienon "miltä nyt tuntuu?"-postauksen mut menin mieluummi lähipubin terassille, ni teen sen sit joskus toiste.
Juon tässä just toista printterinasennuskaljaa (asennus suoritetty onnistuneesti!). En ikinä aatellu et tarvisin printteriä, mut mun kaikilla kämppiksillä on, ja sit huomasin et noita halpislentolippuja pitää aika paljon ite tulostella, samoin ekana (ja varmaan muinakin) koulupäivänä pitäis olla jos jonkinlaista lappusta printattuna. Oli hirvee ongelma et mistä jotain printteriä lähtee ostaa, mut yks päivä vahingossa bussi meni Curry'sin ohi ja muistin et ahaa, sieltähän niitä saa. Tommonen perusprintteri makso £19, värikasetti ja paperit ja johto (siis kaks johtoo koska ekaks ostin vääränlaisen) olikin sit pari puntaa enemmän yhteensä. Ja ah, nyt se on asennettu, ja oon sillä printtaillukki jo kaikkea! Tunnen miten mulle on kehittymässä printtailuongelma.
Koska kaikilla vehkeillä pitää olla nimi, saanen esitellä: Paul the Printer!

Nyt on sitten kaikki valmiina ekaa koulupäivää varten (toivottavasti). Oon varmaa unohtanu jotain maailman tärkeintä. Tosi asiallisen ja aikuisen näköinen tää mun ekaluokkalaisen varustus.

Lähetään illemmalla kämppiksen kaa kattoo Tinker, Tanker, Soldier, Spytä. Joku vakoilujuttu, mut siinä on Gary Oldman ja Colin Firth :) Seuraava mitä aattelin mennä kattelee on joku Killer jotain -leffa, erityisesti siks et sitä mainostettiin bussin kyljessä ja siinä luki et siinä on Jason Statham ja Robert de Niro, eli kaks tosi hyvää syytä.
PS. Jee. Tänne on luvattu ens viikolle intiaanikesä, 28 astetta. Ette uskokaan miten TAJUTTOMAN ONNELLINEN olen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)