tiistai 27. maaliskuuta 2012

Välillä on kivaakin.

Pahoittelut siitä että pari vikaa postausta on ollut sellasta kuvatonta avautumista. Fiilis ei vieläkään oo hyvä, mut aattelin vaihtelun vuoks jakaa kuvia eiliseltä kun näin visiitillä ollutta Suomi-kaveria, ja sitten ne julkaisukelpoiset (eli maisemakuvat) parin viikon takaa kun iskä oli vierailulla. Että joskus elämä on tosi ihanaakin.

PS. Tuolla sivussa on tosiaan mun Formspring, että jos on kysyttävää ja ei jaksa kommentoida, niin voipi tuolla kysellä ja vastaan mitä mieluiten :)

Maistelin iskän ja sen serkun hotellilla tätä herkkua.



Mentiin kattomaan futista. Oli mun eka valioliigamatsi ikinä, ja toivottavasti ei vika.





Taidetta sunnuntaikävelyllä.



Nesteytyksestä pitää huolehtia.



Perinteisesti Suomi-vieraat kiikutettiin Jamie's Italianiin.









lauantai 24. maaliskuuta 2012

Voihan bloggaaminen.

En sitten mennyt sinne päikkäreille, ja nyt yötä myöden olo on muuttunut melkoisen paskasta äärimmäisen paskaan. Koskahan mä viimeks oon vollottanut näin antaumuksella?

Tein taas sitä maailman viimeistä asiaa mitä tässä tilassa pitäis: luin uusia blogeja. Nyt luin yhen ihanan 15-vuotiaan tytön blogia (kyllä) ja mietin et miks vitussa en vois olla huoleton 15-vuotias joka tekee ihania videoita sen kavereiden kaa, ja asuu perheen kaa ihanassa talossa ja on vaan? Sitten, ja tätä myöden ehkä mun lukijamäärä tippuu entisestään, mut oon ollut niin kurja koko päivän et kun tän tytön yhessä videossa soi Lauri Tähkä, niin sit mä viimeistään aloin pillittää. En siks että se ois niin paskaa vaan siks et jotenkin siihen vaan tiivisty tää koko onnettomuus.

Sitten törmäsin ihan uuteen ilmiöön, tai no kahteen asiaan mitkä sai mun olon entistä surullisemmaks.

1) Miten helvetin ilkeitä ja kamalia ihmiset voi olla? Nuorille tytöille suolletaan sellasta ano-paskaa ettei ihme että 13-vuotiaat tappaa itteensä. Mä en ymmärrä mitä kukaan saa irti siitä että voi nimettömänä ja kasvottomana riehua netissä haukkumassa toisia läskiks tai rumaks. Ihan ketä vaan, mut me vähän vanhemmat ei ehkä hajota siitä niin paljon kuin joku teini-ikäinen tyttö jolla ei varmaan muutenkaan oo minä-kuvansa kanssa helppoa. Mä en tajua ihmisiä.

2) Tää bloggaaminen yleensä. Bloggaaminen on varmaan maailman trendikkäin harrastus tällä hetkellä. Ihan pienet tytöt bloggaa (siis ala-asteikäiset), ja musta on niin surullista lukea niitten liikuttavia blogeja kun niillä ei oo yhtään kommenttia, ne pyytää että ihmiset kommentoi, sitten ne lukee niitä isojen nimien blogeja missä on miljoona kommenttia ja kyselee kommenteissa et voitko kattoa mikä mun blogissa on vikana kun kukaan ei kommentoi. Breaks my heart. Tai jotenkin, tää online-maailma on kans yhen sortin suosiokilpailu ja sitten kun siellä on tyyppejä jotka aattelee et jee, perustan blogin ja kohta mulla on lukijoita ja musta tykätään ees täällä netissä. Ne järkkää arvontoja joihin kukaan ei kommentoi. En ees halua tietää montako 12-vuotiasta tuolla nyt ostelee Seppälästä kynsilakkoja arvontavoitoiks ja itkee kotona kun kukaan ei kommentoi. Sitten ne tekee videopostauksia aiheesta X, koska ne on kuullu et videopostaukset on suosittuja. Eikä niissä näy naamoja, ONNEKS, koska äiti on sanonu ettei nettiin saa laittaa naamaa. Mikä on musta ihanan huolehtivaista ja surullista kyllä, ihan varmaan tarpeellista.

Kävin anonyyminä kommentoimassa muutamaan postaukseen jotain kivaa. En viitti omalla nimellä, ne klikkaa mun profiilia ja miettii et miks toi lähemmäs kolmekymppinen täti tykkää mun jutuista. Taidan tehä tästä ihan harrastuksen, et aina kun itellä on tällanen maailman paskin päivä ni käyn ees vähän yrittää piristää muita.

Now you're just somebody that I used to know.

Mulla on ihan äärimmäisen paska olo. Tai no ei "äärimmäisen", koska sellastakin aina välillä tapahtuu ja tää ei oo sitä.

Mulla on melkoisen paska olo. Lähetin jopa äipälle tekstarin et mul on ikävä sitä, ja se on jo hälyyttävää.

Jos nopeesti ennen vuodatusta analysoi, niin tää on taas varmaan sitä aikaa kuukaudesta, plus sitä et aina kun vieras Suomesta lähtee niin masentaa. Meillä oli fantsu viikonloppu iskän ja sen serkun kaa. Laitan ehkä kuvia joskus jos kehtaan :D

Tiiättekö ne päivät kun heräät, avaat silmät eikä jaksais nousta ees sängystä kohtaamaan uutta päivää? Kaikki vaan ahdistaa ihan vitusti. Pitäis tehä sitä ja tätä, eikä jaksa. Mun pitäis tehä kouluhommia ja ettiä sitä saamarin työtä, mut on niin surkee olo et en pysty. Ulkona paistaa aurinko ja linnut laulaa, tekis mieli vaan käpertyä peiton alle murjottaa. Otan ehkä päikkärit kohta ja kokeilen jos sit parin tunnin päästä herääminen ois hauskempaa.

Ekana ahdistaa toi raha. Ja työ, tai siis sen puute. Lähettelen hakemuksii sinne ja tänne, ja mitään ei kuulu. Oon hakenut nyt osa-aikatöitä, mut tajusin et about kahen kuukauden päästä tartten kyllä kokoaikasta duunia. Se ketä sanoo et raha ei tee onnelliseksi, on varmaan ihan vitun rikas. En nyt sano sitä et se tekis, mut jos sun ei tartte miettiä koko ajan et millä maksat vuokran niin kyllähän se elämää oleellisesti helpottaa. Se kun raha-asiat stressaa, vaikuttaa ihan kaikkeen, se on sellanen koko ajan läsnä oleva peikko mikä ei mee pois.

Sit nää ihmissuhteet. Hengailin eilen Facebookissa ja nyt ehkä enemmän kuin koskaan tajusin et mun FB-kavereistakin suurin osa on niitä tyyppejä "jotka joskus tunsin". Muistelee et miten läheisiä ollaan joskus oltu, ja nyt ei mitään kontaktia. Kyllähän se on selvää et kun muuttaa maasta pois, moni tippuu kyydistä, ne harvat jotka jää on sit sitäkin kultasempia arvoltaan. Mut vituttaa vaan.

Sitten nää kaveruussuhteet täällä. Alkuviehätys on tosiaan ohi, ja vaikka on kiva hengailla koulussa tai tuopilla koulun jälkeen, en tiiä miten syvällistä toi sitten oikeestaan on. Tai et jos elämässä tulis joku kriisi, soittasinko niille ja kiinnostaisko niitä kuunnella? Tässä kun miettii et täällä eloa on jäljellä ainakin se parisen vuotta, ja toivottavasti sen jälkeenkin, niin miten yksinäistä se sitten tulee lopulta olemaan? Tai no töissä, mitä joskus toivottavasti saan, niin varmaan syntyy uusia ystävyyksiä mut sekin on niin kaukana.

Onneks noi mun kämppikset on niin ihania. Mutta jahka tääkin kimppa-asuminen päättyy, niin jääkö nekään sitten läheisiksi? Toivon todella että jää. Mut jos jotain oon oppinu ni sen et elämästä ei kyllä koskaan tiiä.

Ja ei siis tosiaan oo sellanen fiilis et haluis täältä pois. Jos nyt muuttasin takas Suomeen niin oisin vielä onnettomampi.

Pitäis varmaan hankkia se kissa.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Toivepostaus: Blogit.

Multa pyydettiin myös postausta mun suosikkiblogeista. Tää oli pikkasen vaikeempi kuin noi ihanat miehet. Mietin tosi kauan että mitähän ne mun suosikkiblogit oikeestaan on.

Mä luen muutamaa "ison nimen" blogia, joita käyn jotenkin orjallisesti seuraamassa päivittäin. Joitain mä luen oikeestaan en ees tiiä miks, eli ne ei ees oikeestaan oo mun suosikkeja. Enemmän oikeestaan luen mun kavereiden, tai muiden ulkosuomalaisten, blogeja. Paria blogia luen erityisesti silloin, kun tulee sellanen Suomi-ikävä. Tavallaan siis toi linjan veto et miks mä luen mitäkin blogia oli aika hankala: useimpia siks että tykkään tyypistä sen takana. Kai noita vois sanoa et suuri osa on niitä muotiblogeja, mut toisaalta mua ei kiinnosta muoti ollenkaan, mut musta on kiva kuulla niistä tyypeistä itestään.

Oli myös jotenkin hankala arvottaa et ketkä nyt on niitä suosikkeja, koska tosi monet kuitenkin laittaa itestään melkosen paljon peliin blogatessaan. Sitten esimerkiksi mun pikkusiskon blogi on ihan mun suosikki, mut toisaalta vaikka mulla nyt ei mitään miljoonamäärää lukijoita ookkaan, niin haluisin tavallaan säilyttää sen yksityisyyden, koska en tiiä kuinka moni nuuskijasukulainen tätä lukee :D

Eli siis tässä muutamia mun suosikkeja, jätin tästä suosiolla pois aika monta sellasta big name -blogia, voin kertoo vaikka kommenteissa et jos kiinnostaa mitä niistä luen :) Ja pakko vielä sanoa et joihinkin blogeihin kommentoin kauheesti, muutama näistä mitä nyt linkkaan on sellasia etten oo koskaan kommentoinut - pitääkin vähän ehkä petrata tossa :D

Enivei, tässä suosikkeja, ei missään järjestyksessä.

Hansi Skoteissa
Hanna opiskelee Skotlannissa, ja mikä ekaks mut veti tän blogin puoleen oli varmaan just se että pysty vähän lueskelemaan ennen Lontooseen muuttoa että mitä voi odottaa. Tai siis tää oli mulle vähän sellanen henkinen laskeutuminen siihen että kohta kotimaa muuttuu. Skotlanti on mulle kans tärkee paikka, oon asunut Edinburghissa, niin noi Glasgow'n maisemat jotenkin lievittää koti-ikävää sinne. Hanna on ihan tosi hauska ja älykäs, ja usein uus postaus siltä saa omatkin aivot raksuttamaan. Jotenkin mä koen et toi blogi on tavallaan vähän sellanen isosisko mitä mulla ei koskaan oo ollut.

Travel or die trying
Jamy on mun ihan uusia löytöjä, ja ah mikä ihana löytö! Tässä on kans sitä ulkosuomalaisuutta, Jamy asuu Saksassa au pairina - ja mähän oon ollut au pair, ja tykkään Saksasta, eli tää vetos jo noissa faktoissa. Kuitenkin oon ihan koukussa kans Jamyn huumoriin ja siihen et tää blogi on niin hulvattoman rehellinen ja todenmakuinen. Ettei yritetä olla roolimalleja ja kaikki on aina niin ihanaa ja kultasta, vaan ihan sitä normaalia elämää.

Too fast for love
Meri oli ja on ihan mun ykkösrakkaus blogimaailmassa, ja eka blogi mitä ikinä uskaltauduin ees kommentoimaan. Alotin lukemaan tätä ehkä puoltoista vuotta sitten, ja jotenkin tuntuu et se Merin Ausseihin lähtö ja tavallaan se ajatus siitä et jos jotain haluaa niin turha miettiä ja paasata siitä vaan pitäis vaan tehä se, niin oli yks niistä syistä et alunperin vihdoinkin lähetin ne hakupaperit Lontooseen enkä vaan kaheksatta vuotta jatkanut sitä lässytystä et kyllä mä vielä joskus... Tykkään Merin huumorista ihan kympillä, ja ei haittaa kyllä sekään et tavallaan blogin kautta on päässyt reissaamaan maailmalla. Odotan tavallaan innolla/kauhulla et kun se palaa Suomeen niin tuleeko mulle kauhee Suomi-ikävä.

Love it or leave it
Katrin blogin löysin Merin blogin kautta alunperin. Oltiin molemmat just taidettu saada tieto et Lontoo, ja sama koulu, kutsuu. Katrin kaa käydyt innostuneesta paniikkiin vaihtelevat keskustelut ennen koulun alkua ja tänne muutoa (ja vieläkin kyllä!) oli ihan parasta vertaistukea. Tykkään Katrin blogista en vaan siksi et voin vaklata mitä se tekee, mutta se on muutenkin jotenkin niin hyväntuulinen ja herttanen blogi. Katrin kuvat on myös ihan mielettömän mahtavia!

Fat, Single and Ready to Mingle
Iida ja Siiri on maailman parhaat turkulaiset. Nää leidit on myös mun kaa samassa koulussa, ja niiden blogi on yhtä hulvaton kuin ne itte. Erityismaininta on pakko antaa luovalle (eli fantsulle) sulkeiden käytölle. Repeilen usein ääneen kun luen tätä, sen lisäks et tietty vaklaan niitäkin et mitä ne tekee. Tai no pakko antaa toinen maininta, tosta nimestä: ekaa kertaa kun tavailin sitä mietein että mikä helvetti on fatsing lean?

Tyyliä metsästämässä
Tykkään Veeran blogissa siitä että se puhuu suoraan. Tai jotenkin siinä on sellasta rempseyttä ja reippautta! Ei myöskään haittaa että Veera asuu Porissa - jotenkin tuntuu että on melkein siellä kun tätä lukee. Myös se että kun tässä kumpikaan missään mallin mitoissa olla, on musta tosi kiva juttu - kyllä mä aina välillä kattelen et mitä se päällensä laittaa ja miten se yhdistelee juttuja, koska se näyttää aina niin hyvälle.

Enceboo
Tää on kans Porissa asuvan tytön blogi. Yks päivä joululoman jälkeen kun mulla oli ihan totaalisen kurja olo, luin Encen kaikki postaukset ja ikävöin ihan hirveesti Poria (merkki siitä et tilanne oli oikeesti vakava) ja äitiä. Tässä blogissa tykkään tyylistä, joka on vähän erilainen, huumorista ja kissoista. Niin ja siitä Porista.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

IMB 3: Ne eniten mussukat.

Edit//Lisäsin ton yhen punapään tänne kun olin jostain syystä unohtanut vaan lataa sen kuvan tähän postaukseen. Se oli nääs ihan ekoja ketä mä aattelin.

Nää on siis niitä aikusten oikeesti maailman ihanimpia. Tai siis sellasia kenen kaa musta ois oikeesti mahtavaa seukata. Tai siis niitä ketkä on eniten mun tyyppiä oikeessa elämässä (siis vielä ennen kuin oon se 60-vuotias vaimo). Minkään postauksen miehet ei oo olleet järjestyksessä, oon lätkinyt niitä sitä mukaa menemään (kuulostipa väärältä, tai no varmaan teemaan ihan sopivalta) kun oon kuolailultani ehtinyt. Tän postauksen lopussa on kuitenkin ehkä mun maailman eniten ykkösmies ikinä.

Rupert Grint - ei ole yhtään liian nuori! 80-luvulla on syntynyt.


Petteri Nummelin - Petskuliinukan takia voisin melkein olla lätkävaimo. Sen vaimon nimi sitä paitsi taitaa olla Sanna. VÄÄRÄ SANNA!11!!!!


Seth Rogen - potentiaalinen uusi ykkösistä ykkösin <3


Joseph Gordon-Lewitt - Olinkohan mä 11 kun Kolmas kivi alkoi? No siitä asti, eli kymmenen vuotta sitten, siis kymmenen, tää on ollut mun sellanen tiiättekö naapurinpoika ketä salaa rakastaa mut sit aina meidän esteeks tulee kaikkia uusia rakkauksia.


Ewan McGregor - toi nimi saattaa olla väärin kirjotettu, mut vaan sen takii etten nyt ehi ajattelee jotain kijrottamista.


Sitten - mun maailman eniten ykkösmies (toi kaveri takana on kans ihan ihana). Mä tykkäsin tästä niin kauan etten ees muista. Se oli niin komee ja nallukka ja ihana ja hauska ja vaikka se olikin sellanen jackass, musta sekin oli ihanaaa - se että on impulsiivinen ja tekee kaikkea nuijaa, mäkin teen. Silti se oli niin lämmin ja välittävä.

Sitten se kuoli enkä pääse siitä ehkä koskaan yli. Ryan Dunn oli oikeesti ihan maailman täydellisin musta.

IMB osa 2: Sex on legs.

Pitääkö otsikkoa selittää? Näissä jampoissa on vaan jotain äärimmäisen alkukantaista ja, noh, kuumaa. Nää on sellasia poika pulloon ja pullo makkariin -tyyppejä, voisin vaan tuijottaa päivästä toiseen. Oikeessa elämässä en kattois näistä montaakaan kahta kertaa, vaan arvioisin "ällöks". Tai siis tiiättekö? En yleensä tykkää mistään urheilijoista tai tosi lihaksikkaista. Muhun vetoo kaljamaha.

Tom Hardy


Märkä-Simo (eikun siis Siim Liivik. Siinä on kyllä lempinimi osunut kohilleen)


Matt & Jeff Hardy (onkohan maailmassa yhtään Hardya joka ei ois kuuma?)


John Lequizamo - etenkin siinä Romeo&Julietissa (ja se sen ääni, hohohooo)


Jason Statham (ei morjennnnns, pakko mennä googlaa lisää!)


Freddie Ljunberg



Abra Romeo&Julietista - ylläribonari! Toi leffan alkukohtaus, missä toi Tybalt-John on kans, on musta vaan niin helkkarin hieno (ja seksikäs) kohtaus leffahistoriassa.

IMB osa 1: Nallukat.

Näiden kaa haluisin istua 30 vuoden päästä pubissa niin et oltais naimisissa oltu jo monta vuotta. Meillä ois oma lähipubi minne mentäis aina, katottais lauantaisin futista paikan päällä ja puolesta murahtelusta tietäis mitä ne ajattelee. Nää on niitä tyyppejä jotka pelastaa maailman. Mulla on joku karisma-kompleksi. Muutenkin mun miesmakua ehkä kuvailee eniten sana "nallukka".

Kiefer Sutherland


Ross Kemp


Michael Chiklis


James May (tää on näistä ehkä pahin - mun sydän särkyy joka kerta kun aattelen että ei oo mitenkään mahollista tavata nuorta Jamesia kolkyt vuotta sitten)


Charley Boorman

Ihanat miehet blogissa.

Suuren ja mahtavan ketsuppikisan (kts. edellinen postaus) henkinen voittaja Jamy pyysipostausta mun suokkarimiehistä. Vaikka musta joku kuumien miesten kuvien googlettelu on todella tylsää ajanhukkaa, tein sen nyt kuitenkin koska arvostan mun lukijoita niin paljon.

Tossa googlaillessa huomasin, tai no oon kyllä tän ennenkin tiennyt, että mulla on vähän niinkuin kolme eri tyyppiä joista tykkään. Aattelinkin siis jakaa nämä jannut kolmeen eri postaukseen. Täytynee etukäteen varottaa että täältä ei sitten oo tulossa Brad Pittiä, Johnny Deppiä tai Channing Tatum -osastoa.

Mikä siinä muuten onkin että aina kun alkaa miettimään listoja, unohtaa varmaan puolet tyypeistä? Näistä aika moni tuli mulle melkosen suoraan mieleen heti, mut varmasti oon unohtanut osan niistä jotka on mun ihan ykkössuokkareita myös.

Pitää vielä loppuun mainita että voisin tehä uuden kategorian ihan niistä miehistä joilla on maailman ihanin ääni.

Sitten matkaan! Juhlitaan tällä postaussarjalla vaikka mun tän päivän ryhmäpresentaatiota, joka ei mennyt ihan täysin vituiks.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Ketchup.

(Se joka tajuaa otsikon eka palkitaan vaikka jollain toivepostauksella! Täällä on kuulkaa sellanen hurlumhei nyt täällä blogissa että.)

Täällä on edelleen ihan kevät. Eilen oli maailman paras fiilis tulla koulusta ajoissa, ennen neljää, tajuten että lompsassa on pikkasen käyttörahaa, ulkona on lämmintä ja fiilis on mainio. Hokasin myös että oon laiminlyönyt pitkän aikaa ton rakkaan paikallisen kuppilan (jossa sattumalta on myös terassi, tai no pöytiä ulkona) ja kirjeen kirjottelut kirjekaiffarille.

Ratkaisu oli simppeli.



Join yhen ja ihmettelin että miten nyt näin nousee hattuun, muistin että ai niin tänään ei olla syöty kuin joku suklaapatukka, ja otin sitten tietysti toisen. Tulin kotsaan puol seittemältä, jutellen itekseni. Pastaa jääkaapista nassuun ja mässäilyn jälkeen menin nukkumaan. Oli ihan virkistävää nukkua sellanen 12h. Kirjeestä tuli, se kun varmasti kaikkia kiinnostaa, todella taiteellinen. Sellasta gonzoilua, jyy nou.

Tänään kokkasin pitkästä aikaa yhtä mun superherkkua: tonnikalanuudelijuustotomaattivalkosipulikastike-mössöä. Tällä kertaa juustona oli mozzarellahelmiä (uus rakkaus!) mutta yleensä käytän fetaa. Jokainen voi käyttää ihan sitä mistä tykkää. Huomasittehan muuten nuo tomaatit tuolla? Tämä siis on selkeästi terveysruokaa.







Aero Bubble -patukka on mun yks ihan ykkösherkku kans. Minttusuklaa-maku erityisesti, koska se on vähän kuin Pätkiksen korvike. Oon nähnyt samaa patukkaa mainostettavan nyt appelsiinin makuisena (joka sattumoisin sekin on mun herkkua, siis aplarisuklaa), ja vihdoin sain maistella sitä. Oli ihanaa.





Mulla on muuten aika monta herkkuruokaa?

Huomenna pitää metsästää "äitipuolelle" synttärilahja, tehä vähän yhtä kouluhommaa yhestä pankista ja aamulla käydä koululla horoilemassa. Tällä en tarkota mitään minihame päälle ja vuokrarahat tissiliiveihin -meininkiä, vaan meillä on joku työnantajakonferenssi ja pitäis jostain syvältä sisältä löytää se verkostoutuja-Sanna joka jaksaa small talkata ja esitellä itteään. En usko et tulee onnistumaan.

Mun viikonloppu pitää sisällään iskän, futista, kauheesti kaljaa, vähän herkuttelua lempparituristi-ravintolassa, ja ehkä jopa tuliaisia Suomesta (pyysin röökiä ja mynthoneita, öhöm). Saatan halatakki sitä jos oikee hellyn.

Ihkudaa viikonloppua murut ♥

torstai 15. maaliskuuta 2012

Näin meillä Metissä.

Tää episodi ansaitsee ihan oman postauksensa.

Ehkä oon ennenkin avautunut tästä täällä, mutta luultavasti en tarpeeks. Välillä aina ihmetyttää et millä h-e-l-v-e-t-i-n tavalla suuri osa tuolla mun kaa opiskelevista on päässyt yliopistoon. Tai ylipäätään ala-asteelta pois. Oon selittänyt muun muassa kuka on UK:n pääministeri ja mitä tarkottaa demokratia. Nää "ihmiset" käyttäytyy ihan kuin ne ois jossain viidakossa, ei minkäänlaista kunnioitusta ketään kohtaan, ei mitään käytössääntöjä. No, ainakin tuolla on helppo tuntee olevansa parempi kuin muut.

Tänään mun kätevällä 4.5h tauolla luennon ja seminaarin välissä kävin postissa. Tulin takas kirjastolle, niin koko kirjaston edusta oli tyhjä - mutta kadun toisella puolella oli ehkä 300 ihmistä (oon tosi huono arvioimaan määriä, niitä saattoi olla 80 tai 500, mutta enivei koko kirjastossa ollut ihmisjoukkio). Kyseessä oli palohälytys, tai siis -harjoitus (meillä kun nää ääliöt tykkää sytytellä vessoja tuleen niin ihan kiva et noita on välillä, tosin kuulemma kaikki poistui tiloista niin laiskasti et vähän jännittää mitä sitten jos joskus oikeasti palaa. Vrt. Pekka ja se sen susi.) ja ihmiset ohjattiin toiselle puolelle tietä odottamaan että sinne on turvallista palata.

Joku täti meni sitten sen ohjeita huutelevan miehen luo kirjaston eteen. "Fire alarm, go across the road" on musta aika yksiselitteinen juttu. Jos englanti tuottaa hankaluuksia (kuten se aika monelle meidän koulussa tuottaa), niin tyhjä kirjasto ja väkisuma toisella puolen tietä ois musta aika selkeä merkki sekin että sinne ei nyt varmaan voi mennä. Tää keskustelu kesti ehkä viisi minuuttia. Paikalle tarvittiin myös lisää ihmisiä osottamaan sille tädille että mene tien yli.



Tien toisella puolella näytti siis tältä:



Täti oli kuulemma unohtanut kirjastoon jotain. Eiköhän kaikki jätä kamat sinne siksi aikaa kun mukamas pakenee henkensä edestä? Ellei se oo sun lapsi mikä sinne jäi, niin josko ihan hetken odotat.

No, tossa katujen välissä yllättäen menee melkoisen vilkas autotie. Täällähän kaikki on värisokeita sikäli mikäli ees tunnistaa että tie kannattaa ylittää sille osoitetusta kohdasta. Että TOTTA KAI tämä lössi sitten notkui siinä autotiellä. Tööttäily oli korvia huumaavaa.

Lopulta vaara oli ohi. Mikkimies huusi että "staff only!". Kävi näin:



Kauheesti henkilökuntaa tuolla!
Jännä juttu miten kiire sinne Facebookin viereen on. Vai jäikö nettiporno kesken! Eiköhän sillä ole ihan onnellinen loppu.

Toi oli vielä huvittavampaa paikan päällä. Ettekö ookkin onnellisia että reportteri Aaltosella on iPhone?

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Hei hei mitä kuuluu!

(Aaah samalla kun kirjotin ton niin tajusin et Apulanta! Apulanta auttaa tähän aikaiseen aamuun ja silmien väsymykseen ja henkiseen vetämättömyyteen.)

Huomenta suuri ja mahtava fanijoukkioni! Mulla ei kyllä ole mitään asiaa mutta pakko tappaa jotenkin aikaa ennen kuin koulutie kutsuu. Tänään ohjelmassa 3 tuntia Quantitative Analysis -kurssia. Exceliä ja matikkaa jeejeejee! Itse asiassa, ja tätä en aatellut koskaan sanovani, mä jotenkin tykkään tosta kurssista. Se on niin erilaista mitä yleensä tekee, ja tossa kun onnistuu jossain tehtävässä niin se palkitsevuuden tunne, ah! Siinä joutuu käyttää ihan eri osaa aivoista mitä yleensä. Vähän sellanen salapoliisi-fiilis, tiiättekö? Ja mua kiinnostaa markkinatutkimus, mihin toi on tosi tarpeellinen kurssi. Siinä joutuu kyllä keskittyy koko ajan ihan täysillä ja tekee töitä, plus se opettaja pelottaa mua välillä mut jotenki se on myös hyvä tyyppi.



Armas ainoa isäni tulee viikonloppuna visiitille! Jee en malta oottaa. Vähän ollut Suomi-ikävää tässä pari viikkoa, ees Satuhäät ei auta koska nolojen parien sijaan nään vaan Suomen kesän. Eniten just nyt haluisin päästä halailee siskoja, serkkua ja äitiä. Ja meijän kisua. Niin toi iskä tulee kyl just oikeeseen aikaan tänne, oon ihan supa häpi. Käydään vähän herkuttelemassa mun vakkariraflassa (tai no vakkarissa minne vien kaikki vieraat), kattomassa futista ja juomassa kaljaa. Ei vois enempää toivoa. Luultavasti myös vähän vittuillaan ja tiuskitaan, mut ihan hyvässä hengessä.



Pari mun murua muutti Hesahesahesassa uuteen kotiin, ja sain kuvia siitä. Oon nyt tuijotellu niitä kuvia ihan kateuksissani, se koti on niin ihana, ja ois ehkä parasta asua siellä! Tai no en kyllä haluis nyt muuttaa Hesaan, mut ois hauskaa asua niiden kaa, ja ois kiva et ois joku ihana kämppä jota sais sisustaa miten lystäis. Se toimintatonni ois kans kätevä.



Muuten tää viikko, ja koko viime viikonloppu, koostuu kouluhommista. Jotenkin yllättäen taas kaikkien hommien deadlinet on hiipiny yllättäen parille seuraavalle viikolle. Melkein kaikilla kursseilla on ekaks yks tehtävä ja sit pääsiäisloman jälkeen seuraava, eli niissä merkeissä loma. Etenkin yks ryhmäpresis jonka DL on tiistaina, on aiheuttanut suuresti päänvaivaa. Eilisen tapaamisen jälkeen fiilis oli kuitenkin yllättävän hyvä, positiivinen ekaa kertaa! Ehkä tsemppitaululla oli osuutta asiaan?



Hei oon ihan fiilareissa vieläkin Apiksesta. Jään ehkä vaan kotsaa kuuntelee tätä enkä mee kouluun.

Mitä te puuhailette tänään? Siitä potkua päivään.



maanantai 12. maaliskuuta 2012

Oh Land!

Kävin pari viikkoa sitten tsekkailemassa ihanaisen Oh Landin keikkaa. Jos joku ei vielä neitoseen ole tutustunut, suosittelen syvästi (videolinkkejä postauksen lopussa) - rakastan! Muistuttaa paljon Lykke Litä, mutta on inasen tanssittavampi.

Keikka oli Heavenissä, joka oli myöskin tosi kiva keikkapaikka. Sinne sai viedä vesipullon! Sydänsydänsydän! Täällä on kyllä ihan helkkarin hyviä keikkapaikat: akustiikka, lattian kaltevuus ja ilmanvaihto pelaa tosi hyvin. Kiva kun nyt on kokemuksia aika monesta paikasta, niin on entistä kivempi käydä keikoilla yksin kun tietää vähän että millanen paikka milloinkin on edessä.

Keikkafiiliksiä:









Yhdessä välissä se pyysi sen Twitterin kautta tunteman fanin lavalle tanssimaan koreografiaa - melkosen hieno shout out!



Oon kuunnellut tota tokaa levyä (siltä on tullut myös eka levy, johon en hirveesti ehtinyt Spotifyssä tutustua ennen kuin se poistettiin) tosi paljon jo ennen Lontooseen muuttoa, ja livenä ne biisit toimi vielä entistäkin paremmin. Menee vieläkin vilikset kun muistelee tota fiilistä. Mimmi oli muutenkin niin hauskan ja sydämellisen oloinen - näki että se nauttii siitä mitä se tekee.



sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Uskomatonta.

Eilen teki hirveesti mieli keksejä. Ei ollut keksejä. Ei ollut rahaa millä ostaa keksejä. Kämppis epäili että oon raskaana kun selitin äkillisestä sokerihimosta. Itse epäilen että se oli ihan normi-Sannaa.

Tilanne oli niin vakava että ihan FB:ssä piti kitistä keksittömyydestä. Siinä sitten keskustelujen lomassa tuli uusi, harvoin päähänpistävä ajatus: jospa leipoiskin ite? MINÄ. Leipoisin ite! Hahahahaha. Tilanteen epänormaaliudesta kertoo sekin jo että piti ihan äipälle tekstata et arvaappa mitä esikoislapsesi kuvittelee kohta tekevänsä.



Keittiöstä onneks löytyi jämälaatikko joka oli täynnä vain vähän vanhentuneita jauhoja ja tomusokeria, lompsasta löytyi yllätysvitonen eli maito-, voi- ja munaostosten jälkeen operaatio Sokeria Sannalle saattoi alkaa.

Onneksi kotoa löytyi suomenkielinen keittokirja.



Mokkapalat? Meillä Porissa ne on aina olleet masaliisoja (ei, en tiedä miksi niitä kutsutaan siksi), ja niin ne tulee mulle aina olemaan. Masaliisa on paljon rennompi ja herkullisempi kuin joku mokkapala.



Sen sijaan meiltä ei löydy sähkövatkainta. Vispasin tällä ja vispilällä tunnin, eikä mikään vaahdottunut. Sitten lykkäsin taikinan blenderiin. Ei vaahdottunut.

No hyvältä se silti maistui! Taikina näytti tältä paistettuna, eikö oo ihan normaalin näköistä?



Ja koska siis tomusokeri oli vähän vanhaa, niin se jäi tollaseks kokkareiseks tohon päälle. Mutta maku! Ah se maku! Ihan melkein kuin äipän tekemää! Näkö nyt ei ollut ihan priima, mutta ottaen huomioon että tää on ehkä viides kerta kun yritän tehä masaliisaa ja tää on ehottomasti parhaimman näköstä tähän mennessä, niin kutsuisin kyhäelmää työvoitoksi. Ens kerralla ehkä siitä tulee jo ihan täydellistä, kun tomusokeri on kunnossa - en jaksa ottaa stressiä siitä vaahdottumisesta, ei missään tuntunut ettei mennyt ihan niinkuin reseptissä :)



Mietein samalla tota kuvaa katellessa että voisko muuten olla yllättävän hyvää jos tohon päälle ripottelis homejuustoa?

(Jätin keittiöön tarjolle noita paloja - meillä on tapana että tarjotaan kaikille noita leipomuksia. Jännästi on ihan koskemattomia noi palaset, en yhtään ihmettele että mun kämppikset ei luota mun taitoihin ottaen huomioon että ne tuntee mun ruanlaitto-taidot..)