lauantai 16. kesäkuuta 2012

Verbihuumoria.

Anne tuli helmikuussa Lontooseen ja sille kävi just niin mitä mä aattelin et mulle ois käynyt. Tai no en realistisesti aatellut mut toivoin (turhaan, tietenkin). Se meni ja tapas ihanan pojan ja rrrrrakastui.

Tästä syystä mä sitten hyvänä ystävänä uhrauduin kun Anneli kysy yks lauantai että voidaanko vähän askarrella tolle Mister Rightille yks juttu. Se että tätä pyyntöä siivitettiin lupauksella tuoda bisseä, ei tietenkään liittynyt mitenkään mun myöntävään vastaukseen.





Tähän väliin pakko sanoa maailman isoin kiitos mun perheelle ja ystäville. Mulle on tehty niin ihania asioita tässä viime aikoina että morjens. Toivon että mä osaan ottaa mulle rakkaita ihmisiä huomioon ees vähän samalla tavalla mitä mua otetaan. Oon maailman onnekkain ♥ Että en voi ihan paska ihminen olla jos yks nimeltämainitsematon Lulumuru ostaa salaa mulle lipun Disco Ensemblen keikalle tänne Lontooseen (pus vaan sinne). Tai toinen laittaa tilille rahaa et saan ostaa epähasardit kengät joista ei tuu tulehdusta, ja sit sanoo et loppurahoilla voi ostaa kaljaa.



Tai se et Anne tosiaan tuli kaljapäkin kanssa ja teki meille vielä herkkuruuat seuraavana aamuna.

Äh, toivottavasti tää ei nyt kuulosta siltä että oon kiitollinen vaan siitä et ne ostaa tai antaa mulle jotain. Tää kiitollisuus ja rakkaus menee paljon syvemmälle kun tollasiin asioihin, mut musta noi on vaan niin hyviä esimerkkejä siitä että ajattelee toista. Oon niin otettu ja onnellinen, ja jahka oon rich bitch mainosguru, niin toivottavasti jotenkin (ja luonnollisesti sitä ennenkin) pystyn korvaamaan kaiken.

Mutta asiaan. Tehtiin siis Annen hanipöölle sellanen suomen opiskeluvihko. Väsättiin sitä kellon ympäri, käytiin Mäkkärissä välillä, ja voi pojat että oli hauskaa. Onneks me molemmat oltiin niin anaalisia et pystyttiin monta minuuttia pohtimaan et millä värillä viikonpäivät pitää kirjottaa.

Aina ei ihan onnistunut.





Projektin aikana oppi omasta äidinkielestä kyl ihan uusia juttuja. Mikä monikäyttöinen kieli! Ja niin rikas. Ja välillä ihan käsittämätön.

Täällä Lontoossa mä muutenkin tykkään tosta yökyläilystä. Välimatkat etenki yöllä tuntuu niin pitkiltä, että helpompaa jäädä yöks. Ja toi viikonloppu oli ihan superkiva, sellasta ala-asteen tapasta yökyläilyä et vaan nauretaan ja juorutaan. Parast.





Anneli vielä kokkas aamupalaa! Omnom. Leikittiin et ollaan brunssilla maailman parhaassa paikassa eli tietty Bertsu Berliinissä.

Niin se verbihuumori. Yöllä kahden aikaan nauratti kun esimerkit (netistä löydetyt) oli just sellasia verbejä mitä mä voisin kirjottaa. Runollisia.

Sinä lähdet.
Minä suren. Sinä et sure.
Sinä panet. Minä en pane.
Sinä naurat.

8 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Oli kyl hurjan hauskaa <3 Pitää järkkää ne teekutsut pian :D

Sanna kirjoitti...

Anne - Joo niin pitää ehottomasti!

Sanna kirjoitti...

Anne - Joo niin pitää ehottomasti!

Sanna kirjoitti...

Anne - Joo niin pitää ehottomasti!

Satu kirjoitti...

Teillä vaikutti olleen hauskaa. Askartelisikohan joku minulle tuommoisen vihkosen vieraalla kielellä, olisi tosi kiva :)

Sanna kirjoitti...

Satu - Sun täytyy nyt vienosti vihjailla kaikille mahdollisille tutuille ketkä vähääkään osaa mitään kieltä että tollanen ois mainio! Tai sitte teet ite, se tekeminenkin oli kyllä äärimmäisen hauskaa :)

Soile kirjoitti...

En muista rakastinko tätä jo niin pitää kommentoida sen sijaan. Ihana postaus ja kuulostaa siltä että teillä oli tosi hauskaa! Tuo lopun runo on priceless.

Sanna kirjoitti...

Soile - Kiva et tuli hyvä fiilis läpi, kivaa se olikin! :) Joo kyllä nauratti et onkohan sillä yhen sivuston verbitaivuttelijalla ollut kans vähän sydän särki ku se tollasia verbejä on taivuteltavaks keksiny.