torstai 10. tammikuuta 2013

2013 ja heti eka avautuminen.

Tähän alkuun perinteiset toivotukset, murut, ja yleiset kysymykset ja sen sellaiset.

Näissä tunnelmissa täällä - Leevit ja Eput on melkosessa luukutuksessa olleet maanantai-illan paluusta asti.



Jännästi muuten maailman laiskimmalla bloggaajalla heti löytyy aikaa jaaritella kun pitäis tehä kouluhommia. Hmm.

Mulla oli oikeesti aivan ihana loma. Yleensä paluu Lontooseen on ees vähän positiivinen, mut tällä kertaa vaan vitutti ihan yli kaiken. Ei ois millään halunnut lähtee rakkaiden luota Suomesta. Voisin jo varottaa etukäteen et mulla on varmaan Suuri Eksistentialistinen Kriiseilyvuosi tulossa - tai no siis oikeestaanhan tässä sitten jatketaan samoissa merkeissä kuin ennenkin. Mut nyt jotenkin, ainakin tällä hetkellä, kaikki tuntuu vähän selkeemmältä.

Mun koti ei oo täällä.

Tän hetken fiilis on se että tää koulu nyt äkkii vaan loppuun, sit yritän vuoden vielä kituuttaa täällä et toivottavasti sais jotain loistavaa työkokemusta ja vois palata Suomeen sillee guruna josta kaikki taistelee. Okei, jos alan yhtään enempää miettiä tota paluuta niin siinäkin yks kunnon angstausaihe, mut meen nyt tän hetken mielentilassa.

Jotenkin toi loma vaan vahvisti sitä että en mä ehkä ookkaan mikään ylivoimaisen itsenäinen mimmi joka suhaa ympäri maailmaa. Ei, kyllä mä haluan asua lähellä mun perhettä ja ystäviä. Etenkin jos toivottavasti mulla joskus on oma laps, niin en kestä ajatusta siitä et reissaisin lentokoneessa sen kaa (sydäntäsärkevää kuunnella aina niitä itkupillejä koneissa) pari kertaa vuodessa Suomeen.

Eli nyt kun sanoin ton ääneen ni varmaan tapaan huomenna Sen Oikeen ja saan lapsen kohta ja jään väkisin tänne. Aiemmin aattelin et oispa kiva tavata täällä joku hanukki mut nyt ihan kauhistuttaa ajatus. Tosin tätä rataa kun mässään näitä joulusuklaita niin ainoo mies jonka kohta tapaan on se nosturinohjaaja joka nostaa mut pois täältä ullakolta ambulansiin kun en mahu ovesta ulos.

Kouluunpaluu on ollut ihan jees, ihana nähä tyttöjä taas ja tuntee et tunnit on inspiroivia ja oon oikeesti hyvä tässä, ja mikä ihaninta rakastan tätä aihetta, et niiden voimalla ehkä kestää nää loppuajat. Vituttaa tosin palata töihin.

Ja työ=raha. Ikuinen onnenpuuskaus sekin. Musta tuntuu etten ehi paneutua kouluun tarpeeks koska oon töissä aina välillä, sit tuntuu et oon ihan kusessa rahallisesti koska en ehi olla nii paljoo töissä ku tartteis koska oon koulussa. Tästä keväästä tulee rahallisesti ihan helvetin rankka enkä tiiä miten selviin. Haluisin kans suorittaa työharjottelun jossain välissä, vaiks kesällä tai ens syyskuussa, mut millä helvetillä mä elän kun kesällä ei saa tukia enkä sit ois töissäkään? Hauskan huoletonta, elämän parasta aikaa tosiaan tää opiskelu.

Ja pienemmässä mittakaavassa tää mun fyysinenkin koti vähän vituttaa. Joku saattaa olla ihan helvetin raskas.

Toivottavasti hei siellä ruudun toisella puolella on hyvä meininki!

2 kommenttia:

Little Talks kirjoitti...

Mut tätä tää elämä on! Kyllä se sitten jossain vaiheessa näyttää, että miks kaikki menee välillä päin persiitä, evrithing häpens foor a riisön ju nou!

Tsemppiä paljon ja tuuhan kirjottelee nyt vähän useemminkin! <3

Sanna kirjoitti...

Jamppa - Nii, tiiän, mutku haluun heti heti heti jotain suurta ja hienoo ja ikuista! Tai no en kyl oikeestaa just nyt. Toisaalta en kadu ollenkaa et lähin, ja oon oppinu itestäni ihan hirveesti - sekin varmaan vituttaa, luulin et tiiän jo aika selkeesti et kuka Sanna on ja mitä se haluaa, mut nyt kaikki heittää häränpyllyä. No, ei se päämäärä vaan se matka! Joo eiköhän tää bloggailu (kuvaton sellanen kyl hetken) tästä taas lähe kun on nii paljo angstattavaa :D
Kiitti muru ♥