tiistai 13. joulukuuta 2011

Nyt juhlitaan!

Kauheesti pippaloita.


(Me käytetään meidän jääkaappia viestimisvälineenä ja luovana outlettina, tällaseltä se näytti bileiden jälkeisenä aamuna.)

Ekaks oltiin Tottenham Halessa taas. Halloweenien jälkeen teema oli pikkujoulut, ja meni kyllä niin tonttuiluks et terve. Luulin et oon ollut oma ihana itteni ja kaikilla on ollut tosi kivaa, mut sit siellä The Killsien keikalla tuli kaverin kaa puheeks edellisilta, ja hah, ei mennyt ihan niinko Strömsössä.





Oon kuulemma suuttunut kaikille, vihannut itävaltalaisia huolella (enkä ees vihaa!), tanssinut yksin jossai nurkassa ja lopulta käyttänyt kotimatkaan 2.5h väärän bussin ja oman pysäkin ohi nukahtamisen takia. Onneks heräsin keskustassa paikassa jonka tunnen ja päädyin sit lopulta kotiin. Oli aika nöyryyttävää kuunnella kaverin repeilyä ku kerroin et oli niin kivaa eilen. Muutenkin kuulemma bileissä oli ollut kiree tunnelma (en muista) ja nyt ihmiset on välirikoissa ja vihasia toisilleen.

Sitten juhlittiin joulua meillä. Edellisten bileiden jälkeen jännitti, mut kaikilla oli tosi kivaa eikä tapahtunut mitään riitoja. Melkein kaikki pääsi myös pussailee (paitti tietty minä), eli kutsuisin menestykseksi.



Ekaks meidän pippaloiden teema oli anti-christmas, mut sitä oli hankala toteuttaa ni ratkastiin homma sillä että vedettiin joulu överiks, silloinhan siitä tulee jo aika anti.

Suomikin edusti! (no okei, mut tuntevat varmaan ymmärtävät et näitä herkkutorttuja ei tehnyt minä vaan mun kämppis)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana toi pinkki/lila pallo tos!!! <3

4 jäljellä.

Tapsalta terkkui.

N

Sanna kirjoitti...

Moi Tapsalle! Joo miten mua ei yhtään yllätä et tykkäät :)

Riri kirjoitti...

sanna! kato nyt että et minnekään kujalle sammu! onneks tulet himaan vähän rauhottuu, urpo XD

Sanna kirjoitti...

Ahahahaha Miltsu :D Repesin niin tolle kommentille. ♥
PS. En aatellu rauhottua LOMALLA.