Join teetä ja kuuntelin The Smithsiä ja haistelin avonaisesta ovesta syksyn raikkautta.
Lauantaina oli vähän erilaista...
Dagen efter, anyone?
Vaikka mulla ei ookkaan kuin alle parikymmentä lukijaa, niin jotenkin alkaa vähän jännittää avautuminen. Tai siis nytkin olis pari asiaa mistä haluisin puhua, mutta jotenki se hirvittää kun ei tiiä et kuka tätä kuitenkin salaa lukee. Etten voi anonyymisti avautua täällä vaikka ihmisistä joita joku siellä ruudun takana saattaa tuntea. Tai etenkään mun omista viime aikasista idiotismeista, ettei sitten vaikka joku sukulainen siellä kuole kauhusta että millasta mun elämä on. Oon tässä miettiny että pitäiskö perustaa joku salasanalla suojattu blogi missä vois avautua sitte ihan kunnolla, eikä heitellä omaa naamaa ja nimeä sinne joka väliin. Toisaalta oon niin laiska tänkin blogin kanssa ettei siitä tulis mitään. Eikä tarkotus nyt oo todellakaa hehkutella et hahaa, mullapa on huiseja salaisuuksia että kaikki kyselis että mitä mitä, vaan jotenkin vaan ahistaa kun haluis kirjottaa siitä mikä mieltä painaa mut ei jotenkin kehtaa. Asiat kun on netissä niin ne on täällä aina.
Jopa naapurin kissa katsoo mua syyttävästi.
Te lukijat, joilla on blogi - mihin te vedätte rajan? Onko teillä omia salaisia päiväkirjoja?
2 kommenttia:
Mä en paljon rajoja vetele, mutta toisaalta kirjotan (semi)anonyymisti. Ehkä joku tietää, kuka oon, mut suurin osa ei ;)
Jamy - Nii, tää asia ois munki pitäny aatella loppuu asti heti alusta. Mut toisaalta ehkä tää nyt tarkottaa sitä et mun pitää alkaa vaa elää sen verran asiallisesti ettei tarvi rajanvetoja miettiä :D
Lähetä kommentti