sunnuntai 12. elokuuta 2012

Positiivinen postaus.

Kelatkaa! En aio vinkua enkä valittaa enkä olla angsti-Sanna ollenkaan tässä postauksessa. Elämä on joskus vaan aika kivaa.
(No sen verran pitää vähän peruspessimisteillä että nyt varmaan tapahtuu taas jotain mälsää kun tällä lailla hehkutan.)

Oon hengaillu kauniissa kesäillassa Trafalgar Squarella kavereiden kaa ennen Annen synttäribaareilua.

.



Ottanut liikennevalo-kuvia ja muita hölmöyksiä ihanien työkavereiden kanssa after workeilla puistossa perjantai-illan huumassa.




Nähnyt pitkästä aikaa koulukavereita ihanan kanaalin varrella, juonut Pimm'siä ja valkkaria liikaa ja avautunut niinkuin tytöt avautuu. Ihana oli nähdä typyjä, me ollaan kaikki muualta Euroopasta ja jaetaan samat ongelmat ja koti-ikävät. Ootan innolla koulun alkua.




Nauttinut mun uudesta kodista ja kämppiksistä. Musta on ihana tulla kotiin. Voi maata oman huoneen lattialla lakkaamassa kynsiä ja kuunnella musaa ja kattoikkunasta kuunnella naapureiden räksätystä. Kattoikkunasta paistaa aamuisin aurinko jaloille ja sieltä käy myös raikas tuulenvire. Voi myös istua sohvalla ja juoda liikaa kahvia ja katella telkkaria ihan muuten vaan. Kohta lähen tekemään jotain ihanaa risottoa ja sit parkkeeraan sohvalle kattelemaan et mitä ne olumppiakihot on keksiny päätösjuhlia varten.

Mikä teistä on kivaa?

4 kommenttia:

Little Talks kirjoitti...

En muista kommentoinko eilen tähän kun olin aika hiprakassa (edelleen se Chatroulette-tutkimus vaati tän!) mut kertaushan on opintojen äiti.

Ihania kuvia ja Lontoo näyttää niin ihanalta! Meikäläistä himottaa kaupunki nyt niin paljon ettet uskokaan!

Kiva tämmönen positiivinen postaus, mäkin haluisin joskus kirjoittaa sellaisia, mut ei vaan hirveesti tapahdu mitään positiivista :S :D

Sanna kirjoitti...

Jamppa - Ekaks, en mäkää yleensä hirveesti harrasta näitä. Ja aattelen aina et ei ikinä mullekaan tapahdu muuta kuin kaikkee paskaa. Tai no sitähän toi kevät ja kesä vähän kyllä oli, hemmetin rankkaa aikaa, mut nyt on jotenki paljon parempi fiilis kaikesta. Toivottavasti se sunkin uus alku on ollut ihana, oot ansainnu sen ♥
Ja jeee Lontoo on taas ihan mahtipaikka vaihteeks! Tuu äkkii!

Anonyymi kirjoitti...

"Voi maata oman huoneen lattialla lakkaamassa kynsiä"

SANNA! MÄ OON MAAILMAN YLPEIN SUSTA!!!!

<3 L

Sanna kirjoitti...

Lulu - ahahahahahaha ihanaa! Mul on joku kynsilakkailukausi. Ehkä haluun vaa haistella niitä.