sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Neiti Kevät on tullut kaupunkiin!

Huh, mietein jo että pitääkö taas laittaa että First Spring Day tai On siis kevät otsikoks. Jotenki sellanen fiilis että molempia on käytetty tässä bloginrähjässä jo luvattoman monta kertaa.



No mutta! Aivan mahtava viikonloppu takana, keli on ollut niin keväinen. Tiiättekö sellanen kun ilmassa tuoksuu lämpö ja kevät, tennarit tanssahtelee asfaltilla ja jotenkin hymyilyttää ja hyräilyttää? Sellaisia päiviä että herää ajoissa iloisena ja päivään mahtuu hyvin päikkärit ikkuna auki, niin että Ultra Bra soi unimusiikkina. Ja oikeestaan on soinut non-stop muutenkin, jotenkin se vaan sopii niin parhaasti tähän keväiseen ja melkein jo keväiseen fiilikseen. Oon melkein tuntenut olevani Helsingissä ja kohta lähössä terassille.



Nää kuvat nyt ei yhtään anna oikeutta sille keväiselle fiilikselle mikä tuolla ulkona on. En tiedä ketä syyttää. Kameraa? Maisemaa itseään? Koska luonnollisesti vika ei vaan voi olla mussa.





Ultra Bran lisäksi sellasta nostalgisen melkein haikeaa tunnetta on ruokkinut pikkusiskon penkkarit. Oon ehkä epänormaaliuteen (what else is new) kytännyt sen penkkariajelujen kuvia. Muistan edelleen ton abiviikon fiiliksen, vaikka siitä nyt mahdollisesti muutama vuosi onkin vierähtänyt, että elämä edessä ja kaikki on mahdollista. Sitä oli vaan niin täynnä elämäniloa! Ja ihanaa et mun pikkusisko (ollaan kaiken lisäks samasta koulusta) saa elää tota nyt, ite vaan muistelee haikeesti että no eipä se sitten mennytkään ihan niin, se elämä. Kiva että elämän tähtihetket on menneisyydessä. Tai no ehkä tulevaisuudessakin, eihän sitä vielä voi tietää.



Perjantaina käytiin kämppiksen kaa siellä samassa etiopialaisessa, missä kävin murujen kaa syyskuussa. Suuren leipädraaman runtelemana tilasin nyt sitä saamarin injeraa, eli perinteistä kumppania etiopialaiselle ruualle - eli sen leivän avulla syyään niitä ruokia. No nyt on maistettu, ei pahaa (paitti helkkarin hapanta itekseen), mutta otan kyllä ens kerralla ihan riisiä tai perunamuusia vaikka se ois sitte miten noloa. Jos kokeilette leivän kanssa niin varatkaa nessuja! Suttaavaa puuhaa. Edelleen kyllä suosittelen tota Lalibelaa, ruoka ja atmosfääri on ihan mahtava.



Lauantaina näin Lontoossa lomailemassa olevaa saksalaiskaveria, ei olla nähty ehkä kolmeen vuoteen. Tai neljään. Ei oltu ihan varmoja ees siitä koska on viimeks nähty. Mukana oli sen aivan ihana nappisilmä-tytär 9kk ja aina yhtä hauska aviomies. Hassua miten elämä kuljettaa. Viimeks kun nähtiin, se oli Helsingissä kylässä, se ei halunnut mitään niin paljon ku olla äiti, ja mä haaveilin muutosta Lontooseen.

Tubessa matkustaessa aika monessa reittikartassa on varotus että Covent Gardenin asema on ääriruuhkainen lauantaisin ja jos mahollista, sitä kannattaa välttää. No mullahan ei oo tosta kokemusta koska pönötän aina vaan täällä omissa oloissani, joten aattelin et ei kai se nyt... Hevonvitut. Välttäkää jos mitenkään mahdollista. Se on ihan järkyttävää. Mistä niitä ihmisiä riittää? Esimerkiks laitureilta on katutasolle hissit ja rappuut, hissialue oli ihan tukossa joten aattelin et eikös tää yks rautareisi nyt yhet rappuset selvitä. Hevonvitut osa 2. Puolet niistä ruuhkaihmisistä on siellä rappusissa, ne rappuset on ehkä kymmenen kilsaa pitkät ja niiden kapuamisessa meni semmonen kolme päivää, liiottelematta. Oli kaveri vähän vihanen ku olin monta päivää myöhässä :(

Huonona lontoolaisena taas kävi niin että mun vieras tiesi paremmin ja paremman treffauspaikan ku minä. Mentiin Covent Gardenissa sijaitsevaan Candycakesiin. VOI LUOJA JA SATA SYDÄNTÄ. Siellä myydään siis mitä ihanempia cupcakeja, kaikkia herkkupirtelöitä ja mitä tahansa söpöä ja sokeriöverin aiheuttavaa. Mä otin KitKat-pirtelön ja ton kuvassa olevan pienemmän cupcaken, mikä maistu kahvilta. Pakko oli ottaa pienempi koska ison muffan syöminen tilanteessa missä ei oo yksin omassa huoneessa ja ei tarvi välittää siitä miten se levii ympäri naamaa, niin ei oo ihan mun juttu. Syömissiisteyteni on tasoa kädetön etana.



Sunnuntaina, tai "tänään" joku voisi myös sanoa, oon taas nukkunu päikkärit ikkuna auki. Kävin fiilistelemässä myös yhtä kivaa museota (laitan siitä oman postauksen) ja söin kurkkua ja valkkaridippiä. Siis ei valkoviini vaan valkosipuli. Olipa hämmentävää.

Mikäs boogie siellä on?

6 kommenttia:

Jamy kirjoitti...

Ihanaa et sulla on ollut noin positiivinen viikonloppu! Paitsi siel tubeasemalla :( Toi on kans paha kun pitää aina selventää et onks kyseessä valkosipuli vai valkoviini!

Jee, mä haluun Lontooseen kyläileen taas pian, mut M ei haluu sinne, koska sen mielestä on tyhmää mennä sinne (vitun Britit...) ja en haluu mennä muiden kun sen kans, joten sun on ehkä pakko tulla tänne?

Sanna kirjoitti...

Jamy - Nii on, ihanaa ja etenki outoa et on ollu näin positiivista! Mites siellä meni?
Hölmö M. Jääköö kotii sitte, pärjäsithä sä viimeksi melkosen mukavasti teknisesti itekses :) No mut ymmärrän kyl et haluut tulla sen kaa. Alota sä aivopesuprosessi ni mä alan säästämisen! Olis kyllä kiva matkustaa joskus muualleki ku Suomeen, mut tällasta tää nyt on määräämättömän ajan.

Anonyymi kirjoitti...

Me muuten mennään ens kerral tonne muffarimestaan!

<3

L

Sanna kirjoitti...

Lulu - No todellaki mennään! Hahah, luin ekaks et "ens viikolla" ja mietein et onks noita Tunisiassaki vai ootteko tulossa yllärikäynnille :D
<3333

Anonyymi kirjoitti...

Hahahaa! Mä oon kyl yhen yllärin sulle viel velkaa <3

L

Sanna kirjoitti...

Lulu - Ethän oo! Nyt ollaa tasoissa :) Sä tulit Manseen ja mä tulin sinne! <3