torstai 15. syyskuuta 2011

Ahdistaa.

Oon ollut joka päivä tosi onnellinen. Eilenkin olin (ja vähän huppelissakin saatoin olla). Mun päällimmäinen tunne täällä on ollut onni, siitä että oon täällä, että mulla on kaikki hyvin, että mä uskalsin lähteä tänne.

Vihdoinkin, vihdoinkin mulla on ollut aikaa nukkua ja nauttia. Oon nukkunut joka yö 12h yöunia, saattoiko olla vähän univelkaa? Viimeiset kuus vuotta oon tehnyt vaan töitä, kärsinyt burnouteista, viis vuotta tehnyt kahta duunia päällekkäin. Tehnyt duunini niin hyvin kuin ikinä osaan.

Mun koulu alkaa 26.9. Mä tulin tänne 22.8. eli mulla on reilu kuukausi aikaa olla, levätä, miettiä että mitä hittoa tulikaan tehtyä. Oon viettänyt aikaa tutustumalla uuteen kotikaupunkiin (joka muistettavasti kuitenkin on Lontoo eli täällä vähän riittää nähtävää), ostellut vähän jotain, kokeillut kulinaarisia ihmeitä keittiössä, käynyt kävelyillä, valokuvannut, istahtanut kaljalle kivan näköiseen paikkaan, tehnyt ihan vaan sellasia asioita mitkä tuntuu hyvältä. Call me selfish mutta musta mulla on oikeus vähän joskus rentoutua ja levähtää. Ottaen huomioon että mulla ei myöskään oo mitään hajua mitä toi yliopistossa opiskelu tulee olemaan. En tiiä miten paljon se vie aikaa, miten rankkaa se on - mä en oo koskaan tehnyt sitä ennen. Voin vain toivoa että kaikki menee hyvin, että löydän omanhenkisiä ihmisiä joita voin myöhemmin kutsua ihan ystäviks. Mulla on sisäänrakennettu halu tehdä kaikki niin hyvin kuin osaan, ja se että pääsen opiskelemaan asioita joihin koen oikeaa intohimoa, niin uskallan epäillä että musta ei tuu se lintsaava, hälläväliä-opiskelija.

Yritän siis antaa itelleni luvan nyt hetken vaan olla. Nukkua myöhään ja olla tekemättä mitään jos siltä tuntuu. Kuitenkin mua ahdistaa ihan helvetisti. Sydän hakkaa ja tuntuu et kurkussa on valtava pala.

Kun ei oo niitä töitä. Truth be told, en oo ees hakenut tai kattonut niitä. Oon ajatellut koko ajan että kyllä mä ehdin ennen koulua. Siihen on nyt enää rapiat viikko aikaa. Tässä viimeiset päivät ekana ajatuksena aamulla ja vikana ajatuksena illalla on että etitöitäetitöitäetitöitä. En tiedä vippaako mulla itellä päässä niin paljon (luultavasti, jos miettii mun työelämähistoriaa) että työ on ihmisen autuaaksi tekevä ja sitä on pakko olla. Mulla ei tällä hetkellä oo rahallisesti vielä pakkorakoa ettiä sitä duunia, ja mua myös pelottaa et miten mä sen saan yhdistettyä tohon opiskeluun. Että montako päivää pitää fyysisesti olla koululla, miten paljon esseet sun muut vie aikaa - mä en tiedä ollenkaan. Ja oon kuitenkin tullut tänne opiskelee enkä tekemään töitä (vielä). Se että mä pärjään mun opinnoissa on mun ykkösjuttu. Suurin vaikute mulla tohon työelämään on tällä hetkellä se että jos nyt löytäis jotain, vois toivottavasti kesäduuni olla turvattu sit kesäksi. Toinen suuri syy on sosiaaliset piirit; toisaalta mun elämä just nyt kun tunnen tästä kaupungista mun kämppikset ja yhden entisen kollegan, niin ehkä se toivottavasti vähän vaihtuu sitten kun koulu alkaa.

Niin että en tiedä onko tämä ahdistus ja pakkous musta johtuvaa, vai sitten Niistä Muista. Niistä jotka jäi Suomeen, ja tuntuu että ne kyttää mun jokaista liikettä. Rivien välistä syyllistämistä kun kerron että tänään kävin kaljalla, että sää on lämmin ja aurinkoinen, mulla menee hyvin, olen onnellinen. No mutta eikö niitä töitä ole? Eikö sun pitäis olla koulussa? Mä ymmärtäisin, hyvinkin, ton jos olisin vaan laahustanut elämäni läpi ilman päämääriä tai tekemistä. Että olisin maannut vaan himassa, reissannut työttömyystuilla, notkunut Kallion lähiräkälässä kittaamassa sossun rahoja. Mut kun mä en ole. Mä oon tehnyt töitä niin helvetisti ja aina yrittänyt antaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja auttaa kaikkia jos suinkin voin. Mä hain nyt yliopistoon toiseen maahan, koska mulla on halu oppia uutta, tietää enemmän, olla parempi siinä mitä mä teen. Tää on ihan hirmu pelottavaa jo nyt, koska mä kuitenkin oon muita huomattavasti vanhempi. Tässä iässä täällä mun kuuluis olla jo vähintään maisteri. Mutta mä yritän, vaikka mua välillä jännittää ihan hirveesti, tää on jo tarpeeks iso asia ilman että muut painostaa koko ajan. Vai oonko se sittenkin minä itte. Suomalaisilla tuntuu olevan hallitsevana luonteenpiirteenä se että vain työnteko on autuaaksi tekevää.

Musta ois kiva joskus elää vuosi ilman että mulla on tajutonta burnouttia. Tää kesä on ollut ihan hirveä jo. Oon nyt onnellinen, tuntuu että saan taas vähän sitä Sannaa takas joka itelleni oon. Musta myös tuntuu jotenkin et oon pettynyt ihmisiin. Toisaalta, se kun muuttaa ulkomaille, aika hyvin karsii jyvät akanoista. Että keneen pitää yhteyttä ja keneen ei - kuka haluaa pitää suhun yhteyttä. Jotenkin on vaan paha mieli siitä että en sitten ookkaan kovin merkityksellinen ihminen aika monelle. Mutta ne, jotka on mua "seurannut" tänne asti, on kyllä osoittaneet olevansa ystäviä ja läheisiä isoilla alkukirjaimilla.



Ah. Että semmosta. Kiitos kun kuuntelitte ♥

PS. Mikään ylläolevista asioista ei viittaa ihmisiin jotka tätä blogia lukee, tai ystäviin, tai perheeseen. Te, ne, he, ootte ollut mun tukena aivan ihanasti, enkä tiedä mitä tekisin ilman teidän jatkuvaa rohkaisemista ja ystävyyttä.

6 kommenttia:

riri-peikko kirjoitti...

mun mielestä on oikeesti tosi hyvä että oot nyt vaan rentoutunut enne sitä koulua.oonkin aina miettiny että miten jaksoit olla kahdessa työssä ja hyvin siitä selvisit eli olet ihan ansainnut onnellisuuden ja vaan olemisen :)
mietin että pitääkö sun hankkia sitä työtä nyt heti niinkun? mun mielestä sun kannattas ensin vähän tutustua siihen kouluun ja kattoo miten siellä hommat tehdään ettei ainakaan olisi sitten heti kahta juttua samaan aikaan.tietysti jos sä sitä oikein tarvitset niin sitten...
mun mielestä on aika harvoja asioita mistä sä et selviytyisi ja uskon vakaasti että sä selviit tästäkin :)
halauksia! ja koitan kirjottaa sulle niin pian kun vaan ehin kunhan oon saanu nuo koulukiireet ja huoneen siivouksen pois alta ^^

Sanna kirjoitti...

Hei aloin melkei itkee liikutuksest ku luin tän <3 Miten osaatki olla noi fiksu ja sanoo noin oikeet asiat! Toi on kyllä ihan totta, et kannattais nyt kunnolla kattoo ekaks miten toi koulu menee. Ehkä mä yhen meilin lähetän paikkaa missä oikeesti haluisin tosi paljon olla töissä aina välillä. Kiitos Miltsu tosi paljon näistä sanoista ♥ Ihana välillä kuulla ne muiltakin.
Ei hätää kirjottamisessa! Huoneensiivoukses tunnetusti menee muutama tovi ;)
Puspuspus!

Hanna kirjoitti...

Mee CV:n kanssa camdenin sinne marketille, siellä on aina avoimia työpaikkoja. Tai on ainaki ollu aina ku oon ite ollu siella ja just monet on part-time.

Ja saa välillä olla vaan. Mä en oo opintojen aikana tehny osa-aikasia töitä ollenkaan, työt oon tehny kesällä. Muuttaessa uuteen kaupunkiin on ihan hyvä oppia tuntemaan paikkoja vähän siihen alkuun ja pikkasen rentoutua ja oppia maan tavoille. Jos sun ei oo pakko hankkia töitä niin kato ekka paljonko sulle jää realistisesti aikaa opintojen ohella töiden tekoon niin, ettei sun elämänlaatu kärsi siitä. Kyllä Lontoosta osa-aikaisia töitä löytyy, varsinkin jos palkkauksen ei tarvi olla ihan minimipalkkaa suurempi.

Ja toi on kateellisten panettelua kun ihmiset syyllistää sua siitä, että sulla on loma. Ihmiset on ihan älyttömiä mulkkuja kaiken suhteen ja toisia kannattaa syyllistää just kaikesta mistä voi. Luin jonku karppausfoorumin jotain ostoskärrykyttääjätopikkia, jossa jengi kauhisteli kun ihmiset ostaa leipää jne "Seki oli läski ja kärryissä vaan karkkia ja kevyttuotteita". Huhhuh mitä jengiä! Joillaki on vaan älytön tarve tuohon, eikä se pidemmän päälle mitään paranna.

Sanna kirjoitti...

Kiitos Hanna <3 Mulla on niin paljon parempi mieli nyt kun mitä oli tätä vuodatusta tehdessä tos aamulla, jotenkin mieli on selkeempi ja levollinen - ja se että sain ihania tsemppaavia viestejä ei ollut kans yhtään pahaks.

Onneks alotin tänään sillä et vähän oikeesti perehdyin tulevaan lukkariin ja kurssikuvauksiin. Jos ois vaan alkanut paahtaa ton duunimetsästyksen kanssa ja sit ihmetellyt koulujuttuja niin vois ahistaa vielä enemmän. Tein nyt sit sen ratkasun et otan ihan rauhassa nää pari kuukautta, katon sitte mitä koulu mahdollistaa ja mihin mulla on tarve. Tukirajat "onneks" paukkuu vastaan niin ihan hirveesti ei voiskaan tehdä, eikä oo missään palkkatulojen yläpäissä tämä työntekijä. Yhteen paikkaan minne hirveesti haluisin taidan laittaa meiliä, ehkä jopa jo huomenna, mut sitten ihan vaan jatkan tätä kouluun asennoitumista. En tiiä olinko sittenkin itse itteni suurin painostaja, tai no mistä sellaiset painostuksetkin juontaa juurensa.

Hahaa, pitäisköhän munkin käydä noilla foorumeilla, vähän samaan tyyliin kun aina itellä jos oli paskapäivä ja kävi lukemassa höpöhöpöjulkkisten blogeja niin tuli vaan niin parempi mieli. Mun ostoskärryt on varmaan jo miljoona kertaa kauhisteltu tuolla :D

Anonyymi kirjoitti...

Oot paras sanna. Sä elät sun elämää, eikä sun tartte miettiä niiden sanoja jotka kuluttaa täällä persettään ja valittaa, eikä saa mitään itse aikaiseksi. Paitsi tietty pystyy aina arvostelee muita. Hali!!!!! T jiiihoo

Sanna kirjoitti...

Jiihoo - ♥ En osaa muuta sanoo.